Venäjän mielenosoitusten talvi synnytti hienoa proosaa

Tomi Huttunen kirjoittaa:


Roman Sentšin kirjoitti Venäjän kiihkeän poliittisen talven 2012 tapahtumista pienoisromaanin – tapahtumien näkijänä, kokijana ja pohtijana on hänen 14-vuotias tyttärensä.

Moskovassa asuva, Tuvan tasavallasta lähtöisin oleva Roman Sentšin (s. 1971) on venäläisen nykyproosan tunnettu ja palkittu edustaja, niin kutsutun uuden realismin tärkeimpiä nimiä. Uuden realismin johtoidea on, että valokuvantarkka dokumentointi ja todenmukainen yhteiskunnallisen tilanteen kuvaaminen on paras tapa muuttaa asioita nyky-Venäjällä kirjallisuuden keinoin. Tyylillisiä kokeiluja uusrealistit vieroksuvat. Sentšinin proosa on tunnetusti hyvin lakonista ja synkkäsävyistä, etenkin Venäjän syrjäseutuja käsittelevä teos Jeltyševy (2009), joka on masentavaa luettavaa ja josta tuli silti ilmestyessään keskustelluimpia nykykirjallisuuden teoksia. Se on saanut valtionpalkinnon lisäksi useita muita huomionosoituksia.

Sentšin on kansalaisena ollut poliittisesti aktiivinen. Hän tuntuu kannattavan milloin nationalistista oikeistoa, milloin vasemmistoa, mutta yleisesti ottaen hän edustaa Venäjän opposition radikaalimpaa siipeä.

Sentšinin uuden teoksen nimi on Mitä te haluatte? (Чего вы хотите?). Se on ilmestynyt maaliskuussa pitkän linjan kirjallisuuslehdessä Družba narodov sekä erillisenä Eksmo-kustantamon julkaisemana niteenä. Teoksen tapahtumat alkavat tarkasta päivämäärästä 18.12.2011 – epäillystä duuman vaaleissa tapahtuneesta vilpistä ja Bolotnajan mielenosoituksesta – ja päättyvät helmikuun loppuun 2012, toisin sanoen Pussy Riotin tutkintavankeuteen ja niin kutsuttuun valkoisen renkaan mielenosoitukseen. Romaani kuvaa viimevuotista mielenosoitusten ja vaalien talvea Venäjällä – tapahtumaketjua, jonka päättymistä monet ovat jo ehtineet ihmetellä.

Kuten aiemminkin, Sentšin käyttää romaanissa omaa nimeään ja perhettään. Kyse on realistisesta dokumenttia imitoivasta autofiktiosta. Missä on fakta, missä on fiktio, sitä ei lukija tiedä eikä voikaan tietää. Teoksen päähenkilö on perheen 14-vuotias Daša-tyttö, jonka isä on kirjailija Roman Sentšin. Dašaa alkavat kiinnostaa yhteiskunnalliset kysymykset, vanhempien poliittiset näkemykset ja ajankohtaiset tapahtumat. Hän käy koulua gastarbaitereiden valtaamassa Moskovassa, soittaa fagottia, koluaa venäläistä nettiä ja kyselee vanhemmiltaan, mitä on tapahtumassa. Wikipedia valehtelee Venäjän väestötilanteesta ja BKT:n kehityslinjoista, internetistä tulviva tieto on ideologisesti värittynyttä. Romaanin kerronta on keskeisesti Dašan sisäistä puhetta ja kaikuja perheen keittiössä käytävistä keskusteluista, joihin osallistuu enemmän tai vähemmän tunnettuja kirjailijoita – ei ole kauhean tärkeää, keitä he ovat, mutta todelliset nimet vahvistavat entisestään uusrealistisen dokumentin vaikutelmaa.

Sentšinin alakuloisten teosten joukossa Mitä te haluatte? on ehdottomasti valoisa kirja, tekstissä on jopa hiukan huumoria.

Romaani on kiinnostavan dialogisesti rakennettu orastava kasvutarina, jossa ei ole hirveästi tapahtumia – Daša tulee teoksen aikana tietoisemmaksi ympäröivästä yhteiskunnasta, mutta informaatiotulva ahdistaa ja herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Isä ja äiti kannattavat radikaalia oppositiota, kuuntelevat punkia (Sentšin on myös punkmuusikko) ja ovat toimissaan maltillisia. He osallistuvat mielenosoituksiin mutta kirjoittavat ”suoran toiminnan runoutta”, etenkin perheen äiti. Romaani tuo heidän ideologisia näkemyksiään julki dialogien kautta, mutta kyse ei ole minkään aatteen julistuksesta. Dašan kysymykset ja muiden perheen luona vierailevien kirjailijoiden ajatukset synnyttävät pikemminkin moniäänisen kudoksen. Kaikki yksittäiset ideologiat näyttäytyvät hiukan naiiveina.

