Vish Purin kolmas

Joel Kuortti kirjoittaa:
Tarquin Hall
Vish Puri ja kohtalokkaan voikanan tapaus
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Gummerus, 2014; 377 sivua
(alkuteos The Case of the Deadly Butter Chicken, 2012)

Vish Purin kolmas tapaus seurailee samoja linjoja kuin aiemmat romaanit. Toisiinsa limittyvät juonet kulkevat läpi tarinan ja muodostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden, jota ryydittää voimakas intialaisuuden mauste – tässä tapauksessa erityisen kulinaarinen sellainen. Pullukaksi kutsuttu Puri kamppailee paino-ongelman – varsinaisesti siis vaimonsa ja koko sukunsa mielestä ongelman – kanssa ja yrittää epätoivoisesti laihduttaa, samalla kun nautiskelee herkkuja. Hän aloittaa Satya Pal Bhallan tapauksen tutkinnan, koska mieheltä on viety toinen puoli viiksistä. Eikä mistä tahansa viiksistä vaan hän on menettänyt ”Viiksien Taj Mahalin” (s. 18), lähes nelimetriset ylpeytensä, joita hän oli yli kolmekymmentä vuotta vaalinut.

Tämä on alkusoittoa varsinaiselle tapaukselle, joka sattuu Delhi Cowboysien ja Kolkata Coltsien välisen krikettiottelun jälkeisellä vastaanotolla – sen jälkeen, kun vesikauhuisen koiran episodin keskeyttämä peli oli saatu päätökseen. Se, että kolkatalaisten vahvistukseksi oli hankittu – kaikista mahdollisista maista – pakistanilainen Kamran Khan, saa kansallismielisen Purin hyvin epäileväksi. Selviää tosin, että hänenkin vanhempansa olivat tulleet Delhiin Rawalpindistä vuonna 1947.

Livahtaessaan tilaisuuden tullen salaa nauttimaan voikanaa noutopöydästä, hän todistaa hämärän tapauksen, johon liittyy Kamranin isä, Faheem. Palattuaan muiden seuraan hän toteaa: ”Jotain epäilyttävää on itse asiassa meneillään” (s. 46). Siinä samassa Faheem Khan alkaa käyttäytyä oudosti, suu vaahdoten ja kuolee nopeasti. Näin alkoi Voikanasurman tapaus. Mutta Purin epäonneksi hän ei pääse tutkimaan sitä, koska hänellä ei ole asiakasta. Kriisin hetkellä hätiin tulee brittiläinen James Scott, Kansainvälisen krikettiliiton korruption vastaisen yksikön entinen johtaja, nyttemmin uuden Clean Up Cricket -kampanjan agentti. Scott palkkaa Purin taistelemaan lajin korruptiota vastaan ja selvittämään Faheem Khanin kuoleman. Ja ensimmäiseksi hänen pitäisi matkustaa Pakistaniin, joka oli ”se ainoa maa, jonne hän oli vannonut ettei ikinä astuisi jalallaan” (s. 68).

Tarina ei olisi purimainen, jollei siihen liittyisi myös Purin äidin omat tutkimukset. Olihan hän mielestään ”todennäköisesti ainoa ihminen koko maailmassa, jolla oli mahdollisuus selvittää tämä murha” (s. 96). Pullukalle ei tosin saisi kertoa mitään, koska hänen mielestään: ”’Yksityisetsivät eivät ole äitejä’! Hah” (s. 97). Näistä eväistä saakin jo aikaan aikamoisen juhlan.

Tavalliseen tapaan teoksessa on intialaista kulttuurisanastoa ja -ilmiöitä selvittävä sanasto. Sen lisäksi mukana on kolme herkullista reseptiä voikanan, rajman ja Punjabin curryn valmistukseen. Sinänsä mielenkiintoista, ettei voikanasta käytetä sen hindinkielistä nimeä murgh makhani, vaikka suurin osa ruokasanastosta on hindiksi. Teoksessa onkin jonkin verran epätarkkuuksia, mutta ne eivät haittaa kokonaisuutta. Kääntäjäksi on Tero Valkosen tilalle vaihtunut Jaana Kapari-Jatta, joten osaavissa käsissä on suomennos jälleen tehty. Lopussa tarinoiden juonteet purkautuvat ja selviää sekin, miten Pullukan paino-ohjelman kanssa kävi.

Sarjan neljäs osa, Lemmenkommandojen tapaus (The Case of the Love Commandoes), ilmestyi alkuvuodesta 2015. Siinä kietoudutaan muun muassa kastiongelmiin – curry-kastikkeiden ohella.


KUVA: Laitetaan voikanaa.

LINKIT:
Gummeruksen sivuilla tietoa kirjasta ja kirjailijasta:
http://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512094691/vish-puri-ja-kohtalokkaan-voikanan-tapaus/

Aiemmat Puri-arviot Café Voltairessa:
http://avaincafevoltaire.blogspot.fi/search/label/Intia