Muisti, identiteetti ja historia saksalaisessa nykykirjallisuudessa

Turun kaupunginkirjaston syksyn studia generalia -luentosarjassa tarkastellaan saksalaista kirjallisuutta useasta eri näkökulmasta. Luennot keskittyvät etenkin saksalaisen nykykirjallisuuden yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin sekä sen tapoihin käsitellä muistin, identiteetin ja historian kysymyksiä.

Luentosarjan järjestävät yhteistyössä Turun kaupunginkirjasto ja Turun yliopiston yleinen kirjallisuustiede. Luennot pidetään maanantaisin klo 18.00 - n.19.30 pääkirjaston Studiossa. Niille on vapaa pääsy.

Saksalainen kulttuuri on esillä pääkirjaston syksyssä myös torstaina 14.11. koululaisille suunnatussa saksalaisessa päivässä ja iltatapahtumassa. Marraskuussa pääkirjaston aulaan avautuu Saksankieliset maahanmuuttajat -kiertonäyttely.

Studia generalia -ohjelma:
•2.9. FT Lotta Kähkönen (Turun yliopisto) ja
prof. Hanna Meretoja (Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto):
Saksalainen nykykirjallisuus muistamisen ja unohtamisen peilinä
•9.9. FT Kaisa Kaakinen (Cornell University ja Turun yliopisto):
Surrealistiset strategiat W. G. Sebaldin ja Peter Weissin tuotannossa
•16.9. Dos. Marja-Leena Hakkarainen (Turun yliopisto):
Muisti, historia, trauma: Herta Müller
•23.9. Prof. Liisa Steinby (Turun yliopisto):
Christa Wolf - saksalainen ja eurooppalainen menneisyys,
nykyisyys ja identiteetti
•30.9. FM Helen Moster:
Bestsellerit Hans Fallada ja Timur Vermes
•7.10. FT Christian Rink (Vaasan yliopisto):
Günter Grass ja saksalaiset muistikulttuurit
•14.10. FT Lotta Kähkönen ja prof. Hanna Meretoja:
Sukupuolittuneen kokemusmaailman kuvaajat
Julia Franck, Jenny Erpenbeck ja Kathrin Schmidt


Tämä teksti on lainattu suoraan osoitteesta:
http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=460118&nodeid=4873

Olemassaolon ja kielen rajoilla

Lotta Kähkönen kirjoittaa:

Kathrin Schmidt (s. 1958) kuuluu Saksan nykykirjallisuuden eturivin kirjailijoihin. Itä-Saksassa syntynyt Schmidt debytoi runoilijana jo opiskeluaikoinaan. Päätös ryhtyä kokopäiväiseksi kirjailijaksi kypsyi 1980-luvun lopussa ja toteutui lopulta muurin murtumisen jälkeen. Ensimmäinen romaani Die Gunnar-Lennefsen-Expedition (1998) sai useita kirjallisuuspalkintoja. Schmidin romaaneja on kuvattu barokkimaisiksi ja kielellisesti vaikuttaviksi.

Varsinainen kaupallinen menestys tuli neljännen romaanin Et sinä kuole (Du Stirbst nicht, 2009) myötä. Omaelämänkerrallinen romaani kuvaa keski-ikäisen kirjailijan, Helene Wiesendahlin toipumista koomaan johtaneesta aneurysman puhkeamisesta. Schmidt sai itse aivoverenvuodon kesällä 2002. Omaelämänkerrallisuus herättää suuren yleisön uteliaisuuden, mutta Schmidtin tapauksessa uteliaisuus palkitsee monenlaiset lukijat. Kirjailija on kielellinen taituri, jolla on romaanikirjailijan mielikuvitus ja kyky rakentaa monitasoinen, lukijan otteessaan pitävä kertomus.

Olennainen osa Helenen toipumisprosessia on kielen, muistin ja minuuden uudelleen löytäminen. Kolmiyhteys kietoutuu erottamattomasti yhteen päähenkilön aistihavaintojen ja tuntemusten tasolla. Muistikuvien työstäminen ja kielen hapuilu on päähenkilölle kivuliasta, uuvuttavaa ja ylitsevuotavan emotionaalista, mutta samalla äärimmäisen palkitsevaa ja minuutta eheyttävää. Helenen kieli on tallella, mutta sen kytkeymät toimivat arvaamattomilla tavoilla. Myös muisti on solmussa. Hän tietää kuka on, mutta elämäntarinassa on aukkoja ja kronologia on sekaisin. Muistot ja kieli sekä niiden merkitys omassa elämäntarinassa palaavat vähitellen. Päähenkilö tietää prosessin välttämättömäksi olemassaololleen.