Mitä te haluatte? ei ole suuri romaani mitaltaan, mutta se on kiinnostava ja keskustelua herättävä teos, joka tarraa nykyhetkeen. Venäläisen realismin teoreetikon Vissarion Belinskin henki leijuu tämän uuden teoksen yllä. Se pitäisi ehdottomasti suomentaa, sillä valistava teos opettaa paljon viime talven tapahtumista ja toisi suomalaiselle lukijalle tolkkua tämän päivän Venäjän ideologiseen sekamelskaan.

Venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin dosentti Tomi Huttunen on Kenen aika? -kirjan toimittaja yhdessä Tintti Klapurin kanssa.

Kapinallinen diagnostikko

Kuvalähde: Kirjailijan arkisto.

Runoilija Lev Rubinštein palkittiin Moskovassa 700.000 ruplan arvoisella NOS-kirjallisuuspalkinnolla.

Tomi Huttunen kirjoittaa:

Neuvostokirjallisuuden tympeää muotokieltä aikanaan vastustaneen moskovalaisen konseptualismin perustajiin kuulunut Lev Rubinštein ei ole tottunut menestykseen kotimaassaan.

Rubinštein (s. 1947) loi kokeellisen taiteensa metodit 1970-luvulla, jolloin hän ei voinut kuvitellakaan saavansa tekstejään julki. Kirjastonhoitajana hän keksi kirjoittaa kuulemaansa, lukemaansa, näkemäänsä tai kuvittelemaansa lyhyiksi teksteiksi kirjastokorteille. Näitä tekstejä ei ollut tarkoituskaan julkaista – käsintehdyistä korttipakoista vain tuli osa Rubinšteinin performanssia.

Moskovalaiset konseptualistit loivat venäläistä vastinetta Marcel Duchampin käsitetaiteelle ja Andy Warholin poptaiteelle. Jotkut heistä hyökkäsivät vihaisesti neuvostokielen ja neuvostojärjestelmän kimppuun, mutta Rubinštein kulki omaa tietään. Hänelle ongelmat olivat kielen rakenteessa ja runouden vakiintuneissa muodoissa. Siksi hän halusi kierrättää niitä arkipuheessa. Hän muun muassa räätälöi kadulla kuulemiaan repliikkejä nelipolviseen jambiin, venäläisen kirjallisuuden klassiseen mittaan.

Metodi alkoi muuttua ja monipuolistua, kun Rubinštein sai tekstejään julki 1980-luvun lopulla. Suomeksi häntä julkaistiin ensi kerran venäläisen avantgarderunouden antologiassa Päämäärä vie meitä ympyrää (1989). Nykyisin Rubinštein tunnetaan Venäjällä paitsi entisenä underground-runoilijana, myös esseistään ja kolumneistaan, joissa hän on ravistellut Medvedevin ja Putinin kulttuuripolitiikkaa sekä sen nuoleskelijoita ja syyttänyt Venäjää kulttuurihistoriallisesta muistinmenetyksestä.

Rubinštein on ollut aktiivisimpia kirjailijoita opposition riveissä ja oli toukokuussa 2012 organisoimassa niin kutsuttua kirjailijoiden lempeää marssia. Sen tarkoituksena oli tarkistaa, voiko venäläinen kirjailija kävellä rauhassa Moskovan keskustassa tulematta pidätetyksi. Taustalla olivat toukokuun 7. päivän tapahtumat – presidentti Putinin nimityspäivänä Moskovassa pidätettiin mellakoiden pelosta varotoimenpiteenä 120 ihmistä, heidän joukossaan runoilija Rubinštein.

Vuonna 2008 Rubinšteinilta ilmestyi fragmenttiromaani Duhi vremeni (Ajan hajusteet). Siinä hän kirjoitti venäläisestä älymystöstä – ja samalla itsestään: ”Hän ei ole oppositiossa eikä valtion apologeetti. Hän on sen tervejärkinen kriitikko ja ironinen kommentaattori. Hän on virallisesti tunnustettu riippumattoman näkökulman edustaja. Hän on diagnostikko.”

