PROFESSORIPOOLI: Karel Čapekin Salamanterisota: Ennakoiva tieteissatiiri

 Karel Čapek, Salamanterisota. Suom. Reino Silvanto. Helsinki: WSOY, 1938. 2. painos 1962.

Bo Pettersson kirjoittaa:

Joskus sitä muistaa missä ja milloin on lukenut tietyn kirjan, varsinkin jos se on tehnyt vaikutuksen. Karel Čapekin Salamanterisodan (1936) otin mukaan astuessani armeijaan Dragsvikin varuskuntaan syksyllä 1982, osin koska se oli sopivan pieni pokkari, osin koska halusin pitää yllä suomen kieltäni. Olin siis maailmassa, joka koostui pelkistä harmaisiin pukeutuneista aikuisista tai melkein aikuisista miehistä. Kaikki harjoittelimme sodankäyntiä, mutta minä kävin salamanterisotaa iltaisin. Oli mullistava kokemus lukea tämä antitotalitarismin merkkiteos armeijassa: salamantereita oli kaikkialla.

Maailmansotien välisenä aikana tšekkiläinen Karel Čapek (1890–1938) oli huomattavampia eurooppalaisia kirjailijoita, huhuttiinpa hänen olleen toistuvasti ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hän oli harvinaisen monipuolinen kynäniekka, kirjoitti tieteisromaaneja, esseitä ja salapoliisinovelleja sekä näytelmiä veljensä Josefin kanssa. Sanan robotin nykymerkitys juontaa juurensa heidän suositusta R.U.R. (Rossumin Universaalit Robotit) -nimisestä draamasta vuodelta 1920. Myös näytelmästä Hyönteiselämää (1921) tuli suosittu, ja se on innoittanut irlantilaisen Flann O’Brienin uudisversion Rhapsody in Stephen’s Green ja Kalevi Ahon oopperan Hyönteiselämää ja seitsemännen sinfonian.

Salamanterisodasta on kuitenkin tullut Čapekin rakastetuin ja käännetyin teos. Reino Silvanto suomensi sen jo 1938, kaksi vuotta ilmestymisen jälkeen, ja siitä on otettu kolme painosta. Sen kieli voi tänä päivänä tuntua hiukan vanhahtavalta, mutta sehän sopii, jos haluaa saada mahdollisimman autenttisen kuvan Čapekin 1930-luvusta. Silvanto selviää myös mallikkaasti romaanin eri kielistä ja kielellisistä rekistereistä. Tarinan toden tuntua vahvistaa WSOY:n panostus romaanissa esiintyviin eri lajityyppeihin (muun muassa lehtiartikkeleita, tieteellistä tekstiä, käyntikortteja, käsin kirjoitettuja kirjeitä) ja niiden kirjasintyyppeihin. Verrattakoon tätä suomennosta vaikkapa erääseen romaanin uusimpiin laitoksiin englanniksi, War with the Newts (2012) kustantaja Gollanczin mainiossa SF Masterworks -sarjassa, missä käytetään vähemmän ja uudempia kirjasintyyppejä (ja vanhaa englanninnosta). Itse luen mieluummin Silvannon moni-ilmeisempää suomennosta.

Mihin kapitalismi johtaa

Mikä tekee Salamanterisodasta niin kiehtovan, on se, ettei se kuvaa sotaa kuin viimeisimmissä luvuissa, vaan keskittyy siihen, kuinka älykäs salamanterilaji Andrias scheuchzeri löydetään, valjastetaan kapitalismin käyttöön, viljellään ja orjuutetaan. Se – vai pitäisikö sanoa hän – on aikuisena kymmenvuotiaan lapsen kokoinen, väriltään lähes musta, kävelee takajaloillaan ja käyttää eturaajojaan käsinä. Vähitellen salamanterista tulee ihmisille ”itsestään selvä asia, aivan kuin laskukone tai jokin automaatti”. Čapekin teksti on täynnä viitteitä ja implikaatioita, esimerkiksi Andrias scheuchzeri on todellinen, sukupuuttoon kuollut salamanterilaji, ja maailmanlaajuisen markkinatalouden kritiikki on viiltävää. Niin on poliittinenkin, ja näin välittyy ihmisen pahuus, kuten orjuuden historia salamanterin evoluution muodossa.

