Ironista kartanoromantiikkaa nuorille

Päivi Brink kirjoittaa:

Maryrose Wood: The Incorrigible Children of Ashton Place 1, The Mysterious Howling

Yhdysvaltalainen Maryrose Wood on kirjoittanut jo kaksi osaa nuorisokirjasarjaansa The Incorrigible Children of Ashton Place, joka sijoittuu 1800-luvun puolivälin englantilaiseen maalaiskartanoon. Ensimmäinen osa on nimeltään The Mysterious Howling (2010) ja toinen The Hidden Gallery (2011). Niitä ei ole vielä suomennettu. Luin ensimmäisen osan ja pidin siitä paljon.

15-vuotias neiti Penelope Lumley on juuri valmistunut Swanbourne Academy for Poor Bright Females -koulusta ja matkustaa kotiopettajattareksi Ashton Place -nimiseen kartanoon Englannin maaseudulla. Hänellä on kolme oppilasta: 10 ja 7 vuotta vanhat pojat ja 4-vuotias tyttö. Mutta lapset eivät ole mitä tahansa lapsia, vaan kartanon isäntä on löytänyt heidät metsästä. He ovat susien kasvattamia ja käyttäytyvät kuin sudet. Lapset ovat täysin heitteillä ennen kuin tehokas, tiukka, mutta lempeä Penelope ottaa heidät siipiensä suojaan.

Kuulostaako jotenkin tutulta? Ihan niin kuin tällaisia kirjoja olisi kirjoitettu ennenkin, jo kauan ennen. Onneksi kirja on kirjoitettu niin, että sekä henkilöiden että juonenkäänteiden kuuluukin tuntua tutuilta. Tyylilajina on ironia, mikä selitetään kirjassa perinpohjaisesti nuorimmille lukijoille. oikeastaan kirjaa voisi kutsua pastissiksi tai uudelleenkirjoitukseksi, sillä toisaalta se toistaa pitkälle Jane Eyren Kotiopettajattaren romaanin (1847) tunnetuksi tekemiä konventioita, mutta toisaalta se vinkkaa välillä nykylukijalle arvojen ja tapojen muuttuneen sitten Brontën sisarten päivien. Kertoja puhuu välillä lukijalle nykyajassa huomauttaen, että meidän aikanamme tekisimme toisin kuin tarinan aikaan.

Kartanoromantiikkaan kuuluu aina ripaus kauhua: kartanossakin on pimeitä salaisuuksia. Lapset ovat kuulevinaan ääntä suljettujen seinien takaa. Kuka sinne on vangittu? Hullu nainen ullakolla? Lisäksi herää kysymys, onko joku Ashton Placessa ihmissusi, joka muuttuu täysikuun aikaan hurjaksi pedoksi? Tällaisen intertekstuaalisen tyylilajin tuominen nuorille lukijoille on siinä mielessä vaikeaa, että lukijoiden on tunnettava pohjatekstit nauttiakseen viittauksista. Toisaalta teini-ikäiset ovat jo hyvin kartalla suosituimmista kauhuelementeistä.

Hauskan lisän tekstiin tuo se, että Penelope vaikuttaa aika tiukkapipoiselta ja huumorintajuttomalta mukaelmalta Jane Eyrestä. Hänen hillitylle olemukselleen ja hänen koulussa oppimilleen kasvattaville mietelauseille voi naureskella, vaikka samalla Penelope on oikein mukava tyttö. Huojentaa kuitenkin tietää, että nykyajan tyttöjen ei tarvitse olla ihan niin kunnollisia kuin Penelopen aikana.

Kaiken kaikkiaan The Incorrigible Children -sarja huvitti ja viihdytti minua suuresti ja taidan hankkia tuon jatko-osankin. Jokohan joku suomalaiskustantamo on tarttunut sarjaan?

http://www.maryrosewood.com/