perjantai 30. tammikuuta 2015

Vapaa - ajattelemaan ja tuntemaan


Päivi Kosonen kirjoittaa:

Goliarda Sapienza
Elämän ilo (L’arte della gioia, 1998).
Suomentanut Laura Lahdensuu.
Gummerus, 2014.


Goliarda Sapienzan romaani on epätavallinen romaani. Se on kielellisesti ja rakenteeltaan epätasainen – ja ehkä juuri siksi virkistävä. Teos on virkistävää luettavaa kepeän ja laskelmoidun amerikkalaisproosan jälkeen, puhumattakaan yli-intellektuaalisesta tahi synkähkön puoleisesta eurooppalaisesta nykyproosasta. Sapienzan romaani on elävä ja hengittävä, vaihteleva, outo, queer, jos tällaista sanaa rohkenee käyttää myönteisenä attribuuttina, elävän ja monimuotoisen teoksen synonyyminä.


Romaanin pitkä tie


Goliarda Sapienzan (1924–1996) äskettäin suomennettua romaania Elämän ilo kehystävät lukuisat puheet ja esittelyt, alkusanat ja jälkilauseet. Niiden ajatellaan olevan tarpeen, koska romaani ei ole aivan tuore, vaan tekijän puoliso Angelo Pellegrino julkaisi sen omakustanteena 1998.

Itse asiassa esipuheen mukaan Elämän ilo oli valmis jo vuonna 1976. Sapienza oli tarjonnut kirjaansa useille italialaisille kustantajille, jotka eivät kuitenkaan juurikaan innostuneet rakenteeltaan ja kieleltään eriskummallisesta teoksesta, joka vieläpä oli täynnä uskaliaita aiheita: aborttia, insestiä, feminiinistä seksuaalisuutta ja antifasistista politiikkaa. Kun kirjailija kuoli vuonna 1996, käsikirjoitus jäi puolisolle, joka tunsi velvollisuudekseen julkaista sen. Vuosi oli 1998. Toinen painos otettiin erään Sapienzan maailmankatsomusta esittelevän televisio-ohjelman jälkeen 2003. Oikeastaan vasta teoksen ranskannoksen suosion jälkeen Sapienzan romaani palasi takaisin Italiaan, jossa sitä alettiin lukea enemmän 1900-luvun naisen elämää kuvaavana romaanina – ei pelkästään kulttuurihistoriallisesta mielenkiinnosta.



Kehitysromaani: 1900-luvun naisen seikkailu

Romaanin päähenkilö ja pääasiallinen kertoja on sukunimetön naishahmo Modesta, joka kertoo romaanissa oman kasvu- ja kehitystarinansa 1900-luvun Italiassa. Se on kertomus sosiaalisesta noususta, köyhän sisilialaistytön noususta arvostettuun asemaan, kun hän päätyy nuorena naisena mahtavan ruhtinasperheen miniäksi ja saa lopulta neuvokkaana ja älykkäänä naisena hoitaakseen suuren omaisuuden ja perinnön, jota hän viisaasti opettelee koko romaanin ajan käyttämään.

Päähenkilön elämään kuuluvat lapsuus- ja nuoruusvuodet luostarissa, lukuisat rakkaudet, äitiyden jaksot ja lukuisat lapset – omat ja toisten – sekä erinäiset seksuaalisen ja poliittisen heräämisen kaudet. Modestasta muotoutuu elämän myötä vankka fasismin ja mafian vastustaja, joka pyrkii kasvattamaan omat lapsensa vapaiksi ajattelemaan ja tuntemaan.

Vaihe vaiheelta päähenkilöstä tulee kirjailija, joka ottaa tehtäväkseen puhdistaa ja elvyttää sanoja:

Vika on sanoissa, joiden perinne edellyttää olevan ehdottomia, vääristyneissä merkityksissä, jotka niiden ylle on vedetty. Sana rakkaus valehteli, täsmälleen samoin kuin sana kuolema. Monet sanat valehtelivat, melkein kaikki. Siinä siis oli tehtäväni: oli tutkittava sanoja täsmälleen samoin kuin tutkitaan kasveja, eläimiä... sen jälkeen ne piti puhdistaa homeesta, vapauttaa ne vuosisataisten perinteiden kovettuneiden kuorien alta, oli keksittävä uusia sanoja ja ennen kaikkea heitettävä pois päivittäisessä käytössä kuluneimmat, kaikkein lahoimmat, kuten: ylevä, velvollisuus, perinne, itsekieltäymys, nöyryys, sielu, häveliäisyys, sydän, sankarillisuus, tunne, armo, uhraus, luopuminen (Elämän ilo, 199.)