Rubinšteinin toistaiseksi viimeinen korttipakka Tässä olen minä (1995) näyttää kirjalliselta valokuvakansiolta, mutta on lopulta häikäisevä postmoderni leikki, joka yllättää, huijaa, lupaa ja lunastaa. Autenttisessa asussa Rubinšteinin tekstejä ei ole muilla kielillä juuri ilmestynyt, mutta kustantamo Nastamuumio otti vuonna 2010 tietoisen riskin ja julkaisi Rubinšteinin teoksen korttipakkana suomeksi.

Kirjallisuuspalkintoja Rubinštein ei ole juuri haalinut. Palkintojuryt eivät ole yleensä pystyneet määrittämään, pitäisikö hänen tekstinsä lukea runouteen, proosaan, näytelmiin vai esseistiikkaan. Tähän hän on kunnon avantgardistina pyrkinytkin – pakenemaan määritelmiä. Nyt moskovalainen Prohorov-säätiö on ansaitusti palkinnut Rubinšteinin työtä arvostetulla NOS (Nenä) -palkinnolla, jonka suuruus on 700.000 ruplaa. Palkinnon Rubinštein sai ennen kaikkea esseekokoelmastaan Znaki vnimanija (Varoitusmerkkejä), joka ilmestyi vuonna 2012.



Tässä olen minä. Nastamuumio 2010.

Kansalliskirjasto-lehden Venäjä-numero

Kansalliskirjasto-lehden Venäjään keskittyvä teemanumero on ilmestynyt. Lehden voi lukea verkossa. Mukana myös Kenen aika? -kirjan toinen toimittaja professori Tomi Huttunen, joka kertoo omasta suhteesta Kansalliskirjaston kokoelmiin ja ennen muuta Slaavilaisen kirjaston kokoelmaan.

"Lehden teemana on tällä kertaa Venäjä ja itäinen Eurooppa ja sen sivuilla juhlitaan maailmankuulun Slaavilaisen kirjaston perustajan 200-vuotispäivää. Pietarilaisen kosmopoliitin ja fennofiilin Jakov Grotin ansiosta Kansalliskirjastolla on nyt laajin kokoelma Venäjän keisarikunnan aikaisia julkaisuja Venäjän ulkopuolella. Mutta kuka Grot oli ja mikä häntä inspiroi? Venäläisen kirjallisuuden professori Tomi Huttunen taas valottaa venäläisen rockin ja Pussy Riotin historiaa sekä kertoo uudesta avantgarde-tutkimusprojektista. On myös Komin Kansalliskirjaston haastattelu, Vilnan yliopiston kirjaston suuren lahjoituskampanjan mysteeri ja uusi digitointiprojekti, joka tuo inkeroista, vepsää, maria ja mordvaa verkkoon."


http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/uutiset/1355920771605.html

Kenen aika? ja Nuoren Voiman Venäjä-numero ilmestyivät Turun Kirjamessuilla

 

Café Voltaire -sarjan päätoimittaja Hanna Meretoja kirjoittaa:

Eilen juhlittiin Café Voltaire -sarjan neljännen osan, Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta, ilmestymistä. Syytä juhlaan olikin, sillä kirja on pitkän uurastuksen tulos ja komea kokonaisuus.  Teos on ensimmäinen suomeksi ilmestynyt venäläisen nykykirjallisuuden esitys. Julkistamistilaisuudessa professori Riitta Pyykkö haastatteli kirjan toimittajia, Tomi Huttusta ja Tintti Klapuria, sekä kirjaan useamman esseen kirjoittanutta professori Pekka Pesosta. He kertoivat kirjan syntyprosessista ja sen tärkeimmistä teemoista, jotka jäsentävät teoksen viiteen osaan: ”perestroikasta postmoderniin”, ”dystooppiseen tulevaisuuteen ja uuteen realismiin”, ”nainen, yhteiskunta ja historia”, ”nykyrunous” ja ”kulttuurienvälinen nykykirjallisuus”.

Aika valikoitui kokoelman pääteemaksi muun muassa siksi, että venäläisen nykykirjallisuuden moninaisten muotojen voi käsittää ilmentävän ajan eri ulottuvuuksia. Yleistäen voidaan sanoa, että perestroika- ja sen jälkeisen ajan kirjallisuus keskittyi menneisyyden työstämiseen, 1990-luvun proosa kiinnittyi nykyhetkeen ja 2000-luvun kirjallisuudelle ovat leimallisia erilaiset tulevaisuusvisiot ja vahva dystooppinen juonne. Lisäksi aika läpäisee venäläistä nykykirjallisuutta monenlaisten kerronnan muotojen kautta; nykykirjallisuus käsittelee erilaisia ajan kokemisen tapoja ja osallistuu historian uudelleenkirjoittamisen tehtävään.

Kenen aika? -kokoelmassa runous saa enemmän tilaa kuin sarjan aiemmissa osissa, sillä runoudella on poikkeuksellisen tärkeä rooli venäläisen kirjallisuuden historiassa ylipäätään. Kuten Pekka Pesonen tiivisti tilaisuudessa: Venäjää ei voi ajatella ilman runoutta. Tomi Huttunen puolestaan korosti, että kokeellisen runouden ja realistisen, nykyhetkeen kiinnittyvän realistisen proosan vuorottelu ja vuoropuhelu leimaavat koko Venäjän kirjallisuuden historiaa, eikä nykykirjallisuus muodosta tästä poikkeusta. Lännessä tunnetaan tällä hetkellä parhaiten 1990-lukulaiset, kuten Viktor Pelevin, Boris Akunin ja Ljudmila Ulitskaja sekä 2000-luvun fantasiaa ja dystopiaa, mutta aivan viime aikoina on esiin murtautunut uusi realistinen proosa, jota Kenen aika? -kokoelmassa esitellään mutta jota lännessä ei vielä yleisesti tunneta. Tätä uusinta proosaa ollaan parhaillaan suomentamassa.

Suomessa on nyt meneillään varsinainen venäläisen nykykirjallisuuden buumi. Suomennoksia on ilmestynyt tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, ja monet kokoelmassa esitellyt teokset on joko juuri suomennettu tai ne ilmestyvät ensi vuonna suomeksi. Viime syksynä valmistui myös lähes 700-sivuinen Kirsti Ekosen ja Sanna Turoman toimittama Venäläisen kirjallisuuden historia.

Buumia ilmentää omalta osaltaan Kenen aika? -kirjan kanssa samaan aikaan messuilla ilmestynyt Nuoren Voiman Venäjä-numero. Se on ennätyslaaja 126-sivuinen tuplanumero, joka tarjoaa useita tuoreita, kiinnostavia näkökulmia venäläiseen kirjallisuuteen. Lehdessä käsitellään muun muassa Trotskia, Solženitsynia ja Brodskyä, katsotaan Venäjän kirjallisuuden historiaa naisten kirjoittamisen näkökulmasta sekä esitellään venäläisen teatterin uusia tuulia, chick lit -kirjallisuutta ja nuorta runoilijapolvea, mukana myös aiemmin julkaisematonta materiaalia uzbekkirunoilija Hamdam Zakirovilta. Tuloksena on laaja matka läpi tsaarinajan Venäjän, Neuvostoliiton ja Putinin postvallankumouksellisen Venäjän (ellei post-liitettä sitten pitäisi korvata Pussy Riotin jälkeisenä aikana uus- tai jollain muulla liitteellä). Martti-Tapio Kuuskoski totesi eilisessä tilaisuudessa saman, minkä pääkirjoituksensa lopussa: kirjallinen Venäjän-matka sai hänet rakastumaan Venäjään omituisella tavalla. Nyt Nuoren Voiman Venäjä-numero ja Kenen aika? kutsuvat meidät kirjallisille tutkimusmatkoille venäläiseen nyky-yhteiskuntaan, venäläisen sielun syövereihin ja samalla omaan itseemme. Matkoilla on takuulla luvassa on niin monenlaisia tunteita kuin uusia ajatuksia ja oivalluksia.

Julkaisutilaisuuden lopuksi yleisö halusi tietää, miten nykykirjallisuus auttaa meitä ymmärtämään venäläistä nyky-yhteiskuntaa. Tintti Klapuri vastasi, että nykykirjallisuus auttaa meitä ymmärtämään ennen kaikkea, miten erilaisia vastauksia tähän kysymykseen voi esittää. Esimerkiksi kokoelma tuo esiin, että venäläisyys ei enää määrity vain Venäjällä asuvien kokemuksesta käsin, vaan venäläistä kirjallisuutta kirjoitetaan myös muualla. Globalisaation aikakaudella aiempaa laajempi ja kulttuurien välissä elävä kirjoittajajoukko osallistuu keskusteluun siitä, mitä on venäläisyys ja millainen on venäläisen nyky-yhteiskunnan tila. Tomi Huttunen puolestaan  toi esiin, että kysymys Venäjän kulttuurin erityisyydestä on suhteellistunut nykykirjallisuudessa. Fjodor Tjuttševin paljon siteeratut säkeet vuodelta 1866 kuuluvat seuraavasti:

Venäjää ei voi järjellä ymmärtää

eikä mitata tavallisella arsinalla.

