torstai 16. kesäkuuta 2011

Eurooppalaista runoa kirjaston takapihalla

Kirjoittaja: Tuula Nikala-Soiha, hymyilevä eläkeläinen

Muiden keski-iän ylittäneiden naisten joukossa kuuntelin hartaudella hienoa eurooppalaista runoutta Turun pääkirjaton takapihalla viime tiistaina. Itse asiassa en muista runoista mitään muuta kuin Ismo Kallion hivelevän tiivistunnelmaisen tulkinnan Istanbul-nimisestä runosta. Runoilijan nimi selvinnee sitten marraskuussa, kun Runoraadin Turussa nauhoittama ohjelma nähdään televisiossa. Hauskaa runoruodintaa silti!

Yleisö ja esiintyjät kokivat italialaisen hymyn, unkarilaisen keskustelun kuolevan kanssa, ranskalaisen välitilan, espanjalaisen hurmio ja turkkilaisen kotiinpaluun kuten ennakkotiedoissa oli selitetty. Siis ripaus uutta eurooppalaisuutta Agricolan jalanjälkiin.

Suomessa on kyllä julkaistu viime vuosina eurooppalaisen runouden monia antologioita. Harva niihin on tutustunut. Mielenkiintoisinta oli tässä nauhoitustilaisuudessakin seurata ohjelman tekemisen meininkiä. Eikä pettymystä tuottaneet nytkään Minna Joenniemen aito pirteys tai Jukka Virtasen vaaleanpunainen paita. Runot olivat maahanmuuttajataustaisten valitsemia, kirjaston pihalla komeili myös virkattu teltta, jossa esitetään kesän aikana pakolaisten tarinoihin perustuvia pieniä näytelmiä.

Eurooppalainen kärkipään runous ei saanut raatilaisiakaan sen kummemmin hätkähtämään. Ainakin Reijo Mäki tunsi ajoittain itsensä suorastaan pahoinvoivaksi, kun runossa sorruttiin ylettömän kulturelliksi. Rehti salapoliisikirjailija piti sentään italialaisesta rakkaudesta. Herkkyyden helpoimmin tunnisti laulava ja runoileva Tuula Amberla. Suorastaan kitkerä oli sen sijaan Alexandra Salmela. Ja Jukka Virtanen tapansa mukaan vauhdissa niin kehuissa kuin risuissa.

Mieleeni jäi Jukka Virtasen toteamus runon kääntämisen vaikeudesta: runoa on oikeastaan mahdoton kääntää. Ainakin kääntäjän pitää tuntea oma äidinkielensä läpikotaisin. Hyväkin käännösruno jää kalpeaksi. Tuo pani oikein ajattelemaan kielen supertärkeää merkitystä nyt, kun iloitsemme monikulttuurisuudesta. – Ylen Teemalla marraskuussa!

1 kommentti:

  1. Mukava kuulla tästä Runoraadista kokemuksia. Minäkin halusin tulla, mutta en päässyt, mutta sait kokemuksesi hyvin välitettyä. Runoraati on oiva ohjelma, jossa katsojakin pysähtyy kuuntelemaan runoa ja heti perään pohtimaan sen merkityksiä raadin kanssa. Vaikka runon kääntäminen on varmasti vaikeaa, olen kokenut hienoja hetkiä käännösrynojen kanssa, joten hienoa kirjallisuutta siitä voi kumminkin seurata. Ja ihmiset eri puolilta maailmaa voivat puhua vaikka Baudelairen tyylistä puhumatta ranskaa. Jotakin siis kääntyy ja tavoittaa lukijan.

    VastaaPoista