Zadie Smith: NW. Hamish Hamilton 2012.
Päivi Brink kirjoittaa:
Zadie Smith on yksi kiinnostavimmista brittiläisistä nykykirjailijoista monestakin syystä. Ensinnäkin hän kirjoittaa ihailtavan sujuvasti, uskottavasti ja herkkävaistoisesti ja toisekseen hänen käsittelemänsä teemat tuntuvat tärkeiltä ja ajankohtaisilta. Pidän hänestä myös henkilökohtaisesta syystä: olemme lähes saman ikäisiä, ja Smith kirjoittaa usein oman sukupolveni ihmisistä. Näin hän tekee myös viime elokuussa julkaistussa romaanissa NW, joka kertoo Lontoon luoteisosan lähiössä lapsuutensa eläneistä yli kolmikymppisistä ihmisistä. Heidän elämänsä ovat kulkeneet hyvin erilaisiin suuntiin, mutta jotain samaa heihin on jäänyt lapsuuden kokemuksista. Romaania ei vielä ole suomennettu.
Romaanin päähenkilöiksi nousevat ystävykset Leah ja Natalie, jotka kumpikin ovat tavallaan menestyneet elämässä. Heillä on työpaikat, aviomiehet ja suhteellista vaurautta. Mutta kummallakin on myös salaisuuksia ja he piilottelevat tyytymättömyyttään ja pelkojaan näennäisen onnellisuuden takana. Romaanin keskeinen teema onkin ystävyys ja kuva, jonka annamme läheisimmille ystäville ja perheenjäsenille itsestämme ja elämästämme. Mikä on salaamisen arvoista ja mikä on rehellisyyden hinta?
Leah on valkoinen ja Natalie musta. Tämä tuodaan selvästi esiin, mutta samalla heidän etninen taustansa jää yhteiskuntaluokan ja yhteisen menneisyyden varjoon. Työväenluokkainen tausta ja opintojen myötä tapahtunut luokkanousu yhdistävät heitä. Natalie on lakimies ja Leah eräänlainen sosiaalityöntekijä. He ovat pystyneet ottamaan etäisyyttä lapsuutensa lähiöön ja vanhempiensa elämäntapaan. Mutta samalla he tuntevat jonkinlaista kaipuuta lähiöelämän ihmissuhteisiin, niiden rehellisyyteen ja kaunistelemattomuuteen.
Romaanin keskeisiä henkilöitä ovat myös Felix ja Nathan, joiden kautta kuvataan heitä, jotka eivät ole päässeet pois lähiöstä. Romaani on jaettu neljään eripituiseen osaan, joista ensimmäisen keskushenkilö on Leah, toisen Felix, kolmannen Natalie ja neljännen Nathan. Näistä Natalien osuus on pisin ja sen kerrontakeinona on käytetty palastelua lyhyisiin lukuihin. Tämä teki mielestäni lukemisesta katkonaista ja nykivää. Pidin enemmän muista osioista, vaikka Natalien elämänkaari ryysyistä rikkauksiin sinänsä oli kiinnostava. Felixin kautta kuvataan miestä, joka on juuri irrottautumassa ongelmalähiön kierteestä, suoranaisesta pyörteestä, joka on imenyt häntä alaspäin. Nathan sen sijaan on liian syvällä pyörteessä: hän on narkomaani ja rikollinen, eikä näe ulospääsyä ongelmistaan. Romaanin lopussa Natalie ja Nathan kohtaavat vanhassa tutussa lähiössä ja heidän tapaamisensa tuo esiin niin yhtäläisyyksiä kuin erojakin heidän elämäntilanteessaan.
Olen itse viimeisilläni raskaana, joten NW-romaanissa vahvana esiintyvä äitiyden teema kiinnosti minua kovasti. Natalie on kahden lapsen äiti ja äitiys on hänelle osa onnellisen ja menestyneen uranaisen roolin suorittamista. Leah sen sijaan ei halua lapsia lainkaan ja hän joutuu salaamaan tämän mieheltään, joka haluaisi lapsia. Äitiys on Leahin silmissä ulkoapäin tuputettu rooli, johon hän ei lainkaan samastu tai tunne omakseen. Natalien ja Leahin suhde omiin äiteihinsä on myös kiinnostava: he ovat vieraantuneet äitiensä maailmankuvasta ja arvoista, mutta ovat silti tunnetasolla syvästi sidoksissa heihin.
“Natalie Blake and Leah Hanwell were of the belief that people were willing them to reproduce. Relatives, strangers on the street, people on television, everyone. In fact the conspiracy went deeper than Hanwell imagined. Blake was a double agent. She had no intention of being made ridiculous by failing to do what ever was expected of her. For her, it was only a question of timing.” (s.236)
Smithin romaaneissa tyylikäs kieli ja luonteva dialogi tekevät aina vaikutuksen. Hallittu rakenne sen sijaan ei ole hänen vahvuutensa. Esimerkiksi hänen edellinen romaaninsa Kauneudesta kärsi minusta liian pitkistä, loputtomista keskusteluista ja tuntui jotenkin vellovan ihmissuhdekuvauksissaan. NW:ssä tämä ei ole häiritsevä ongelma, mutta neljän osan yhteispeli ei mielestäni toimi kovin hyvin. Romaanin 300-sivua ovat kompakti paketti, eivätkä muotoratkaisut ehdi alkaa ärsyttää. Dialogi ja teemojen pohdinta sen sijaan viehätti minua kovasti. Mihinkään suuriin loppuratkaisuihin romaani ei päädy, mutta luokkayhteiskunnan merkitys ja intiimien ihmissuhteiden kietoutuminen toisiinsa sai pohtimaan teemaa laajemmin oman aikamme ilmiönä. Ahmin romaanin muutamassa päivässä innoissani ja jään miettimään sitä varmasti pitkäksi aikaa.
Luoteis-Lontoo miljöönä elää enemmän henkilöiden päässä mielenmaisemana ja kokemusmaailmana kuin tapahtumaympäristönä. Mielikuvat lähiöstä jäävät stereotyyppisiksi, eivät yksilöllisiksi. Ehkä tämä on tarkoituskin: tällaisia kuluneita ja ahdistavia lähiöitä löytyy kaikkialta Euroopasta, myös Suomesta.
Päivi Brink on Café Voltaire -blogin ja Facebook-sivun emäntä, kirjallisuudentutkija ja toimittaja, ja hän osallistui Café Voltairen -kirjasarjan osien Tarinoiden paluu ja Imperiumin perilliset toimituskuntaan nimellä Päivi Mäkirinta.
PS.
Zadie Smithin aiempaan tuotantoon voi tutustua Café Voltairen Imperiumin perilliset -osassa julkaistussa esseessä, jonka on kirjoittanut Johanna Matero.
