maanantai 8. huhtikuuta 2013

Venäjän mielenosoitusten talvi synnytti hienoa proosaa

Tomi Huttunen kirjoittaa:


Roman Sentšin kirjoitti Venäjän kiihkeän poliittisen talven 2012 tapahtumista pienoisromaanin – tapahtumien näkijänä, kokijana ja pohtijana on hänen 14-vuotias tyttärensä.

Moskovassa asuva, Tuvan tasavallasta lähtöisin oleva Roman Sentšin (s. 1971) on venäläisen nykyproosan tunnettu ja palkittu edustaja, niin kutsutun uuden realismin tärkeimpiä nimiä. Uuden realismin johtoidea on, että valokuvantarkka dokumentointi ja todenmukainen yhteiskunnallisen tilanteen kuvaaminen on paras tapa muuttaa asioita nyky-Venäjällä kirjallisuuden keinoin. Tyylillisiä kokeiluja uusrealistit vieroksuvat. Sentšinin proosa on tunnetusti hyvin lakonista ja synkkäsävyistä, etenkin Venäjän syrjäseutuja käsittelevä teos Jeltyševy (2009), joka on masentavaa luettavaa ja josta tuli silti ilmestyessään keskustelluimpia nykykirjallisuuden teoksia. Se on saanut valtionpalkinnon lisäksi useita muita huomionosoituksia.

Sentšin on kansalaisena ollut poliittisesti aktiivinen. Hän tuntuu kannattavan milloin nationalistista oikeistoa, milloin vasemmistoa, mutta yleisesti ottaen hän edustaa Venäjän opposition radikaalimpaa siipeä.

Sentšinin uuden teoksen nimi on Mitä te haluatte? (Чего вы хотите?). Se on ilmestynyt maaliskuussa pitkän linjan kirjallisuuslehdessä Družba narodov sekä erillisenä Eksmo-kustantamon julkaisemana niteenä. Teoksen tapahtumat alkavat tarkasta päivämäärästä 18.12.2011 – epäillystä duuman vaaleissa tapahtuneesta vilpistä ja Bolotnajan mielenosoituksesta – ja päättyvät helmikuun loppuun 2012, toisin sanoen Pussy Riotin tutkintavankeuteen ja niin kutsuttuun valkoisen renkaan mielenosoitukseen. Romaani kuvaa viimevuotista mielenosoitusten ja vaalien talvea Venäjällä – tapahtumaketjua, jonka päättymistä monet ovat jo ehtineet ihmetellä.

Kuten aiemminkin, Sentšin käyttää romaanissa omaa nimeään ja perhettään. Kyse on realistisesta dokumenttia imitoivasta autofiktiosta. Missä on fakta, missä on fiktio, sitä ei lukija tiedä eikä voikaan tietää. Teoksen päähenkilö on perheen 14-vuotias Daša-tyttö, jonka isä on kirjailija Roman Sentšin. Dašaa alkavat kiinnostaa yhteiskunnalliset kysymykset, vanhempien poliittiset näkemykset ja ajankohtaiset tapahtumat. Hän käy koulua gastarbaitereiden valtaamassa Moskovassa, soittaa fagottia, koluaa venäläistä nettiä ja kyselee vanhemmiltaan, mitä on tapahtumassa. Wikipedia valehtelee Venäjän väestötilanteesta ja BKT:n kehityslinjoista, internetistä tulviva tieto on ideologisesti värittynyttä. Romaanin kerronta on keskeisesti Dašan sisäistä puhetta ja kaikuja perheen keittiössä käytävistä keskusteluista, joihin osallistuu enemmän tai vähemmän tunnettuja kirjailijoita – ei ole kauhean tärkeää, keitä he ovat, mutta todelliset nimet vahvistavat entisestään uusrealistisen dokumentin vaikutelmaa.

Sentšinin alakuloisten teosten joukossa Mitä te haluatte? on ehdottomasti valoisa kirja, tekstissä on jopa hiukan huumoria.

Romaani on kiinnostavan dialogisesti rakennettu orastava kasvutarina, jossa ei ole hirveästi tapahtumia – Daša tulee teoksen aikana tietoisemmaksi ympäröivästä yhteiskunnasta, mutta informaatiotulva ahdistaa ja herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Isä ja äiti kannattavat radikaalia oppositiota, kuuntelevat punkia (Sentšin on myös punkmuusikko) ja ovat toimissaan maltillisia. He osallistuvat mielenosoituksiin mutta kirjoittavat ”suoran toiminnan runoutta”, etenkin perheen äiti. Romaani tuo heidän ideologisia näkemyksiään julki dialogien kautta, mutta kyse ei ole minkään aatteen julistuksesta. Dašan kysymykset ja muiden perheen luona vierailevien kirjailijoiden ajatukset synnyttävät pikemminkin moniäänisen kudoksen. Kaikki yksittäiset ideologiat näyttäytyvät hiukan naiiveina.

Mitä te haluatte? ei ole suuri romaani mitaltaan, mutta se on kiinnostava ja keskustelua herättävä teos, joka tarraa nykyhetkeen. Venäläisen realismin teoreetikon Vissarion Belinskin henki leijuu tämän uuden teoksen yllä. Se pitäisi ehdottomasti suomentaa, sillä valistava teos opettaa paljon viime talven tapahtumista ja toisi suomalaiselle lukijalle tolkkua tämän päivän Venäjän ideologiseen sekamelskaan.

Venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin dosentti Tomi Huttunen on Kenen aika? -kirjan toimittaja yhdessä Tintti Klapurin kanssa.

1 kommentti:

  1. Kiitos Tomi tästä. En ole vielä lukenut Sentsiniä, mutta sait kyllä kiinnostumaan hänen tyylistään.

    Luen parhaillaan Café Voltaire -sarjan Venäjä-osaa Kenen aika? ja siellä Kristina Rotkirch kirjoittaa esseessään "Roman Sentsin ja uusi realismi" näin:
    "Sentsinin proosaa leimaa juuri tällainen hellyys, lausumaton myötäkärsimys, joka saa hänet perusteellisesti kuvaamaan henkilöidensä elämää. Hänen novellinsa käsittelevät usein väljähtyneitä ihmissuhteita, merkityksetöntä työntekoa, köyhyyttä ja toivotonta tulevaisuutta. Sentsinin henkilöhahmot elävät edelleen henkisesti neuvostoyhteiskunnassa vailla valmiuksia hypätä kapitalismin junan kyyntiin.

    Mitä te haluatte? näyttää jatkavan samassa hengessä!

    VastaaPoista