maanantai 10. lokakuuta 2011

Upeita kirjastoja

Päivi Brink kirjoittaa:

Calgary Herald teki koosteen maailman hienoimmista kirjastoista, ja olin aivan lumoutunut niitä selatessani. Toinen toistaan upeampaa arkkitehtuuria eri vuosisadoilta, loputtomia käytäviä täynnä kirjahyllyjä lattiasta kattoon, valoa ja varjoa, lasia, metallia, puuleikkauksia. Aaaauuu! Haluan kirjastoon!

Hienoimmat kirjastot, joissa itse olen ollut: Pariisin Bibliotheque Nationale (valtava, massiivinen, rumankaunis), Helsingin yliopiston kansalliskirjasto, Turun kaupunginkirjaston pääkirjasto, Tampereen Metso, Oulun pääkirjasto. Tärkein kirjasto henkilökohtaisen elämäni kannalta on kuitenkin Oulun Kaukovainion sivukirjasto (pikkuriikkinen lapsuuden kirjastoni).

The 12 coolest libraries in the world
www.calgaryherald.com
Katso edellinen postaus, siinä on linkki sivulle.

7 kommenttia:

  1. Tosiaan iski oikein matkakuume noita kuvia katsellessa! Noista olen itse käynyt vain Trinity Collegen kirjastossa, joka oli kieltämättä huikea. Omalla listallani ovat myös nuo kolme ensin mainitsemaasi. Ja kuitenkin se oma lapsuudenkirjasto on tärkein, minulla Kaarinan kirjasto. Siinä 70-luvun laatikkoarkkitehtuuria edustavassa kirjastossa ei ollut mitään erityisen eleganttia, mutta ilman sitä en olisi kuka olen. Sen haju, rakkaiden kirjojen sijainti, kihelmöivä jännitys uusien kirjojen ilmestyttyä hyllyyn, kaikki se on syöpynyt ruumiiseeni eri tavoin kuin mikään kirjastokokemus sen jälkeen.

    Tosin Pariisin Bibliothèque nationale de France tulee aika lähelle. Sen kellarikerroksessa vietin yhden kevään kuin muusta maailmasta erillisessä todellisuudessa, betonirakennelman keskellä kasvavia puunrunkoja katsellen: niinikään hyvin fyysinen kokemus.

    VastaaPoista
  2. Ai, se kauhea keinotekoinen Bibliotheque nationalen "metsä", jossa puut näyttävät kärsivän!

    VastaaPoista
  3. Joo, sen on kai tarkoitus edustaa luontoa ja luovaa elämänvoimaa yms., mutta ainakin tällaisen suomalaisen metsäläisen mielessä se sai hieman erilaisia merkityksiä...

    VastaaPoista
  4. Täällä voitte käydä virtuaalivierailulla Francois Mitterandin mukaan nimetyssä Bibliotheque nationalen pääkirjastossa:
    http://www.bnf.fr/fr/la_bnf/sites/a.bnf_en_images.html#SHDC__Attribute_BlocArticle2BnF

    VastaaPoista
  5. Tulipa itsellenikin halu miettiä elämäni kirjastoja - ei siis mitään sisäisiä kirjastoja tällä kertaa, vaan fyysisiä rakennuksia kirjoineen ja kaikkineen.
    Bibliotheque Nationalesta on minullakin runsaasti muistoja, ranskalaisesta byrokratiasta ja lainaamisen jäykkyydestä etenkin. Muistaakseni Sebald kirjoitti jossain kirjassaan tosi osuvasti BN:n jähmeydestä ja haluttomuudesta lainata ja jakaa tietoa.
    Onhan noita maailman kirjastoja tullut koluttua. Hienoimmat muistot eivät kylläkään minulla liity rakennuksiin, vaan enemmän siihen, että olen löytänyt jotain etsimääni materiaalia tai sitten - vielä upeampaa - löytänyt jotain sellaista, mistä en aiemmin ollut tiennyt mitään.
    London Universitystä jäi aikoinaan mieleen ihanat osastojen avokirjastot, joissa saattoi selata ja katsella kirjoja.
    Hieno on muuten myös Turun uusi kaupunginkirjasto. Siitä on tullut ainutlaatuinen kaupunkilaisten olohuone. Wau.

    Elämäni ensimmäinen kirjastoni oli Heinolan kaupunginkirjasto 1960-luvun lopussa. Vein sinne joskus ensimmäisellä luokalla ollessani tyttökaverini naapuritalosta. Hän halusi myös kirjastokortin, kun näki innostukseni kirjojen kanssa. Kun sitten haimme hänen kotoaan lupaa lainakorttihakemukseen, huomasin että naapuritytön mummo ei osannut kirjoittaa ja piirsi osoittamaani kohtaan pelkän x:n puumerkiksi. Tuohon mennessä en ollut ikinä ajatellut, ettei joku aikuinen osaa kirjoittaa tai lukea tai ettei hän ole käynyt kirjastossa.

    VastaaPoista
  6. Voih, olin jo melkein unohtanut kaikki ne suosituskirjeet ja tutkintotodistukset, joita Bibliotheque nationale vaati, jotta pääsi tutkijoille varattuun kirjastoon! Ja matka vessaan vei puolisen tuntia, sillä eiväthän tutkijat ole fyysisiä olentoja, joilla olisi niin alhaisia tarpeita. Kerron, kun tutustun Cape Townin yliopisto- ja muihin kirjastoihin. Tutkintotodistus on mukana, ihan sitä varten.

    VastaaPoista
  7. Kamalan kamalaa, löysin tämän Oulun kaupungin tilakeskuksen sivulta: [Kaukovainion alakoulun] "Rakennuksessa toimii koulun ohella Kaukovainion sivukirjasto, jonka säilyminen edelleen rakennuksessa riippuu kirjastoverkoston tarkastelun lopputuloksesta." Mitä ne lapset sitten Kaketsulla tekee, jos ei ole kirjastoakaan?

    VastaaPoista