perjantai 21. joulukuuta 2012

Hyvää joulua!



Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille Café Voltaire -blogin ja -kirjasarjan lukijoille!

Toukokuusta 2011 alkaen blogissamme on käyty jo yli 27 000 kertaa lukemassa ja kommentoimassa tekstejä. Kiitos teille kaikille ja tavataan taas ensi vuonna kansainvälisen nykykirjallisuuden parissa. Nauttikaa hyvistä kirjoista joululomallanne ja muistakaa, että kuka tahansa teistä voi kirjoittaa Café Voltaire -blogiin. Kirjoituksen voi lähettää osoitteeseen paivi.brink@gmail.com. Vuonna 2013 palaamme asiaan muun muassa eteläafrikkalaisen, englantilas-intialaisen, pohjoismaisen ja venäläisen kirjallisuuden lukukokemuksien myötä.

Terveisin, blogiemäntä Päivi Brink

torstai 20. joulukuuta 2012

Kansalliskirjasto-lehden Venäjä-numero




Kansalliskirjasto-lehden Venäjään keskittyvä teemanumero on ilmestynyt. Lehden voi lukea verkossa. Mukana myös Kenen aika? -kirjan toinen toimittaja professori Tomi Huttunen, joka kertoo omasta suhteesta Kansalliskirjaston kokoelmiin ja ennen muuta Slaavilaisen kirjaston kokoelmaan.

"Lehden teemana on tällä kertaa Venäjä ja itäinen Eurooppa ja sen sivuilla juhlitaan maailmankuulun Slaavilaisen kirjaston perustajan 200-vuotispäivää. Pietarilaisen kosmopoliitin ja fennofiilin Jakov Grotin ansiosta Kansalliskirjastolla on nyt laajin kokoelma Venäjän keisarikunnan aikaisia julkaisuja Venäjän ulkopuolella. Mutta kuka Grot oli ja mikä häntä inspiroi? Venäläisen kirjallisuuden professori Tomi Huttunen taas valottaa venäläisen rockin ja Pussy Riotin historiaa sekä kertoo uudesta avantgarde-tutkimusprojektista. On myös Komin Kansalliskirjaston haastattelu, Vilnan yliopiston kirjaston suuren lahjoituskampanjan mysteeri ja uusi digitointiprojekti, joka tuo inkeroista, vepsää, maria ja mordvaa verkkoon."


http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/uutiset/1355920771605.html

maanantai 17. joulukuuta 2012

Turun Sanomat Café Voltairesta

"Café Voltaire -kirjasarja on hienoimpia ilmiöitä uusimmassa suomalaisessa kirjallisuudentutkimuksessa. Nyt jo viidenteen osaansa edennyt suurelle yleisölle tarkoitettu tietokirjasarja esittelee rikkaalla ja persoonallisella tavalla maailman nykykirjallisuuksia."

- Jouko Grönholm, Turun Sanomat

http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/427873/Sanojen+peileja+ja+murtumia

Grönholm kirjoittaa kritiikissään sekä Kenen aika? että Ristiaallokoissa -teoksista.

tiistai 4. joulukuuta 2012

SERGEI DOVLATOV - HIENO UUSI TUTTAVUUS

Päivi Kosonen kirjoittaa:


Idiootti-niminen kustantamo on tehnyt itsensä näkyväksi julkaisemalla venäläiseltä emigranttikirjailijalta Sergei Dovlatovilta (1941–1990) kaksi hienoa suomennosta. Toinen on nimeltään Meikäläiset, toinen Matkalaukku. Molemmat ovat kertomuskokoelmia, ja ne on alunperin julkaistu vuonna 1983, lännessä kertoo takakansi. Pauli Tapio on suomentanut kokoelmat.

Venäjän kirjallisuuden asiantuntijoille Sergei Dovlatov ei varmaankaan ole uusi nimi. Itse en kuulu tähän joukkoon, vaan olen ehtinyt vain hyvin satunnaisesti jonkun suosittelemana seuraamaan uudempaa, sanotaan 1980-luvun jälkeistä venäläistä kirjallisuutta. Dovlatovkin tulivat vastaan juuri näin. Ystävä suositteli. Valitsimme kirjat lukupiiriin. Sitten kuuluikin jo kustantajalta painos olleen lopussa.