Et sinä kuole kerrotaan minämuodossa. Päähenkilön kokemus kerrotaan taitavasti: lukija todellakin pääsee Helenen ihon alle. Tämä tapahtuu huolellisilla yksityiskohdilla sekä kekseliään ja tiiviin ilmaisun avulla. Päähenkilön kielen hapuilu etenee voimakkaiden tuntemusten myötä. Jokainen ymmärtämättä jäänyt lause saa kielellisesti lahjakkaan Helenen epätoivon partaalle. Toisaalta toipuminen ja normaaliin elämään palaaminen pelottaa. Romaanin lopussa Helene alkaa kirjoittaa runoja ja tekstiä ystävänsä näytelmään. Sairaalasta kotiutumisen kynnyksellä hän muistaa hetken juuri ennen tajunnan menetystään sekä dialogin miehensä kanssa.

Romaani toimii siksi, että kieli ei ole vain kieltä. Romaani herättää tietoisuuden kielestä ja kertomisesta ruumiillisena kokemuksena ja olemassaoloamme rakentavana. Se toimii aistihavaintojen tasolla osoittaen tarkasti, miten kertomista ja kieltä ei voi erottaa tavastamme kokea asioita.

Lotta Kähkönen on turkulainen kirjallisuudentutkija ja toinen Café Voltairen Muistijälkiä-kirjan toimittajista.

Café Voltaire -keskustelutilaisuus Rikhardinkadun kirjastossa

KIRJALLISUUSMATKA: "Café Voltaire - tutkimusmatkoja ranskalaiseen, saksalaiseen ja unkarilaiseen nykykirjallisuuteen" torstaina 28.2. klo 18 Rikhardinkadun kirjastossa.

Lotta Kähkönen, Hanna Meretoja ja Hannu Riikonen keskustelevat nykykirjallisuudesta ja Saksan, Ranskan ja Unkarin kirjallisuuksien suhteista. Vapaa pääsy, lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoja: http://www.goethe.de/ins/fi/hel/ver/fi10580506v.htm

Kirjallisuusilta
to 28.2.2013, klo 18
Rikhardinkadun kirjasto, Rikhardinkatu 3, Helsinki
Tilaisuus on suomenkielinen.
Vapaa pääsy
puh. +358 44 7222704
alexandra.stang@helsinki.goethe.org

Tapahtumasarjan järjestävät:
Institut Francais, Goethe-Institut Finnland, Balassi-instituutti

Ajan vääjäämätön juoksu ja post-fordistiset verkostot

Lotta Kähkönen kirjoittaa:

Brooklyniläisen Jennifer Eganin satiirinen teos A Visit from the Goon Squad (2010) on uudenlainen fiktio. Teos on suomennettu nimellä Aika suuri hämäys (2012, Tammi). Ymmärrän nimen kääntämisen vaikeuden. Ehkä viittaus ajan vääjäämättömään kulumiseen olisi toiminut paremmin? Yksi kirjan hahmoista toteaa “time’s a goon, right?”, millä hän viittaa juuri ajan kulumisen julmaan vääjäämättömyyteen. Ajan kuluminen on Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan inspiroimana yksi teoksen keskeisistä teemoista. Se kertoo siitä, miten elämänpolut mutkittelevat odottamattomien käänteiden myötä ja aika kuluu sukkelasti nuoruuden odotukset kerkeästi haalistaen. Henkilöhahmojensa tarinaa seuratessaan kirja kurottaa paitsi menneisyyteen myös tulevaisuuteen 1960-luvun lopusta 2020-luvulle. Aikaa ei seurata lineaarisesti, vaan menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat kerronnassa läsnä samanaikaisesti.

