maanantai 19. joulukuuta 2011

Hyvää tahtoa

Anna-Riikka Carlson kirjoittaa:

Jos kirjoja myytäisiin kuten ennen, kirja-alalla ei kuohuisi. Viime vuosien myrskyt eivät johdu draaman kaipuusta vaan siitä, että kirjoja myydään vähemmän ja pienemmällä katteella kuin ennen. Tähän on monia syitä, joista on kirjoitettu paljon. En keskity tässä kirjoituksessa niihin vaan pohdin syitä mustavalkoiseen ajatteluun, joka jakaa kirja-alan ihmiset niihin, jotka saavat jatkuvasti liian pienen korvauksen työstään – kuten kirjailijat, kääntäjät, freelancerit – sekä niihin, joiden väitetään olevan ulkomaisten johtajien, kvartaaliajattelun ja viihteellistymisen vietävissä ja hyötyvän liikaa toisten työstä. Näitä ovat kustantajat, kirjakaupat ja logistiikkayritykset.

On totta, että taiteen tekijät, sisällön tuottajat, saavat useimmiten työstään kohtuuttoman pienen korvauksen, mutta sellaisen saa usein myös kustantaja ja kirjakauppa. Tästä johtuvat monet ongelmat työpaikoilla sekä organisaatiouudistukset ja uudelleenjärjestelyt. Tietenkin näitä järjestelyjä tehdään myös osin väärin perustein tilanteissa, joissa olisi kompromisseja jäljellä tai muita vaihtoehtoja kokeiltavana.

Ajattelen, että ihmiset, jotka kirjoittavat ja lukevat paljon, ovat halukkaita näkemään asioiden kaikki puolet ja eri sävyt ja välttämään lokeroita, stereotypioita ja yksinkertaisuuksia. Mutta silti kustantamot niputetaan usein yhdeksi ryhmäksi, joka maksaa kaikesta työstä liian vähän ja jota voi aina tästä muistuttaa. Palkkioista neuvotellaan, suosituksia seurataan mahdollisuuksien mukaan ja palkkiot maksetaan aina, vaikka kustantamo tekisi tappiota tai pienen kustantamon omistaja jättäisi omat palkkansa maksamatta. Ajatus siitä, että joku vetää välistä, on outo, kun tiedetään, miten pitkiä päiviä kustantamoissa tehdään ja miten kiire on. Ehkä pelko siitä, että joku vetää välistä, on juurrutettu meihin, tai sitten pelko on tullut todeksi ulkomaisten omistajien ja pörssiin menemisen myötä. Tällöinkin olisi hyvä tutkia tulosta ja taseita ja kustantamon käytäntöjä, ennen kuin tekee suoraviivaisia johtopäätöksiä siitä, kuka hyötyy mistäkin.

Kaikki kirja-alan toimijat ovat samassa veneessä. Meidän pitää yhdessä olla huolissamme kirjojen myynnistä, kirjojen hinnoista ja etenkin lukemisesta yleensä. Pelisääntöjä on hiottava yhdessä, alan yhteisissä tapahtumissa pitää keskittyä siihen, miten pääsemme parempiin katteisiin, jolloin jaettavaakin olisi enemmän. Sen lisäksi, että tarvitsemme sopimuksia, pykäliä ja yhdessä sovittuja käytäntöjä, tarvitsemme hyväntahtoisuutta, toinen toistemme tukemista. Suositellaan kirjoja, ostetaan niitä, puhutaan kirjojen, kirjailijoiden ja kustantamojen puolesta eikä mietitä, saako joku jossakin kohtuuttoman paljon. En ole vielä tavannut ketään, joka olisi kirja-alalla saanut jotakin puoli-ilmaiseksi tekemättä mitään, mutta olen tavannut monia, jotka haaveilevat, että olisi varaa vapaaseen viikonloppuun.

Kustantamojen käytäntöjä – koskevatpa ne sitten palkkioita, kirjailijoiden brandaamista, markkinoinnin painopisteitä jne. – on arvosteltu rajusti viime vuosina. Kustantamot eivät ole puolustautuneet, sillä kustantamojen ja kirjailijoiden välit ovat luottamuksellisia, niistä ei puhuta julkisuudessa. Katteista, pettymyksistä ja veloista ei puhuta, jotteivät vaikeudet kasvaisi vielä isommiksi. Epäkohtia on paljon, ja käytäntöjä täytyykin ravistella, mutta keskusteluissa lentelee myös heittoja, jotka vain hajottavat mutta eivät tarjoa vaihtoehtoja – eivätkä armoa niille, jotka itseään säästämättä tekevät työtä hyvien kirjojen puolesta. Tekisi mieli peräänkuuluttaa myös täsmällisyyttä. Jos puhuu rahastamisesta, välistä vetämisestä ja ahneudesta, olisi hyvä näyttää esimerkein ja mieluiten numeroin, mitä tämä tarkoittaa. Heittoihin voi väsyä, kun todellisuus on jotakin ihan muuta. Harvalla on mitään salattavaa, mutta asiat ovat luottamuksellisia ja usein kipeitä.

