Virpi Alanen kirjoittaa:
Turkulaisen nukketeatterin yhteenliittymä Aura of Puppets on koonnut alan rujonkauneinta ammattitaitoa yhteisproduktioon, Tehdas Teatterissa 15.2.2013 ensi-iltansa saaneeseen Shakespearen Myrskyyn. Pienellä taiteenalalla kyse on huomattavasta kulttuuriteosta. Jos aikuisille suunnattu nykynukketeatteri ei vielä ole tuttua, nyt on hyvä aika tutustua.
Shakespearen Myrsky (The Tempest, 1611) on ajattoman lumoava näytelmä, yhtaikaa riehakas ja melankolinen teos, joka johdattaa vallan ja vapauden perimmäisten kysymysten äärelle. Näytelmä on vuosisatain saatossa taipunut monenlaisiin näyttämötulkintoihin. Nukketeatteriohjaaja Merja Pöyhösen luotsaamana teos on sekoitus ihmis- ja nukkevartaloiden myllerrystä, joka tuo synkimmissä kohdissaan mieleen Géricault’n maalauksen Medusan lautta (1819), mutta joka myös ilakoi ylevyyden ja irvokkuuden, vakavuuden ja hupaisuuden yhdistelmillä.
Pöyhösen ohjauksessa rantakalliolla väräjävät ruohotupsutkin ovat ilmaisuvoimaisia, ja saaren asukki Caliban paikoin niin ylenpalttisen räyhäävän groteski, että yleisö saattaa unohtaa katselevansa pientä nukkea. Ja samalla ei hetkeksikään unohda: Heini Maarasen rosoiset nuket ovat näytelmän sielu. Niiden rosoisuuteen sekoittuu ripaus aistillista faunimaisuutta, satumaailman läsnäolon tuntua.
Caliban varastaakin huomion etenkin näytelmän alkupuolella. Nukkehahmossa on samanaikaisesti läsnä pelottava, vulgaari peto ja liikuttava, riehuva uhmaikäinen. Shakespearen Caliban on ristiriitainen, surullinenkin olento, joka nyt monen nukettajan ja monen samanaikaisen erilaisen puheäänen voimin toteutuu hienona toimintakokonaisuutena. Nukettajien hahmot ja äänet vyöryvät Caliban-nuken kautta ja sen ympärillä ihastuttavan mielipuolisesti.
Milanon syrjäytetyn herttuan, Prosperon, ympärille rakentuva tarina on nukketeatteritoteutuksessa selkeä, mutta Prosperon hahmo tuntuu visuaalisesti jäävän liiaksi yhden keinon varaan: niemennokasta merelle tähyilevän Prosperon dramaattinen sivuprofiili alkaa menettää tehoaan toistuessaan liian usein. Sitä vastoin lämmin naisääni Prosperon äänenä on kiinnostava ratkaisu, joka lisää hahmon sisällöllistä tulkinnallisuutta.
Pientä sukupuoliroolien uudelleentarkastelun potentiaalia on myös Prosperon tyttären Mirandan kuvaamisessa riuskaksi saarelaisneidoksi ja hänen rakastettunsa, Napolin kuninkaan pojan, prinssi Ferdinandin, kuvaaminen heiveröiseksi olennoksi, joka häviää tappelussa jopa kukkaselle. Mutta: kun on nähnyt nukketeatterin mahdin John/Eleanor -esityksessä (HOX Company & Tehdas Teatteri, 2011), Myrsky tuntuu ratkaisuissaan jokseenkin varovaiselta.
Valitettavasti esitys tuntui toisella puoliajalla hiukan väsähtävän. Kymmenen nukettajan ja lukuisien nukkejen samanaikainen liike ja runsas fyysinen läsnäolo näyttämöllä vaatisi herkeämätöntä valppautta ja tarkkuutta kaikkien taiteellisten ja teknisten alueiden osalta, mutta muutamassa kohdassa yhteistyön ote tuntui herpaantuvan hetkeksi ja tunnelma muuttui sekavaksi. Tästäkin huolimatta kokonaisuus on esteettisesti vangitseva ja johdattaa yleisönsä viehkeästi näytelmäklassikon maailmaan. Turkulainen nukketeatteri on taiteellisesti niin kunnianhimoista, että siltä on lupa odottaa vielä paljon.
Virpi Alanen: Kirjoittaja on runoilija ja kriitikko, joka tarkastelee mielellään taiteenalojen kohtaamispaikkoja. Hän näki Myrsky-esityksen Tehdas Teatterissa 17.2.2013.
Kuvat: Tehdas Teatteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti