tiistai 9. joulukuuta 2014

Taistelu kohti aikuisuutta vie mukanaan



Varpu Askinen kirjoittaa:

Karl Ove Knausgård
Taisteluni. Neljäs kirja.
Suomentanut Katriina Huttunen.
Like, 2014.
(Alkuteos: Min kamp. Fredje bok, 2010.)

Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarja on edennyt suomennettuna neljänteen osaan. Tuttuun tapaansa Knausgård rakentaa omaelämäkerrallista kertomustaan kuin palapeliä, nyt entistä hallitummin. Romaanista hahmottuu kolme selkeää osaa, joiden aikana aikuisuuden kynnyksellä olevan Karl Oven elämästä käydään läpi lukioaikaa ja sen jälkeistä vuotta opettajana Håfjordissa.

Taisteluni 4 alkaa matkakuvauksella. Lukiosta valmistuneen Karl Oven suuntana on Håfjordin pikkukylä Pohjois-Norjassa. Knausgård maalailee mestarillisesti miljöökuvia: kaupungin taivas on kalvakka, täynnä ”välinpitämätöntä valoa”, ja pohjoiseen mentäessä ”lounaassa helottava aurinko sai tien molemmin puolin kasvavan punalaikkuisen, paikoitellen lähes liilan kanervikon hehkumaan”. Knausgårdin teksti rönsyilee, mutta kirjailija taitaa myös suoran ja pelkistetyn ilmaisun. Kontrasti on viehättävä.

Håfjordissa Karl Ove on vuoroin täynnä kuplivaa riemua ja vuoroin vaipuu synkkyyteen. Raja lapsuuden ja aikuisuuden välillä on häilyvä ja vaikea ylittää. Pitäisi pärjätä opettajana, kehittyä kirjailijana ja päästä eroon poikuudesta. Fantasiat naisvartaloista tuntuvat kehossa himona, joka herättää yhtä aikaa voiman ja voimattomuuden tunteen. Knausgård kuvailee uskottavasti kyvykkyyttään epäilevää nuortamiestä, joka on kuin vanki kehossaan.

Lukioajat ovat alkoholinhuuruisia. Humala vie Karl Oven paikkoihin, joissa hän on vapaa tekemään ja olemaan mitä tahansa. Humalatila on yhtä kaunis kuin pohjoisnorjalaiset maisemat. Vapaudenkaipuu johtaa kuitenkin ylilyönteihin, joita Knausgård kuvailee niin elävästi ja armottomasti, että ajoittain tuntuu siltä kuin olisi keskellä trilleriä.

Onnea ahdistuksen keskelle tuo musiikki, joka on aivan oma maailmansa. Kuunnellessaan musiikkia Karl Ove antautuu tanssille ja on yhtä vapaa kuin humalassa ollessaan. Erona on se, että humala jättää jälkeensä pelottavan muistamattomuuden, kun taas musiikki on Knausgårdin sanoin kuin muistot yhteen paketoiva naru.

Karl Oven äidin huoli vastuuttomasta pojastaan hahmottuu dialogeissa, ja isän painostava hahmo seuraa Karl Ovea, minne tämä meneekin. Kovin syvällisesti Knausgård ei kuitenkaan ihmisten välisiä suhteita kuvaile. Mutta olisiko se edes mahdollista? Identiteettiään etsivän nuoren miehen on vaikea kiinnittyä mihinkään tai keneenkään. Tarkkoja ihmissuhdekuvauksia kaipaava lukija voi aina palata Taisteluni-sarjan edellisiin osiin.

Knausgårdia on moitittu siitä, että hän vuodattaa kirjojensa sivuille koko yksityiselämänsä ja läheistensä salaisuudet. Osa Taisteluni-sarjan suosiosta perustuu varmasti paljastavuuteen. Lukija ei ole kuitenkaan vain tirkistelijän roolissa. Se, joka ei kykene samaistumaan nuoren Karl Oven elämänvaiheisiin, kulkee tämän rinnalla. Halu tukea ja ojentaa itseinhosta kärsivää Karl Ovea on suuri. Taisteluni 4 on viihdyttävä romaani täynnä sekoilua ja kasvukipuja. Viihdyttämisen ohella Knausgård käsittelee kuin vaivihkaa yleisinhimillisiä, ajattomia teemoja: vapautta ja vastuuta, muistoja ja muistamattomuutta sekä häilyvää rajaa oikean ja väärän välillä.


Varpu Askinen opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Turun yliopistossa.
Kritiikki Knausgårdista syntyi taide- ja kulttuurijournalismin harjoituskurssilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti