Café Voltaire on Facebookissa

Blogillamme on nyt Facebook-sivut, jonne toivomme sinunkin tulevan. Lisäsimme Facebookiin paljon kuvia kirjojen julkkareista ja niiden tekemisestä ja promoamisesta. Ylimpänä olevassa kuvassa toimittajat ja esseistit esittelevät Tarinoiden paluu -kirjaa Pienessä kirjapuodissa syksyllä 2008. Edessä Päivi Kosonen ja Hanna Meretoja, takana Osmo Pekonen ja oikealla Laura Lindstedt ja Martti-Tapio Kuuskoski. Kirjasarjaan on osallistunut jo 70 esseen kirjoittajaa.

Alemmassa kuvassa Lotta Kähkönen ja Hanna Meretoja ja kustantaja Anna-Riikka Carlson Avaimesta ovat Turun kirjamessuilla Muistijälkiä -kirjan julkistustilaisuudessa syksyllä 2010. Facebookissa voi kommentoida vapaasti ja nostaa esiin uusia keskustelunaiheita nykykirjallisuuteen liittyen. Tervetuloa!

PAMUKIN SALAISUUDET

Päivi Kosonen kirjoittaa:


Orhan Pamuk
Hiljainen talo.
Suomentanut Tuula Kojo.
Keltainen kirjasto. Tammi, 2011.
(Alkuteos: Sessiz Ev, 1983.)

Hiljainen talo on Orhan Pamukin varhainen romaani 1980-luvun alusta. Aloittelin tuolloin omia kirjallisuuden opintojani enkä ollut kuullut Orhan Pamukista mitään. Mahtoiko opiskelijatoverini, Pamukin suomentaja Tuula Kojo tuntea turkkilaiskirjailijan jo silloin? Itse aloin vasta 1990-luvun lopussa ylipäätään kiinnittää huomiota Turkkiin. Oma osansa tässä oli Pamukin kansainvälisellä läpimurrolla ja erityisesti vuonna 1998 ilmestyneellä romaanilla Nimeni on punainen.

Päivämäärillä on merkitystä sikäli, että 1980-luvun alussa, jota romaani kuvaa, Turkki oli jakautunut kahtia oikeistoon ja vasemmistoon. Nationalistien ja kommunistien Turkki on siis aivan eri kuin se jota Orhan Pamuk kuvaa vaikkapa 2000-luvun alun skandaaliromaanissaan Lumi. Hiljaisen talon maailmassa uskonnolla ja islamisteilla ei vielä ollut nykyistä poliittista merkitystä.

Hiljainen talo on poliittinen sukupolvi- tai perheromaani. Se sovittaa Turkin yhteiskunnan erot ja jaot yhden perheen elämään ja antaa ymmärtää, että yhteiskunnallisella kahtiajaolla ja poliittisella väkivallalla on pohjansa perherakenteissa.

Isoäiti edustaa romaanissa vanhaa yläluokkaa perinteisine arvoineen. Juuri häneen kilpistyy romaanin nimen hiljainen maailma ikuisine puhumattomuuksineen ja salailuineen. Isoäidin salaisuus on järkyttävä ja väkivaltainen, mutta vielä kauheampaa jälkeä aiheuttaa puhumattomuuden ja salailun jatkaminen. Pamukin romaani antaa ymmärtää, että juuri perheestä ja meisyydestä syrjäytetyt, talon ulkopuolelle aikoinaan jätetyt jäsenet ovat niitä, jotka vaikeina aikoina, esimerkiksi poliittisen kriisin aikana reagoivat arvaamattomasti kokemaansa epäoikeudenmukaisuuteen. Tästä epäoikeudenmukaisuuden historiasta on järkyttävän helppo vetää yhtäläisyyksiä nykypäivään – Turkissa ja muualla maailmassa.

Isoäidin lisäksi romaanissa seurataan hänen lastenlastensa tarinalinjoja, kolmea laillista linjaa ja kahta äpärälinjaa. Lastenlasten tarinoiden kautta lukija saa panoraaman 1980-luvun Turkkiin, sen arvoihin, uskomuksiin ja ihanteisiin, esimerkiksi turkkilaisten viha-rakkaussuhteesta Eurooppaan ja länsimaiseen kulttuuriin. 1980-luvun Suomessa tällaisten, identiteettien ja erojen politiikkaan liittyvien asioiden kuvaus ei puhutellut, mutta nyt sille alkaa olla meilläkin tilaa.

Oman lisänsä romaaniin tuo Orhan Pamukin jo ilmeisen varhain viljelemä postmoderni reflektiivisyys: kertojan ja henkilöhahmojen pohdinnat minän, historian ja kertomusten jatkuvasta rakentumisesta, erilaiset listat ja sisäkkäiset tarinat. Varhaisesta romaanista on myös löytävinään monia Pamukin myöhemmin käyttämiä motiiveja. Tyylin tunnistin myös. Kirkkaan tietoisuuden kuvissa en kuitenkaan voinut olla ajattelematta sitä kuinka paljon Orhan Pamukin äänessä on minulle kyse juuri hänen suomentajansa Tuula Kojon äänestä.

Finlandia Junior Vilja-Tuulia Huotariselle

Päivi Brink kirjoittaa:

Finlandia Junior myönnettiin tänä vuonna Vilja-Tuulia Huotariselle romaanista Valoa, valoa valoa. Voittajan valitsi PMMP-yhtyeen Paula Vesala. Tässä ote hänen puheestaan palkinnon jakotilaisuudessa tänään:

"VALOA, VALOA, VALOA
Ei vain se mitä kerrotaan, vaan se miten kerrotaan.
Ei vain se mitä sanat tarkoittavat, vaan se miten ne on osattu asettaa.
Vilja-Tuulia Huotarisen kielen rytmi ja sointi on valtavan kaunis.
Lauseet eivät ole olemassa vain tarinan kertomista varten, vaan ne elävät
niin kuin runo tai laulu. Tai tässä tapauksessa nuortenkirja parhaimmillaan.
[--]
"Valoa valoa valoa" ei kumarru nuorten puoleen aikuisen maailmasta, vaan
sen ääni tulee suoraan ja elävänä kipeästä, pyörryttävästä, monimutkaisesta
nuoruudesta, siitä jossa nuorta pitäisikin oikeastaan suojella juuri aikuisilta
ja heidän sokeudeltaan. Tämän kirjan minä olisi halunnut lukea silloin kun olin neljätoista."

Lue koko puhe: http://www.kustantajat.fi/kirjasaatio/palkinnot/finlandiajunior/ehdokkaat2011/vesala2011/

Huotarisen runoista innostuneena haluan tutustua myös hänen nuortenkirjoihinsa. Valoa, valoa valoa on hyvä kirja aloittaa! Onnittelut Café Voltairesta!

Onnimannin juhlakirja julki

Päivi Brink kirjoittaa:

Lastenkirjainstituutin (ent. Suomen nuorisokirjallisuuden instituutti SNI) julkaisema kirjallisuuslehti Onnimanni on tärkeä foorumi lastenkirjakritiikille ja lastenkirjallisuuden tutkimuksen esittelyyn. Olen itsekin kirjoittanut monta kritiikkiä Onnimanniin ja löytänyt sen sivuilta useita uusia kirjoja, jotka ilman Onnimannia olisivat menneet minulta ohi. Nyt Onnimannin artikkeleista on koottu juhlakirja Satusaappaat ja runopilli.

Tiedote vähän muokattuna kuuluu näin:

Lastenkirjainstituutti julkaisee muhkean kaksiosaisen antologian Onnimanni-lehden keskeisistä artikkeleista kolmenkymmenen vuoden ajalta. Valikoiman ensimmäinen osa, yli 300-sivuinen Satusaappaat ja runopilli ilmestyy 29.11. Sen ovat toimittaneet Onnimannin nykyinen päätoimittaja Tuula Korolainen ja Arja Kanerva. Teos on tutkijan, opiskelijan ja koululaisen lähdeteos, mutta myös muistojen ja mielikuvien virittäjä ja siten erinomainen lahjakirja.

Valikoiman 44 artikkelia on ryhmitelty kolmeen osastoon: Arvostetut ja rakastetut, Muumilaaksossa ja Narniassa, Kuvissa ja kuvien takana. Ensimmäisessä osastossa käsitellään suosikkikirjoja, toisessa satuja, lastenromaaneja ja runoja, kolmannessa kuvakirjoja ja kuvituksia. Kirjoittajat ovat lastenkirjallisuuden arvostettuja asiantuntijoita, joukossa mm. Juhani Niemi, Maria Laukka, Riitta Kuivasmäki, Leena Kirstinä, Päivi Heikkilä-Halttunen, Sisko Ylimartimo, Sirke Happonen, Virpi Talvitie jne.

Kirjassa on runsas nelivärikuvitus, myös niissä artikkeleissa, jotka Onnimannin ja sitä edeltäneen SNI:n Tiedotteen varhaisvuosina julkaistiin mustavalkoisina. Teoksen tyylikkään ulkoasun on toteuttanut visuaalinen suunnittelija Tuomas Korolainen, kansikuva on Kristiina Louhen kuvitusta Kaarina Helakisan kirjaan Sinitukkainen tyttö ja muita satuja (Otava 2005).

http://www.lastenkirjainstituutti.fi/satusaappaat/

10 000 kävijää Café Voltairessa!

Päivi Brink kirjoittaa:

Kiitos teille kaikille, jotka olette käyneet Café Voltairessa hörppimässä kahvia, juttelemassa mukavia tai pohtimassa syntyjä syviä. Hienoa, että keskustelu on pysynyt vireänä jo puoli vuotta. Avasimme virtuaalikahvilamme 12.5.11 ja tänään rikoimme 10 000 kävijän rajan. Tämä tarkoittaa noin 1500 lukijaa kuukaudessa.

Kahvilamme on suomenkielinen, mutta siitä huolimatta lukijakuntamme asuu ympäri maailmaa: Suomessa, Etelä-Afrikassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Ruotsissa, Venäjällä, Ranskassa, Britanniassa, Belgiassa ja Virossa. Sehän sopii, sillä Café Voltaire -kirjasarjan ja virtuaalikahvilan tavoitteena on viritellä avointa keskustelua kansainvälisestä nykykirjallisuudesta suomen kielellä.

Sivuillemme tullaan Kustannusyhtiö Avaimen sivuilta, Facebookista, Googlesta ja ilhaduttavan paljon myös muiden kirjablogien kautta. Kaikkien aikojen suosituin tekstimme on Päivi Kososen Siri Hustvedtiä käsittelevä kirjoitus ”Sirin kesä”, joka julkaistiin 8.7.11. Minun kirjoittamani pikkuteksti ”Minkä kirjan lukisit riippukeinussa hellepäivänä?” (7.6.11) sijoittui toiseksi ja Hanna Meretojan kirjoitus ”Viihteestä ja taiteesta” (15.7.11) on kolmanneksi suosituin kirjoituksemme tähän mennessä. Olette lukijoina kiinnostuneet hyvin monenlaisista aiheista, ja pyrimme jatkamaan yhtä monipuolisesti kuin tähänkin asti.

Otan kupin kahvia ja palan luumutorttua ja istahdan pöytään leputtamaan jalkojani. Aina ei jaksa seisoa tiskin atakana. Jospa vaikka lukisin joitakin vanhoja postauksia ja kiinnostavia kommentteja, joita olemme niihin saaneet. Mieleeni on jäänyt erityisesti vierailevat kirjoittajat, kuten Tintti Klapuri (21.6.) ja Seija Vilén (20.7.). Lähettäkää ihmeessä kommentteja ja omia blogitekstejänne minulle jatkossakin.

Keskustelu jatkukoon.
Terveisin, kahvilan emäntä

Ihan tavallisena päivänä voi menettää kaiken – tai löytää onnen

Päivi Brink kirjoittaa:

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä (Case Histories, 2004), Schildts 2011. Suom. Kaisa Kattelus.

Ihan tavallisena päivänä voi tapahtua jotakin hirveää. Kate Atkinsonin romaanissa esitellään muutamia tällaisia tapauksia, jotka sijoittuvat ajallisesti 1970-luvulta nykypäivään. Kaksi keski-ikäistä naista haluaa tietää, miten heidän nuorin sisarensa katosi lapsena. Mies haluaa selvittää tyttärensä murhan. Nainen etsii sisarensa tytärtä, joka annettiin sijaisvanhemmille äidin murhattua isän. Kaikki tapaukset liittyvät perheen sisäisiin traumoihin, joista henkilöt eivät kykene vapautumaan.
Vähitellen päästään yksityisetsivä Jackson Brodieen, joka selvittää tapaukset jotenkin sattumanvaraisesti, arkisen todellisesti. Romaani on dekkari, mutta rikoksien ratkeaminen ei ole kovin tärkeää. Tärkeämpää on ymmärtää, miksi ne tapahtuivat ja minkälaista elämää uhrit ja syylliset elivät. Brodie on yksi tapauksista, sillä hänenkin elämäänsä varjostaa nuoruuden tragedia.

Jackson Brodie -sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt neljä osaa, joista ”Ihan tavallisena päivänä” on ensimmäinen. Brodie on entinen sotilas ja entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä. Hän on kotoisin Yorkshiresta, mutta asuu tässä romaanissa Cambridgessa. Työläistaustainen Brodie ei viihdy sievistelevän yläluokan parissa, vaan kaipaa muualle, unelmiensa Etelä-Ranskaan. Vapaa-aikanaan hän opiskelee ranskaa ja koettaa selviytyä avioerostaan. Hänen elämänsä tärkein ihminen on 8-vuotias tytär. Brodie on hyvin charmikas ja komea, ja naiset lankeavat hänen viehätysvoimansa edessä. Atkinson onnistuu luomaan Brodiesta kiinnostavan, kokonaisen ihmisen, vaikka hänessä on paljon dekkariklisheiden piirteitä.

Olen aikaisemin lukenut sarjan seuraavan osan One good turn, ja molemmissa lukemissani Brodie-romaaneissa minua viehättää eniten kertojan ääni: sarkastinen, mutta lempeä kertoja riisuu paljaaksi henkilönsä salaisimmat ja likaisimmat ajatukset, mutta samalla jokaisessa ihmisessä on myös mukavia, jopa herttaisia piirteitä. Juonenkäänteet yllättävät, mutta ovat silti uskottavia, ja kokonaisuutena romaani saa miettimään ihmiselämän kummallisuutta – miten sattuma tekee ihmisestä onnellisen tai onnettoman. Kaiken voi menettää nopeasti, mutta samalla tavoin elämä voi hetkessä tuoda eteen uuden onnen. Suosittelen Atkinsonin persoonallisia, omaperäisiä ja pohdittuja kirjoja lämpimästi. Humoristiset ja jännittävät romaanit sopivat lomalukemiseksi tai viikonlopun iloksi.

Vuonna 1951 Yorkissa syntynyt Atkinson asuu nykyisin Edinburghissa, Skotlannissa. Hän on opiskellut englantilaista ja amerikkalaista kirjallisuutta yliopistossa ja toiminut muun muassa opettajana. Hänen esikoisromaaninsa ”Behind the scenes at the museum” ilmestyi 1995 ja se oli myyntimenestys. BBC on tehnyt kolmesta ensimmäisestä Jackson Brodie -kirjasta kuusiosaisen TV-sarjan, joka on saatavana jo DVD:näkin. Brodieta näyttelee Jason Isaacs. Sarja sijoittuu Edinburghiin, minne kirjojenkin Brodie muuttaa toisessa osassa. Schildts aikoo suomentaa koko sarjan.

TV-ohjelman kotisivut: http://www.bbc.co.uk/programmes/b011whc9
Kirjailijan kotisivut: http://www.kateatkinson.co.uk/

Finlandia-ehdokkaat: naisten juhlaa

Päivi Brink kirjoittaa:

Vuoden 2011 Finlandia-palkinnon ehdokkaat on julkistettu:

Eeva-Kaarina Aronen: Kallorumpu (Teos)
Kristina Carlson: William N. päiväkirja (Otava)
Laura Gustafsson: Huorasatu (Into)
Laila Hirvisaari: Minä, Katariina (Otava)
Rosa Liksom: Hytti nro 6 (WSOY)
Jenni Linturi: Isänmaan tähden (Teos)

Eli kaikki ehdokkaat ovat naisia! Ja Teos sai kaksi kirjailijaansa mukaan, ja pikkuinen Intokin yhden. Aika yllättävä lista. Rosa Liksom noista kiinnostaa itseäni eniten.

Teokset esitellään täällä:
http://www.kustantajat.fi/kirjasaatio/palkinnot/finlandiaehdokkaat2011/

Finlandia Junior -ehdokkaat julkistettiin jo aiemmin:

Hannu Hirvonen - Pia Sakki: Rakastunut krokotiili (Tammi)
Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa, valoa, valoa (Karisto)
Hannele Huovi - Kristiina Louhi: Jättityttö ja Pirhonen (Tammi)
Eija Lappalainen - Anne Leinonen: Routasisarukset (WSOY)
Sisko Latvus: Kaukana omalta maalta (WSOY)
Marjatta Levanto - Julia Vuori: Taivaallinen suurperhe (Otava)

Itse asiassa tämä lista houkuttelee minua jopa aikuisten listaa enemmän. Julia Vuori ja Vilja-Tuulia Huotarinen on vanhoja suosikkejani. Ja Hannele Huovin ja Kristiina Louhin yhteistyöstä syntyy yleensä hyvää jälkeä. Vain yksi mies tälläkin listalla. Joskus näinkin päin.

http://www.kustantajat.fi/kirjasaatio/palkinnot/finlandiajunior/ehdokkaat2011/

Täällä vielä Tieto-Finlandian ehdokkaat:
http://www.kustantajat.fi/kirjasaatio/palkinnot/tietofinlandia/ehdokkaat2011/