Mikä Dovlatovissa vetää? Ensinnäkin tyyli ja kerrontatapa tuntuu jatkavan luontevalla tavalla venäläisen kirjallisuuden historiaa, itse kun olen jäänyt joko niihin paljon parjattuihin ”suuriin mestareihin” – Dostojevskiin, Tolstoihin, Tsehoviin – tai sitten päässyt kronologiassa vain hivenen pitemmälle, Harmsin absurdeihin kertomuksiin, johonkin Ahmatovan ”Kuudenteen elegiaan”. Mutta Dovlatov kirjoittaa näiden jälkeen, luo umpeen aron, tytön ja pojan ja traktorin muotoista aukkoa omassa kielellisessä ja kirjallisuushistoriallisessa sivistymättömyydessäni. Tulee tunne, että Dovlatovin Neuvostopäivityksen jälkeen voisi lukea jotain aivan uutta venäläistä – muutakin kuin uusia venäläisiä dekkareita, jotka kyllä nekin ovat hyviä.

Dovlatovin vetonaula on myös hänen pistämätön realisminsa ja kertomisen taitonsa. Hän kirjoittaa havumetsävyöhykkeen leveyspiireille ominaista venäläis-suomalais-virolaista absurdia realismia, joka varmaan Yhdysvalloissa on aikoinaan tulkittu fantastiseksi tarinankerronnan taidoksi. Toisaalta Dovlatov tuntuu vain panevan asioita muistiin, luovan pienieleisen lakonisen lauseen. Juopottelu ja vodka muodostavat kerronnan johtomotiivit. Syntyvät draamat ja tunteen liekit tukahdutetaan nopeasti. Elämä on hullua. Mikään ponnistelu ei kannata. Voi silti onnistua. Sattumoisin. Ehkä. Kuka tietää. Katellaan.

Verraton on Dovlatovin kertojan antropologinen silmä. Hän huomaa sävyt ja piirteet, yksityiskohdat, piirtelee varmoin käsin meille tuttuja luonnekuvia. Otetaan vaikka Meikäläisissä esitetty isoisoisä Moisei, joka leikkaa polakkaa pitkittäin eikä poikittain, juo vodkaa maitolasista ja niin edelleen. Tällaisia verrattoman hassuja ja hyvän ruokahalun omaavia poikia on meillä Suomessakin paljon – eikä ole ihme, että heillä on EU-Suomen rakennekyntisten naisten kanssa ilmeistä epäsopivuutta.

Tai Meikäläisten Borja, jota kertoja luonnehtii ”tiedostamattomaksi, alkuvoimaiseksi eksistentialistiksi”, joka ”kykeni toimimaan vain äärimmäisissä tilanteissa”, ”luomaan uraa vain vankilassa”, ”taistelemaan elämästään vain seistessään kuilun partaalla”. Hyvä Jumala, ajattelin Dovlatovia lukiessani, tässähän on suomalaisten nykyhullujen – kaiken maailman duudsoneiden ja tundraa kiertävien nykytoimittajien – kuva. Ja sitten tulin ajatelleeksi, kuinka paljon samaa hulluutta on myös itsessäni... Mutta ei nyt siitä sen enempää.

Sanalla sanoen Dovlatov luo näillä teoksillaan oman tekijän leimansa ja jälkensä, kirjoittaa itsensä traagisella huumorilla osaksi venäläisen kirjallisuuden hullua historiaa. Hänen kirjailijaksi tulemisensa etapit on kirjoitettu Meikäläisiin ja Matkalaukkuun joilla hän ansaitsee paikkansa kirjallisessa kaanonissani. Häntä ei aivan helposti unohdakaan. Kertomuksiin tekee mieli palata. Niiden tuttuun hulluuteen:

Lukekaa vaikka. Kirjailijan omakuva itsestään:

Syön mitä sattuu. Leikkaan hiukseni, kun lakkaan näyttämästä ihmiseltä. Ajan ne sitä paitsi heti siiliksi, jotta ei taas kolmeen kuukauteen tarvitsisi vaivautua. / Olen sanalla sanoen haluton poistumaan kotoa. Toivon, että minut jätettäisiin rauhaan.... (Matkalaukku, Popliinipaita, 105.)

Ensin ajattelin että no vot, lainaus sopii suomalaisiin miehiin. Sitten älysin katsahtaa peiliin. Tuollainenhan itsekin olen enimmän aikaa. Meikäläiset? Karjalaisten perilliset? Neuvostoajan kasvattamat?

Eiköhän tämä riitä tästä. Turha editoida. Koha hänes on.