Olin joitakin vuosia sitten myydä perintöpianoni, jotta saisin kahden käännösromaanin kulut katetuiksi. Ongelmana ei ollut se, että käännöspalkkiot olisivat olleet liian suuria (sitähän ne eivät ole) vaan se, että olin ottanut liian suuren riskin eivätkä kirjat myyneet riittävästi. Keskustelut siitä, miten kustantamot riistävät itselleen kaiken minkä irti saavat – niin taiteilijoista kuin työntekijöistään – tuntuivat silloin vierailta ja tuntuvat nyt. Suurin osa kirjailijoista ja kustantajista tarvitsee toisiaan, luottaa toisiinsa ja haluaa tehdä oman työnsä niin, että kaikki menestyisivät. Mitä jos kuohua ja valitusta olisi vähemmän? Jäisikö lehtien sivuille enemmän tilaa kritiikeille ja kirja-alan toimijoille enemmän aikaa puhua itse kirjoista? Jos emme ole kirja-alalla armollisempia toisiamme kohtaan, miten voimme kuvitella, että lukijoilla riittää armoa maksaa kirjoista hinta, josta riittää jaettavaa kaikille osapuolille?
--

Anna-Riikka Carlson on Avaimen kustannuspäällikkö.

5 kommenttia:

  1. Tärkeä puheenvuoro. Draama ja konflikti saavat tilaa mediassa, mutta kirjallisuus vaatii kukoistaakseen aikaa, keskittymistä, toisen ymmärtämistä ja kirjallisen kentän toimijoiden yhteistyötä. Erimielisyyksistä voisi syntyä kiinnostavaa keskustelua syytöksien heittelyn sijaan.

    VastaaPoista
  2. Anna-Riikka, olet niin asian ytimessä. Valituksen sijaan tarvitaan yhteistä tahtoa ja tekemisen meininkiä, innostusta ja onnistumisia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Anna-Riikka hyvästä kirjoituksesta. Yhteistä tahtoa todellakin tarvitaan, mutta omasta puolestani haluaisin lisätä, että kyllä sitäkin on nyt jo olemassa, niin kuin aina: innostusta, yhteistä tahtoa. Ja eri paikoissa ihmiset tekevät työtä humanististen arvojen puolesta.

    Nyt eletään arvojen myllerryksen aikaa - ja silloin voi syntyä hienoa taidetta, mutta sanataiteen ja humanismin ja pienen ihmisen arvon suurta uudelleen tulemista saa varmaan odottaa pitkään ainakin meillä täällä Euroopassa.

    Minusta on kuvaavaa ajallemme sekin, että yliopistoissa yleisen kirjallisuustieteen oppiaine on viety niin ahtaalle. Tampereellahan yleisen kirjallisuustieteen oppiaine, jossa itsekin olen dosentti, on lakkautettu kokonaan. Siis kyllä siellä kirjallisuutta opetetaan, mutta kirjallisuushistoriaa vain nimeksi. Åbo Akademissa ja Turun yliopistossa oppiaine on myös ajettu ahtaalle. Helsingissä tuntiopetusta on myös vähemmän. Tämäkin tulee kokonaisuutena epäilemättä vaikuttamaan myös kirjallisuuden ja erityisesti käännöskirjallisuuden myyntiin.

    Mutta: kaikesta tästä huolimatta me emme anna periksi. Jatkamme sitä työtä minkä koemme tärkeäksi ja toivomme, että koittavat taas paremmat ajat.

    Tietenkin on hienoa, jos kirjallisuus myy, mutta sen edellytyksenä on, että kirjallisuudelle annetaan arvoa, että sille osataan antaa arvoa, että sanataiteen erityinen merkitys ymmärretään, siis se, ettei kirjallisuutta voi mitenkään millään korvata.

    Hyvää joulua minun puolestani. Luetaan kirjoja ja jutellaan niistä toisten kanssa.

    VastaaPoista
  4. Arvon kirjailijat, kustantajat ja dosentit !

    Ja kääntäjät. Otaksun olevani jota kuinkin marginaali lukija; eläköitynyt, kehä kolmosen eteläpuolelta keski-suomalaiseen kirkonkylään muuttanut, kouluttamaton mies, 63 v.
    Kirjoja hankkiessani (nykyisin 400-500 eurolla vuosi,teen sen useimmiten verkkokaupassa ja yksinomaan hinnan vuoksi) tunnen useinkin syyllisyyttä, koska en käytä täällä vielä toimivaa kirjakauppaa kuin äärimmäisen harvoin. Onneksi kunnankirjasto ostaa kirjansa ainakin vielä ensi vuonna paikalliselta kauppiaalta, eli minäkin voin siellä asioida. Esim. edullisia näytekirjoja metsästäen.
    Tulevaisuus, niin luulen, on yhä enemmän verkossa ml. e-kirja. Lopputulemana lienee jonkinlainen toteuma Fahrenheit 451 -kirjasta ? Ja nyt joululahjojen eli Paperitalon ja Näkymättömien käsien pariin.

    VastaaPoista
  5. Hyvä kommentti sieltä Keski-Suomesta. Samalla, kun haluamme oiekudenmukaisen korvauksen tekijöille, kustantajalle, painolle, kaupalle ja koko ketjulle, pitää muistaa, että kirjan hinnan pitäisi pysyä sellaisena, että tavallisella ihmisellä on siihen varaa. On montaa mieltä siitä, missä kipukynnys tulee vastaan, eikä e-kirjan tulisi olla paljoa halvempi kuin painettu kirja. Mutta kirjojen ostamisen ei mielestäni pitäisi olla luksusta.

    VastaaPoista