maanantai 8. elokuuta 2011

Zadie Smithin innoittamana George Eliotia

Päivi Brink kirjoittaa:
Emäntä on taas piuhojen päässä, mutta muutto Etelä-Afrikkaan on vienyt aikaa ja energiaa, enkä ole ehtinyt kirjoittaa. Lupailin lukevani Zadie Smithin esseitä - ja luinkin. Mutta luin sen kanssa rinnakkain Välimeren risteilyllä seilatessani myös Agatha Christietä ja Smithin innoittamana aloin lukea George Eliotin Middlemarchia. Jälkimmäinen on valtava vonkale, joten olen tyytyväinen, että se löytyi lukulaitteeni kätköistä, eikä tarvitse kuljetella painavaa, 700-sivuista kirjaa käsilaukussa. Mutta aikaa sen lukeminen toki vie: olen vasta puolivälissä. Middlemarch on aivan mahtava! Smith kehui sen ironista ja yllättävän modernia kertojan ääntä, ja sitä minäkin ihailen. Kypsän, aikuisen naisen ääni, joka kommentoi henkilöitä ja tarinan käänteintä hauskasti. Mutta palaan näihin, kun saan esseekokoelman tai romaanin luettua. Sitä ennen kaikkea muuta kirjamarkkinoista, kirjastolaitoksesta ja muusta sekä täällä etelässä että siellä pohjoisessa. Kirjoitelkaa tekin ja lähettäkkää tekstejänne minulle päin. Palataan!

3 kommenttia:

  1. Piti mennä ihan tarkistamaan, että Middlemarchko se brittiklassikoista oli, joka minun piti lukea rinnan Smithin Kauneudesta-romaanin kanssa. Ei se ollut, vaan Talo jalavan varjossa, mutta hyvä tietää, että myös Eliot on Smithin suosituslistalla!

    Olen lukenut vasta White Teethin, ja senkin vuosia sitten, mutta haluaisin kovasti päästä kahden myöhemmän romaanin pariin - ja sitä myöten myös näihin vanhempiin mestariteoksiin. :)

    VastaaPoista
  2. Hauska kuulla Päivi sinustakin. Itselläni raksahti selkä puita tehdessä ja nyt ovat lukuhommat jääneet. Eilen luin pitkästä aikaa yhtään mitään. Mutta alku oli sitäkin lupaavampi: Tiina Pystysen Runousoppi (vuodelta 2004) - kyllä on fiksu nainen ja öövermuija ja kyllä on töllö ja ahdasmielinen tämä suomalainen kirjakulttuurieliitti. Jäin miettimään, mitä Pystyselle kuuluu nyt, onhan kirjasta jo seitsemän vuotta.

    VastaaPoista
  3. Lukeminen vaatii rautaista terveyttä, sen olen jo ymmärtänyt omien selkävaivojeni myötä. Tsemppiä toipumiseen! Jos elämäni Kapkaupungissa kiinnostaa, kirjoitan siitäkin blogia: http://kotikapkaupungissa.blogspot.com/ Kuulemiin!

    VastaaPoista