Sillä on erityinen olemus:

Venäjään voi vain uskoa

Nykykirjailija Timur Kibirov (1998) puolestaan parodioi näitä säkeitä seuraavalla pastissillaan:

Venäjää ei voi järjellä ymmärtää,
Kuten ei Ranskaa, Espanjaa,
Nigeriaa, Kamputseaa, Tanskaa,
Karthagoa, Britanniaa,
Roomaa, Itävalta-Unkaria, Albaniaakaan.
Niillä kaikilla on oma erityinen olemuksensa.
Venäjäänkö voi vain uskoa?
Ei, uskoa voi vain Jumalaan –
Kaikki muu on toivotonta.
Millä mitalla mitataankin,
Jää meille silti paljon:

Venäjällä voi vain elää,
Palvella tsaaria ja isänmaata.

                                                                                                                                                                   

Puheenvuorot herättivät vilkkaan keskustelun, jossa päädyimme lopulta varsin yksimielisesti siihen, että vaikka venäläisen tai minkään muunkaan kulttuurin ymmärtämiseen ei ole yhtä avainta eikä yhtä oikeaa näkökulmaa (tai juuri siksi), kirjallisuus on erinomainen tie päästä käsiksi venäläiseen nyky-yhteiskuntaan – ja ylipäätään nykymaailmaan – nimenomaan sen kaikessa monimutkaisuudessa. Tämä kirjallisuuden tuottama ymmärrys ei ole kapeaa ”järjellä ymmärtämistä” vaan sellaista, jossa ihminen on mukana kokonaisuudessaan – myös tunteillaan, aisteillaan, koko ruumiillaan.

                                                                                                                   

Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta. Toim. Tomi Huttunen ja Tintti Klapuri. Helsinki: Avain (BTJ Finland), 2012.        

                                                                                                                             

Nuoren Voiman ”Venäjä, Venäjä, Venäjä” -numeroon (2–3/2012) voi tutustua täällä: http://www.nuorenvoimanliitto.fi/sitenews/view/-/nid/186/ngid/4.

Tässä vielä ryhmäkuvassa Café Voltairen uusia ja vanhoja tekijöitä (vasemmalta Riitta Pyykkö, Päivi Kosonen, Hanna Meretoja, Martti-Tapio Kuuskoski, Tintti Klapuri ja Tomi Huttunen): 

Tervetuloa Kenen aika? -kirjan julkaisutilaisuuteen

Tomi Huttusen ja Tintti Klapurin toimittama kokoelma

Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta (Avain)

julkistetaan Turun kirjamessuilla lauantaina 6.10. klo 14.15–15.00 kokoustilassa 1-2. Vararehtori Riitta Pyykkö haastattelee prof. emer. Pekka Pesosta ja toimittajia.

Tule lisäksi juttelemaan Kenen ajan toimittajien kanssa Nuoren Voiman Liiton osastolle (A 43) heti julkistuksen jälkeen klo 15.15–15.45. Tarjolla myös Nuoren Voiman uunituore Venäjä-numero!

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Messuilla kirjaa voi ostaa esittelytilaisuuden lisäksi ainakin Nuoren Voiman Liitosta sekä Pienestä Kirjapuodista (A 84).

*************************
Café Voltaire -sarjan neljäs osa ”Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta” esittelee uuden venäläisen kirjallisuuden tärkeimpiä teemoja ja tekijöitä 1970-luvulta 2010-luvulle. Kokoelman esseissä tarkastellaan kaunokirjallisuuden tapoja osallistua yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen murrokseen. Keskeisiksi nousevat muistamisen, ajan kokemisen ja historian uudelleenkirjoittamisen kysymykset.
Kirjassa pohditaan, kenen aikaa venäläisessä kirjallisuudessa ja yhteiskunnassa nyt eletään: nykyproosan rinnalla esitellään viihdekirjallisuutta, nykyrunoutta ja kulttuurienvälistä kirjallisuutta, jotka tarjoavat vaihtoehtoisia näkökulmia Venäjän nykytilaan. Mukana ovat esimerkiksi Ljudmila Ulitskaja, Natalja Kljutšarjova, Viktor Jerofejev, Jelena Švarts, Sergei Dovlatov, Aleksandra Marinina, Lev Rubinštein, Viktor Pelevin, Joseph Brodsky, Jelena Tšižova ja Tatjana Tolstaja.

Kenen aika? julkaistaan Turun kirjamessuilla

Café Voltairen Venäjä-osa Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta julkaistaan Turun kirjamessuilla lauantaina 6.10.2012 klo 14.15 - 15.00 kokoustilassa 1-2. Professori Riitta Pyykkö haastattelee kirjan toimittajia Tomi Huttusta ja Tintti Klapuria.

Tervetuloa!