                Tätä kehitystä seurataan romaanissa perin pohjin eri maiden lehdissä ja eri kielillä, jopa eräällä fiktiivisellä kielellä. Sitä kommentoivat aikansa älyköt ja julkisuuden henkilöt. George Bernard Shaw ironisoi: ”Niillä ei ole sielua, se on varmaa, ja siinä suhteessa ne ovat ihmisen kaltaisia”. Mae West on eri syystä samalla kannalla: ”Niillä ei ole sukupuolikutsumusta, eikä siis sieluakaan”. Toiset ovat eri mieltä, mutta taidetta niillä ei ainakaan ole; ne ovat ”realisteja”.

                Vähitellen salamanterit asuttavat kaikki rannikot ja tarvitsevat lisää elintilaa. Koska niitä on seitsemän miljardia ja ne pyörittävät kapitalismin rattaita, ihmiset tekevät parhaansa täyttääkseen niiden toiveen. Salamanterien johtajalla, Chief Salamanderilla, on ”ylevä ja uudenaikainen ajattelutapa”, mutta hän paljastuu ihmiseksi, joka ensimmäisessä maailmansodassa palveli vääpelinä. Muutetaan vääpeli muotoon korpraali, niin eivätköhän kaikki lukijat ymmärrä, että tässä – siis vuonna 1936 ilmestyneessä kirjassa – viitataan Hitleriin ja hänen Lebensraum-argumentointiinsa. Čapekin veli Josef menehtyi muuten sittemmin Bergen-Belsenin keskitysleirillä, mutta hän itse säästyi tältä kohtalolta, koska ehti kuolla keuhkokuumeeseen joulupäivänä 1938.

Salamanterit keskuudessamme

Romaanin markkinatalouden ja teknologian palvelijasta – salamanterista – tulee vallanpitäjä. Kuka on syyllinen? ”Kaikki tehtaat. Kaikki pankit. Kaikki valtiot”, vastaa eräs henkilö. Toinen sanoo: ”Kaikki tahtoivat ansaita niillä. Me olemme lähettäneet niille aseita ja vaikka mitä. Syyllisiä olemme kaikki”. Čapek näyttää, että molemmat ovat oikeassa. Kuinka salamanterisodassa käy jätän kertomatta, jotta mahdollisimman moni lukija pääsee nauttimaan tästä verrattomasta tieteissatiirista.

Viimeisessä luvussa tekijä itse astuu esiin ja keskustelee sisäisen äänensä kanssa siitä, mitä sitten tapahtui. Hän antaa ymmärtää, että romaani ei ehkä kuvaa omaa aikaansa tai tulevaisuutta, vaan ehkä historiaa, kuten viitisenkymmentä vuotta myöhemmin Pierre Boullen tieteisromaaniin perustuvassa elokuvassa Apinoiden planeetta. Näin Salamanterisodassa esiintyvän metafiktion, lajikirjon ja kirjasintyyppien leikittelyn myötä Čapek on aikaansa edellä, jopa siinä määrin, että häntä voisi kutsua pre-postmoderniksi kirjailijaksi.

               Kuten näytelmässä R.U.R. ja Čapekin tuotannossa yleensä, Salamanterisodassa ihmisen itsekkyys ja ahneus ottavat ylivallan ja hänen toimintansa osuu lopulta hänen omaan nilkkaansa. Kirjailijan oppineisuus ja monipuolisuus ovat aina havaittavissa, mutta ote on inhimillinen ja satiiri hyväsydämistä, joskin kärkevää. Alkusanoissaan romaanin Gollanczin laitoksessa brittiläinen tieteiskirjailija ja tutkija Adam Roberts vertaa Čapekia kahteen muuhun böömiläiseen aikalaiskirjailijaan, Jaroslav Hašekiin ja Franz Kafkaan, ja on jopa sitä mieltä, että Čapek laajuutensa, energisyytensä ja ymmärryksensä syvyyden ansiosta on Kafkaakin merkittävämpi kirjailija.

Prahaan on pystytetty järkälemäinen kivipaasi Čapekin muistolle. Siinä lukee KAREL ČAPEK kissankokoisin kirjaimin, jotka koostuvat parin sentin mustanpuhuvista reijistä. Čapekin katse porautuu niin graniitin kuin ihmismielen läpi mustalla huumorillaan.

