Legenda Guatemalasta

Arto Rintala kirjoittaa:

Latinalaisamerikkalaisen modernin kirjallisuuden suurimpiin klassikoihin kuuluu itseoikeutetusti –ainakin muualla jos ei meillä – vuonna 1967 Nobelilla palkittu guatemalalainen Miguel Ángel Asturias (1899-1974). Asturias oli maagisen realismin ensimmäinen merkittävä, maailmanlaajuista tunnustusta osakseen saanut nimi.

Asturiasin keskeisistä teoksista on suomeksi saatavilla Latinalaisen Amerikan kirjallisuusperinteeseen sittemmin vahvasti kotoutuneen ”diktaattoriromaanin” varhaisimpiin edustajiin lukeutuva Herra Presidentti (valmistui 1933, ilmestyi 1946). Sen esimerkkiä on seurattu, sekä jäljitellen että kritisoiden, lukuisissa teoksissa, kuten Gabriel García Márquezin Patriarkan syksy tai Mario Vargas Llosan Vuohen juhla.

Vaatimattomampi väliteos on sen sijaan luultavasti pääasiassa poliittisista syistä suomennettu Week-end Guatemalassa (1956). Novellikokoelma sisältää kuitenkin sekin huomionarvoisen tarinan: teoksen päättävä ”Torotumbo” käsittelee eurooppalaisessa ajattelussa usein puhtaasti positiivisessa, ilakoivassa hengessä käsitetyn karnevaalin väkivaltaista puolta.

Näiden ohella Asturiasilta on suomennettu muutamia runoja Pentti Saaritsan valikoimassa Kello 0 (1969) ja pari lyhyttä kertomusta Matti Rossin antologiassa Kolmas maailma (1966). Yllättävää kyllä, avain Asturiasin merkittävimpään tuotantoon löytyy näistä vähän tunnetuista kokoelmista. Saaritsan suomentamat otteet ovat pääasiassa peräisin klassikon asemaan kohonneesta runoelmasta Clarivigilia primaveral (”Keväthorros”, 1965), kun taas Rossi otti suomennettavakseen osan Asturiasin kenties kiehtovimmasta teoksesta Leyendas de Guatemala (”Guatemalan legendoja”, 1930).

Asturiasin syntymän 100-vuotisjuhlallisuuksien tuloksena Amerikoissa syntyi suorastaan pienenpuoleinen tutkimuksellinen myrsky, jonka keskiöön kohosivat erityisesti romaani Hombres de Maíz (1949) ja kirjailijan esikoisteoksena ilmestynyt mainittu legendakokoelma.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Leyendasin ilmestyessä aikakauden avantgardistit ottivat tämän unenomaisen, lähinnä proosarunoudeksi luokiteltavan kahdeksan tarinan kokoelman innostuneesti vastaan, ja seuraavina vuosina siitä tuli kirjallisuushistorian ensimmäinen latinalaisamerikkalainen best-seller. Latinalaisamerikkalainen kirjallisuus kohosi samanlaiseen näkyvyyteen uudelleen vasta vuonna 1967, kun Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyttä alettiin kirjoittajansa sanoin 'myydä kaikkialla kuin kuumia nakkeja'.

Leyendas heijastaa tekijänsä monenkirjavaa taustaa. Pariisissa mayatutkija Georges Raynaudin johdolla opiskellut ja muun muassa tämän Popol Vuh -ranskannoksen espanjaksi kääntänyt Asturias eli lapsuutensa kosketuksissa Guatemalan mayaheimohin; osa kirjan tarinoista on vahvasti sidoksissa Asturiasin lapsena kuulemiin alkuperäisasukkaiden satuihin ja hänen opiskelijana tutkimiinsa esikolumbiaanisiin myytteihin. Muutamat kertomukset ovat saaneet innoituksensa uuden ajan alun valloituskronikoista, osa taas mestitsiväestön kansanperinteestä. Lopputuloksena syntyi eksoottinen, sadunkaltainen teos, jonka muodossa heijastuvat Asturiasin Pariisin-vuosien lähipiirin lietsomat modernit virtaukset symbolismista surrealismiin.

Asturiasilla lienee ollut halu luoda teos Guatemalasta ja sen omimmasta kulttuuriperinnöstä – tämän varmasti suomalainenkin hyvin ymmärtää Kalevaloineen. Leyendas on eräänlainen tutkimusmatka maan muinaisuuden eri kerroksiin, 'suunnattu lapsille ja lapsenmielisille, ei vakaville tutkijoille'. Temaattisesti se kartoittaa Guatemalan historiaa omaperäisen kansantarinoiden tulkintansa kautta.

Johdannossa kertoja palaa kotimaahansa ja näkee sielunsa silmin ympärillään vuosisatojen aikana toistensa päälle kasvaneet arkeologiset kerrostumat aina 20-luvun pikkukylistä siirtomaa-aikojen raunioiden läpi muinaisiin mayojen kaupunkeihin, etsii käsiinsä pari ulkoisesti vaatimatonta, mutta taikataitoista intiaanivanhusta ja osallistuu lähes loitsumaiseksi muuttuvan kerronnan kuvailemaan shamanistiseen istuntoon. Sen myötä kertojasta kuoriutuu esiin ajan ja paikan ulkopuolella elävä myyttinen olento, ”Kultainen Talja”. Lukijan rinnalla hän saa kuulla kahdeksan eri aikoihin sijoittuvaa tarinaa tai legendaa.

