torstai 18. elokuuta 2011

Otavan Kirjasäätiön uudet kirjallisuuspalkinnot

Päivi Brink kirjoittaa:
Otavan Kirjasäätiö perustaa kolme kirjallisuuspalkintoa ja ilahduttavasti myös lastenkirjailijoille tarkoitettu Helakisa-palkinto kasvaa rahallisesti. Minkähänlaiseksi näiden palkintojen merkitys muodostuu Finladian ja muiden jo olemassaolevien rinnalla? Kiinnostavaa.

Otavan tiedote:
Otavan Kirjasäätiö perustaa kolme uutta vuosittain jaettavaa kirjallisuuspalkintoa. Palkinnoilla Otavan Kirjasäätiö haluaa tukea ja kannustaa merkittävää kotimaista kirjallista toimintaa.

Palkinnot ovat
Veijo Meri -kirjallisuuspalkinto
Otavan Kirjasäätiön tietokirjapalkinto
Otavan Kirjasäätiön oppimateriaalipalkinto

Jokainen palkinto on arvoltaan 15.000 euroa.

Uudet palkinnot tulevat kahden olemassa olevan palkinnon, Kaarina Helakisa -kirjallisuuspalkinnon ja Erkki Reenpää -suomentajapalkinnon lisäksi.

Vuonna 1999 perustetun Kaarina Helakisa -kirjallisuuspalkinnon arvo nousee 15.000 euroon. Ensimmäinen Erkki Reenpää -palkinto myönnettiin ansioituneelle suomentajalle vuonna 2004. Tähän asti joka toinen vuosi jaetusta palkinnosta tulee vuosittainen.

Palkinnot jaetaan keväällä 2012 ja siitä eteenpäin vuosittain.

1 kommentti:

  1. Heti perään uutisoitiin, että Otava osti Suomalaisen Kirjakaupan. Otava rakentaa markkinajohtajuuden rinnalle mielikuvaa edelläkävijyydestä ja mielipidevaikuttajasta. On kai vääjäämätöntä, että Suomen kokoisessa maassa syntyy tällaisia jättiläisiä, jotka dominoivat kirjamarkkinoita. Kuluttajan kannalta on hyvä, että on sekä isoja kustantamoja ja kirjakauppoja, joilla on mahdollisuus olla näyttäviä, että pieniä, joilla on mahdollisuus katsella muita ruohonjuuritason toimijoita.

    VastaaPoista