                      Jos Salamanterisota jonkun mielestä tuntuu aikansa eläneeltä, niin ajatelkoon vaikka, mitä hän tällä hetkellä pitää käsissään tai mitä hän vierittää toisen käden etusormella. Onko tietotekniikka tämän päivän salamanteri? Ainakin markkinavoimat osaavat hyödyntää sitä voittojen maksimointiin yhtä hyvin kuin 1930-luvun kapitalistit salamantereita. Andrias salamanterilajin nimessä muuten tarkoittaa ’ihmisenkaltainen’. Salamanterit liikkuvat jo keskuudessamme, ja ehkä jotkut meistä ovat salamantereiden sukua.

Bo Pettersson on Helsingin yliopiston Yhdysvaltain kirjallisuuden emeritusprofessori.

 

Vaikeaselkoinen avaruusseikkailu

Hannu Rajaniemi: The Quantum Thief. Gollancz. London 2010.
Hannu Rajaniemi: The Fractal Prince. Gollancz 2012.
Suomennettu nimillä Kvanttivaras ja Fraktaaliruhtinas. Suom. Antti Autio. Gummerus 2011 ja 2013.


Päivi Brink kirjoittaa:

Suomalainen Hannu Rajaniemi on asunut Iso-Britanniassa jo ainakin 10 vuotta. Nykyisin hän asuu Skotlannissa, ja hän on valmistunut tohtoriksi Edinburghin yliopiston matemaattisen fysiikan laitokselta. Kiinnostuin hänestä alun perin Kvanttivarkaan ilmestyttyä vuonna 2010, koska hän kirjoittaa englanniksi ja julkaisee romaaninsa brittiläisen kustantamon kautta. Hänen molemmat romaaninsa Kvanttivaras ja Fraktaaliruhtinas on suomennettu, mutta ymmärtääkseni hän ei ole vaikuttanut suomennostyöhön millään lailla. Luin Kvanttivarkaan englanniksi ja heti perään suomeksi juuri suomennetun Fraktaaliruhtinaan. Täytyy kehua suomentaja Antti Autiota siitä, että romaanien tyyli ja kieli muistuttivat hyvin paljon toisiaan. Ihailin suomentajaa sitäkin enemmän, koska olin itse puolet lukuajasta auttamattomasti hukassa. Kuka? Missä? Mitä tapahtui? Palasin usein taaksepäin ja koetin selvittää, mistä lukemassani oli kyse.

Todettakoon heti, että romaanisarja kuuluu scifi-kirjallisuuden lajityyppiin, jota tunnen huonosti. Onko Rajaniemen tyyli sitten suomalaista vai brittikirjallisuudesta tuttua? Lähinnä sanoisin brittiläistä tai sellaista kansainvälistä englanninkielistä kirjallisuutta, jota on vaikea sijoittaa tietyn maan kirjallisuusperinteen jatkoksi. Mutta todennäköisemmin romaanit avautuvat parhaiten scifin ja fantasiapelien ystäville. Hyvä matematiikan tuntemus voisi myös tuoda lisää syvyyttä teoksien tulkintaan. Rajaniemi kirjoittaa selvästi kansainväliselle yleisölle, mikä perustelee myös kielivalinnan kirjoittaa englanniksi. Muun muassa Tähtivaeltaja-lehti kehuu: ”Kvanttivaras on vetävä ja ihmeen tuntua pursuava teos, jota ei tahdo päästää käsistään.” Kvanttivaras sai myös Tähtivaeltaja-palkinnon parhaasta suomeksi julkaistusta scifi-romaanista.

Kyseessä on romaanisarja, jonka päähenkilönä on mestarivaras Jean le Flambeur, joka elää aurinkokuntamme eri planeetoilla jossain tulevaisuudessa. Vai onko kyse sittenkin vain virtuaalimaailmoista? Todellisuuden ja paikan käsitteet rakentuvat omalakisesti Rajaniemen romaaneissa. Rajaniemi vinkkaa le Flambeurin esikuvan olevan Arsène Lupin. Lupinin charmi auttaa häntä eteenpäin varkaan uralla, mutta le Flambeurista mieleeni syntyi lähinnä hajanaisia mielikuvia, ei hurmaavaa sankaria. Romaanin henkilöiden identiteetit ovat jatkuvassa hajoamisen ja uudistumisen tilassa jo siksi, että he eivät ole ihmisiä vaan post-ihmisiä. He voivat vaihtaa ruumista ja toimia myös ilman fyysistä olomuotoa. He voivat kuolla ja syntyä uudestaan. Tai ainakin jotkut heistä voivat. Minua kiinnosti sankaria enemmän romaanisarjan sankaritar Mieli, jonka nimi on Mieli myös englanniksi. Hänen hahmoonsa Rajaniemi on tuonut joitain suomalaisia piirteitä. Mieli saunoo ja juo tervasnapsia. Hänen jumalattarensa ovat Ilmatar ja Kuutar ja hän kaipaa kotiinsa, missä kalevalaista laulantaa muistuttava laulu yhdistää kansaa ja tuo heille voimia. Mielessä oli herkkyyttä ja rohkeutta, jota arvostin.