Leyendas de Guatemalan monitasoisuus hämmentää jopa Asturiasin tuotantoon tottunutta lukijaa. Asturiasin kerronta on yleensäkin eufonisen maalauksellista, ja pyrkii pikemminkin heräämään itse eloon kuin kuvaamaan tekstin ulkoista todellisuutta. Sitä lukiessa mieleen muistuu professori Raynaudin pitkä esipuhe mayojen rituaalinäytelmä Rabinal Achin modernissa käännöksessä – opettajansa tavoin Asturias lienee uskonut ajatukseen laulusta ja tanssista puhetta edeltävinä kommunikaatiomuotoina, joiden tarkoitus oli pikemminkin luoda yhteisesti jaettu tunnetila kuin siirtää tarkoin määriteltyä informaatioita. Leyendasin tarinoissa kyse tuntuu olevan poikkeuksellisen vahvasti mielentiloista, ehkä jopa jonkinlaisesta rituaalista – missään tapauksessa se ei tyhjenny yksinkertaisiin analyyseihin. Johdantoa seuraavat tarinat siirtävät lukijan satuja ihmetellen kuuntelevan lapsen asemaan ja nostavat kuvatun maan historian esiin kasteenraikkaana ja koskemattomana kaikissa omalaatuisissa muodoissaan.

Asturiasin ja monen muunkin vanhemman polven kirjailijan epäonneksi heidän varhaistuotantonsa aikoihin syntyi poliittisissa piireissä suosituksi osoittautunut ajatus mestitsaatiosta, rotujen ja kulttuurien sekoittumiseen nojaavasta Latinalaisen Amerikan perusolemuksesta. Eurooppalaiselle lienee yllättävää, että modernistumiseen liittyvät ajatukset eugeniikasta ja ihmisyyden tieteellisestä parantamisesta saivat 1900-luvun alun iberoamerikkalaisissa maissa vastineen nimenomaan etnisyyksien sekoittamispyrkimyksistä – alan vaikutusvaltaisin teos lienee meksikolaisen José Vasconcelosin jo nimeään myöten varsin yksiselitteinen hahmotelma Etelä-Amerikan tulevaisuudesta, La Raza Cósmica (1925). Myöhemmin aate on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä intiaaniväestön suunnalta. Kansanmurhien ja sekasorron jälkeisen vuosisadan jäljiltäkin noin puolet guatemalalaisista kuuluu mayakansoihin (siinä missä toinen puoli identifioituu lähinnä mestitseiksi) ja monet vasta vuosisadan loppupuolella esiin päässeet alkuperäisväestöä edustavat kirjailijat ovat kysyneet hyvällä syyllä, mikä oikeus valloittajien jälkeläisillä on puhua ryöstetystä maasta kotinaan tai puuttua natiivien asioihin ”kosmisten rotujen” kampanjoillaan. Näihin kyseenalaistajiin kuului esimerkiksi 1984 murhattu Luis de Líon, jonka postuumisti julkaistua romaania El tiempo principia en Xibalbá (”Aika alkaa Xibalbássa”, 1985) pidetään yhtenä hienoimmista uudemman latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden tuotteista.

Mitä tulee Asturiasiin, en usko hänen ajaneen taiteilijana vasconcelolaista ohjelmaa, kuten jotkut kritisoijat ovat väittäneet. Pikemminkin Asturias pyrki tavoittamaan Guatemalan ihmisten todellisuuden aidoimmillaan, jolloin väestön etninen kirjavuus on vain osa asiaankuuluvaa status quota. On melko epäreilua sälyttää Asturiasin niskoille toisten tahojen samanaikaisesti puhaltelemia akateemisia kuplia. Sen sijaan kriitikot ovat täysin oikeassa siinä suhteessa, että Asturiasin kaltaisilla mestitseillä ylipäätään on ollut huomattavasti paremmat mahdollisuudet saada äänensä julki jo verrattain varhain.

Tärkeintä lienee kuitenkin muistaa Asturiasin mahtava työ sekä mayakulttuurien että Väli-Amerikan poliittisen tilanteen maailmanlaajuisen tunnettuuden puolesta. Guatemalan kirjallisuuden ”grand old man” löi myös vuosikymmeniä kestäneen ja erilaisten diktatuurien katkoman kirjailijan, radioäänen ja kulttuurivaikuttajan urallaan lähtemättömän jälkensä kovia kokeneen synnyinmaansa ihmisten sydämiin eräänlaisena kansan isähahmona, etnisistä ryhmistä riippumatta. 2000-luvulla hänen teostensa värikylläistä maisemaa voidaan viimeinkin tarkastella vapaasti, vailla niihin ulkopuolelta kytkettyä poliittista painolastia. Kenties Leyendas de Guatemalan ja monien muiden suomalaisille vielä tuntemattomien teosten todellinen vaellus kirjallisuuden maailmassa on vasta alkanut.

Arto Rintala on kääntäjä, joka on suomentanut muun muassa Cervantesia.

Kuvalähde: http://autobiografialectora.blogspot.com/2011/08/miguel-angel-asturias-leyendas-de.html