Mikä tekee Eganin teoksesta uudenlaisen? Yhdellä virkkeellä ilmaistuna: hybridin muodon viihdyttävyys ja uudenlaisen todentunnun luovan kokemuksellisuuden korostaminen. Hybridiys ei tarkoita Goon Squadin kohdalla vain kirjallisuuden lajityyppien rajanylityksiä ja yhdistämisiä. Ajan hermolla sykkivä teos kuvaa niin muodon kuin sisällön tasolla eri medioiden risteävän läsnäolon ja testaa samalla lajityyppien hybridisoitumisen mahdollisuuksia. Tässä se onnistuu luontevasti herättämättä vaikutelmaa teennäisestä kikkailusta. Intermediaalista vuorovaikutusta se testaa poimuttamalla vaikutteita lähinnä populaarimusiikista, televisiosta ja elokuvasta. Teos kokeilee myös PowerPoint-muodolla, mikä on herättänyt hämmästystä ja ihastusta. Se, mikä tekee PowerPoint-jaksosta onnistuneen, on tapa, jolla se sukeltaa 12-vuotiaan henkilöhahmon ja hänen veljensä kokemukseen ja ilmaisuun.

Teoksessa ei ole juonta eikä selkeitä henkilöhahmoja. Jotkut hahmot nousevat kokonaisuudessa keskeisemmiksi. Jokainen luku keskittyy eri henkilöhahmon perspektiiviin. Moniäänisyyden hyödyntäminen on jo vakiintunut nykyromaanin konventio, mutta Goon Squad tuo siihen uusia sävyjä. Luvuissa on televisiosarjoille ominaista episodimaisuutta. Eri henkilöhahmoihin fokusoivat jaksot hyödyntävät eri tyylejä kahliten lukijan taidokkaasti erilaisiin kokemuksiin ja tuntemuksiin muistuttaen samalla tavoista, jolla nykymaailmassa kasvavassa määrin jaetaan kokemusten moninaisuutta. Sivuhenkilöhahmojen tarinat toimivat kuin vinyylilevyn b-puoli. Ne tuovat teemoihin ja tapahtumiin tarinaa omalaatuisesti rikastuttavia nyansseja. Ne kiinnittävät huomion elämänkulkujen eriskummallisiin detaljeihin, jotka konventionaalisessa romaanissa jäisivät juonenkehittelyn ja selkeiden keskushenkilöhahmojen jalkoihin.

Kirjassa ihmiselämät rihmastoituvat kokonaisuudessa orgaanisesti haarautuvaksi verkostoksi, jota ohjaavat yhtäältä paikat (mm. Kalifornia, New York) ja toisaalta jaetut harrastukset ja intohimot. Musiikki on yksi keskeinen kirjan ihmisiä yhteen kytkevä asia. Yksi kirjan henkilöistä Bennie Salazar soittaa teini-ikäisenä anarkistisessa punkbändissä, ajautuu nuorena aikuisena musiikkibisnekseen, menestyy luomalla oman levymerkin ja rikastuu suuryhtiökapitalismin myötävaikuttamana. Hän läpikäy teknologian aiheuttamat murrokset, joita ovat siirtyminen analogisesta digitaaliseen äänitykseen sekä sosiaalisen median tulo. Kirja muistuttaa laajemminkin murrosten hengästyttävästä vauhdista ja luo kriittisen katseen post-fordistiseen verkostotalouteen, jossa kuluttajia ohjaillaan joustavilla, kekseliäillä ja yksilöllisyyttä hämäävästi korostavilla tavoilla ja jossa kapitalismia palveleva, addiktoiva teknologia tuo jatkuvasti muutoksia. Kirja ei yksinkertaista tai asetu ilmiöiden ulkopuolelle. Päinvastoin, se tarkastelee länsimaista elämäntapaamme pyrkimällä tavoittamaan sen monimuotoisuutta. Monimuotoisuudessa piilee lukemattomia haarautuvia suuntia, jotka voivat sisältää myös yllättäviä mahdollisuuksia.

Eganin tavassa kirjoittaa on vapauden ja vaivattomuuden tuntu. Kirjoittamisen kautta tiivistynyt maailman ja kokemuksen kuvaus toteutuu kummallisen eheästi ja koskettaa.


Kirjallisuudentutkija Lotta Kähkönen on toinen Café Voltairen Muistijälkiä-osan toimittajista.