Suomalainen kustantaja Gummerus kuvailee Kvanttivarasta näin: ”Jean le Flambeur on mestarivaras, huijari, josta tiedetään vähän mutta jonka teoista on kuultu kaikkialla. Hän teki kuitenkin yhden virheen ja maksaa siitä nyt virtuaalisessa dilemmavankilassa, jossa vangit pelaavat loputtomia kuolettavia pelejä tuhansia itsensä kopioita vastaan. Kunnes Mieli-niminen nainen tarjoaa hänelle mahdollisuuden vapauteen. Hänen on vain vietävä loppuun yksi keikka, jossa hän ei aikanaan aivan onnistunut…”

Ja Fraktaaliruhtinasta Gummerus kuvaa näin: ”Jean le Flambeur, mestarivaras, on paennut aurinkokuntaa hallitsevan Sobornost-kollektiivin peliteoreettisesta vankilasta ja voittanut itsensä Marsissa – kirjaimellisesti. Mutta lunastaakseen lopullisesti vapautensa salaperäiseltä pellegrini-jumalattarelta hänen on keksittävä keino murtautua Sobornostia hallitsevan fraktaaliruhtinaan mieleen.”

Itse en olisi pystynyt kertomaan romaanien juonesta näin selkeästi. Romaaneissa selvennetään kyllä välillä, mitä on tapahtunut, mutta lukijaa autetaan scifi-maailman sääntöihin ja logiikkaan usein jälkikäteen, kun jokin tapahtumaketju on jo kerrottu. Eri olentotyypit ja niiden toimintalogiikka jätetään aluksi kertomatta eikä näitä termejä, kuten ”dilemmavankila”, ”sobornost”, ”gogolit” ym. selvennetä sitä mukaa kuin niistä kerrotaan. Näin lukija (ainakin minä) elää jatkuvan hämmennyksen vallassa. Kun lisätietoa lopulta annetaan, jo kerrottua pitäisi jälkikäteen tulkita uuden tiedon varassa. Joskus tämä onnistuu, aina ei. Monimutkaiset kertojarakenteet ja tarinoiden sisään upotetut tarinat (tyyliin Tuhannen ja yhden yön tarinoita) vain sekoittivat minua entisestään. Koetin lähestyä teosta postmodernina romaanina, jonka henkilöiden identiteetit ovat pirstaloituneet, mutta tällainen teoretisointi ei auttanut lainkaan teoksen tulkinnassa.

Täytyy kuitenkin kehua Rajaniemen luoman scifi-maailman uskottavuutta. Kertojille tämä maailma on totta, sen osaset pelaavat yhteen ja maailmankaikkeuden rakenne tuntuu olevan selvänä kertojien päässä. Mielikuva vaan ei välity lukijalle asti. Tuntui siltä kuin romaani kuvaisi minulle täysin vierasta maailmaa sen asukkaiden näkökulmasta, minulle sitä selittämättä. Rajaniemi luo vaikuttavia visioita tulevaisuuden maailmasta ja taistelukohtauksia, joita meidän maailmamme lait eivät rajoita. Hänen kerrontansa kieli ja dialogi ovat sujuvia, ja maailmoja kuvaillaan monivivahteisesti.

Jos uit sujuvasti scifi-kirjallisuudessa, tartu ihmeessä Rajaniemen romaaneihin ja muodosta oma näkemyksesi. Jos olet yhtä pihalla kuin lumiukko (ja minä) tämän lajin periaatteista, näistä romaaneista ei ehkä kannata aloittaa. Sekavuuden tunne ei ollut nautinnollinen kokemus.

Lue lisää:
Gummerus: http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=9635
Wikipedia:
http://en.wikipedia.org/wiki/Hannu_Rajaniemi
Tähtivaeltaja:
http://tahtivaeltaja.com/t%C3%A4htivaeltaja-113/hannu-rajaniemi-t%C3%A4htivaeltajan-kryosohvalla