keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Lukusääntöjä ja kokemushorisonttien avartumisia

Hanna Meretoja kirjoittaa:

Turun Kirjakahvilassa oli edellisiltana hieno kansainvälinen kirjallisuusilta. Illan tähdet olivat kanadalainen Annabel Lyon ja belgialainen Annelies Verbeke: kaksi älykästä, sympaattista naista, jotka olivat kiertäneet ympäri maailman puhumassa kirjoistaan. Heidän aisti kantavan mukanaan erilaisia kiehtovia maailmoja, joita he olivat kokeneet ja kuvitelleet. Keskustelussa oli paljon muistamisen ja kertomisen arvoista; nostan tässä esiin vain kaksi yksityiskohtaa.

Jossakin vaiheessa iltaa keskustelu lähti kiinnostavasti rönsyilemään ja päätyi suurten peruskysymysten äärelle. Mikä on kirjallisuuden merkitys nykymaailmassa? Annabelle Lyon tiivisti hienosti näkemyksensä asiasta – tavalla, johon meidän muiden oli helppo yhtyä. En muista sanatarkasti, mitä hän sanoi, mutta pääajatuksen kyllä: kirjallisuudessa on kyse kokemushorisonttimme avartumisesta – siitä, että pystymme eläytymään sellaisiin erilaisten ihmisten kokemisen tapoihin, jotka ovat lähtökohtaisesti meille vieraita. Esimerkiksi juuri suomennetussa romaanissaan hän yrittää tehdä kokemuksellisella tasolla käsitettäväksi Aristoteleen ja nuoren Aleksanteri Suuren sekä yleisemmin antiikin maailmaan kiinnittyviä kokemisen tapoja – mutta hyvin tietoisesti nykyajan näkökulmasta. Näin sellaisetkin ihmiset, jotka eivät tarttuisi Aristoteleen filosofiaan, voivat saada tuntuman hänen ajatteluunsa. Hänen ajatteluaan tuntevat puolestaan tajuavat, että filosofi oli myös oikea – elävä, kokeva, tunteva – ihminen. Lyon muistutti meitä myös siitä, että vaikka lukemalla opimme ymmärtämään maailmaa uusista näkökulmista, kyse ei ole puisevasta uuden tiedon opettelusta: kirjallisuus on samalla myös suuri nautinnon ja lohdun lähde.

Annelies Verbeke puolestaan kertoi asettavansa itselleen sääntöjä. Yksi hänen säännöistään on seuraava: lue joka vuosi kustakin eri maanosasta ja kolmelta eri vuosisadalta peräisin olevan kirja. Hän asettaa tämän lukusäännön itselleen siksi, että näkisi, miten lukuisin eri tavoin voi kirjoittaa hyvin. Eräänlainen oman kokemushorisontin laajentamisprojekti tämäkin. Maailma on laveampi ja rikkaampi niin maantieteellisesti ja kulttuurisesti kuin historiallisesti kuin mitä koskaan pystymme käsittämään. Kuten Verbeke totesi, yksi elämä on aivan liian lyhyt löytöretkeilyyn maailman kirjallisten aarteiden parissa.

Minusta Verbeken esittelemä sääntöjen asettaminen itselle on riemastuttava idea. Aloitin heti oman sääntölistani hahmottelun.

Annabel Lyon, Aleksanterin opettaja. Suom. Jaakko Kankaanpää. Avain, 2011

Annelies Verbeke, Kalanpelastaja. Suom. Mari Janatuinen. Avain, 2011.

4 kommenttia:

  1. Tuo onkin hauska sääntö tuo Verbeken juttu! :) Tässä olisi ihan haasteen ainesta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Hanna, että näin minäkin pääsin kuulemaan Kirjakahvilan illanistujaisten kiinnostavia kommentteja! Tuo on niin totta, että lukeminen avartaa maailmaa. Kiersin juuri Damon Galgutin romaanin matkassa ympäri Afrikkaa ja Intiaa. Oli aivan mahtavaa.

    VastaaPoista
  3. Morre, mietin ihan samaa. Voisin jopa ajatella tuota omaksikin lukuohjeekseni jatkossa. :)

    VastaaPoista
  4. Tuo Verbeken sääntö ei olisi minullekaan pahitteeksi, mutta saattaa olla aika haastava...

    Verbekestä kyllä huomasi, että hän on lukenut valtavasti hyvin monenlaista kirjallisuutta. Varmaan hänen ennakkoluulottomuutensa lukijana onkin yhteydessä siihen, miten monipuolinen kirjailija hän on. Hänellä tuntui olevan loputtomasti uskomattomia, hulvattomia ideoita. Hän kertoi kirjoittavansa parhaillaan hiihtohissiin loukkoon jääneistä ihmisistä.

    VastaaPoista