Romaanin loppupuolella hän joutuu jopa vankilaan, mutta vapautuu ja jatkaa elämäänsä, alkaa jakaa oppejaan ja elämänkokemuksiaan nuoremmille: ”Älä ihmeessä rupea ilonkaan fanaatikoksi”, Modesta toteaa pojanpojalleen romaanin lopussa.

Romaanissa on monia yhtymäkohtia tekijän omaan elämään, samoin kuin hänen muissa romaaneissaan, joita hän julkaisi 1960-luvulla ja oman vankeusaikansa jälkeen 1980-luvulla.


Emansipoituminen, vapautuminen naisena ja ihmisenä

Keskeinen kasvu romaanissa on emansipoitumista, vapautumista naiseksi ja siksi ihmiseksi joka on – vapaiksi naista estävien ja häntä pienentävien aatteiden ja ideologioiden, kaavojen ja muottien, perinteiden haarniskojen ja panssareiden ikeestä. Omassa mielessäni Sapienzan teos vertautuu kahteen vanhaan teokseen, Casanovan Muistelmiin tai miksei myös George Sandin muistelmiin. George Sand kuvaa juuri Modestan kaltaista päähenkilön jakautumista köyhän ja aristokraattisen yläluokan perinteen kesken ja samoin myös erilaisten rajojen rikkomista elämässään, erityisesti luostarielämän seksuaalikielteisen elämäntavan jälkeen. Casanovasta puhuttaessa on kuitenkin pakko tarkentaa, että omassa mielessäni kyse on alkuperäisten ranskalaismuistelmien Casanovasta, älykkäästä ja seikkailullisesta hahmosta, jolle hengen ja ruumiin vapaus oli muita arvoja tärkeämpää – tärkeämpää kuin seksi.

Mikään kyltymätön rakastajatar ja seksihahmo Modesta ei siis ole, vaikka suomalaisen teoksen takakansiesittelyssä näin väitetäänkin. Modesta on pikemminkin hahmo, jonka vapauskäsitykseen kuuluu vapaus myös eroottisen ja seksuaalisen itsensä toteuttamisen alueella. Se ei mitenkään automaattisesti tarkoita lukuisia kumppaneita, vaan olennaisempaa Modestan seksielämässä on rakkauden, elävyyden ja aistimellisuuden vaaliminen. Kahlitseva aviorakkaus ei kuitenkaan ole häntä varten, vaikka toisaalta hän onkin rakkaudessaan uskollinen.

On ymmärrettävää, että romaanin alku on karkottanut konservatiivisia lukijoita. Modestan kerrotaan esimerkiksi joutuneen aivan pienenä tyttönä aikuisen miehen eroottisten leikkien kohteeksi. Tytön suhtautumista ei kuitenkaan kuvata tekopyhästi kielteiseksi, vaan päin vastoin hänen kerrotaan nauttivan Tuzzu-nimisen miehen kielihyväilyistä sukupuolielimissään, tuntevan ruumiissaan miellyttäviä värähdyksiä. Toinen lapsuuden seksuaalisuuteen liittyvä episodi merkitsee kuitenkin kipua, kun Modestan ”isä” raiskaa hänet. Luostarissa hänet ilmeisesti hoivataan kuntoon, koska lapsuuden kokemukset eivät estä häntä myöhemmin toteuttamasta omaa seksuaalisuuttaan monien erilaisten kumppaneiden kanssa, naisten ja miesten, vanhojen ja nuorten.


Kasvu itseksi, siksi naiseksi joka on

Merkittävin kehitys- ja kasvukertomus liittyy päähenkilön Modestan tulemiseen itsekseen, toteuttamaan sitä joka hän on. Tähän viittaa romaanin nimi Elämän ilo vaikka italialainen alkunimi L’arte della gioia kuvaa sitä vielä paremmin.

Kyse ei nimittäin ole mistään yhdestä paikasta ja kerralla hankittavasta tai saatavasta ilosta, vaan koko elämän mittaisesta projektista jos näin voi sanoa: luontevan itseyden ja elämisen taidon opettelemisesta. Luontevalla ja iloisella elämällä tarkoitetaan romaanissa päähenkilön elämistä enemmän ja enemmän omana itsenään, jotain sellaista siis mistä vaikkapa Montaigne puhuu Esseissään.





1 kommentti:

  1. Onpa tosiaan kiinnostavan kuuloista, vaikka ymmärrän hyvin, että tuollaiset pedofiliakuvaukset karkottavat lukijoita. Ymmärrän hyvin tuon kommenttisi liian formaalisista romaaneista, jotka tuntuvat noudattavan jotain oppikirjamallia rakenteensa suhteen. Ihan virkistävää, jos joku hallitsee hajanaisemman ja oudomman rakenteen.

    VastaaPoista