tiistai 4. joulukuuta 2012

SERGEI DOVLATOV - HIENO UUSI TUTTAVUUS

Päivi Kosonen kirjoittaa:


Idiootti-niminen kustantamo on tehnyt itsensä näkyväksi julkaisemalla venäläiseltä emigranttikirjailijalta Sergei Dovlatovilta (1941–1990) kaksi hienoa suomennosta. Toinen on nimeltään Meikäläiset, toinen Matkalaukku. Molemmat ovat kertomuskokoelmia, ja ne on alunperin julkaistu vuonna 1983, lännessä kertoo takakansi. Pauli Tapio on suomentanut kokoelmat.

Venäjän kirjallisuuden asiantuntijoille Sergei Dovlatov ei varmaankaan ole uusi nimi. Itse en kuulu tähän joukkoon, vaan olen ehtinyt vain hyvin satunnaisesti jonkun suosittelemana seuraamaan uudempaa, sanotaan 1980-luvun jälkeistä venäläistä kirjallisuutta. Dovlatovkin tulivat vastaan juuri näin. Ystävä suositteli. Valitsimme kirjat lukupiiriin. Sitten kuuluikin jo kustantajalta painos olleen lopussa.

Mikä Dovlatovissa vetää? Ensinnäkin tyyli ja kerrontatapa tuntuu jatkavan luontevalla tavalla venäläisen kirjallisuuden historiaa, itse kun olen jäänyt joko niihin paljon parjattuihin ”suuriin mestareihin” – Dostojevskiin, Tolstoihin, Tsehoviin – tai sitten päässyt kronologiassa vain hivenen pitemmälle, Harmsin absurdeihin kertomuksiin, johonkin Ahmatovan ”Kuudenteen elegiaan”. Mutta Dovlatov kirjoittaa näiden jälkeen, luo umpeen aron, tytön ja pojan ja traktorin muotoista aukkoa omassa kielellisessä ja kirjallisuushistoriallisessa sivistymättömyydessäni. Tulee tunne, että Dovlatovin Neuvostopäivityksen jälkeen voisi lukea jotain aivan uutta venäläistä – muutakin kuin uusia venäläisiä dekkareita, jotka kyllä nekin ovat hyviä.

Dovlatovin vetonaula on myös hänen pistämätön realisminsa ja kertomisen taitonsa. Hän kirjoittaa havumetsävyöhykkeen leveyspiireille ominaista venäläis-suomalais-virolaista absurdia realismia, joka varmaan Yhdysvalloissa on aikoinaan tulkittu fantastiseksi tarinankerronnan taidoksi. Toisaalta Dovlatov tuntuu vain panevan asioita muistiin, luovan pienieleisen lakonisen lauseen. Juopottelu ja vodka muodostavat kerronnan johtomotiivit. Syntyvät draamat ja tunteen liekit tukahdutetaan nopeasti. Elämä on hullua. Mikään ponnistelu ei kannata. Voi silti onnistua. Sattumoisin. Ehkä. Kuka tietää. Katellaan.

Verraton on Dovlatovin kertojan antropologinen silmä. Hän huomaa sävyt ja piirteet, yksityiskohdat, piirtelee varmoin käsin meille tuttuja luonnekuvia. Otetaan vaikka Meikäläisissä esitetty isoisoisä Moisei, joka leikkaa polakkaa pitkittäin eikä poikittain, juo vodkaa maitolasista ja niin edelleen. Tällaisia verrattoman hassuja ja hyvän ruokahalun omaavia poikia on meillä Suomessakin paljon – eikä ole ihme, että heillä on EU-Suomen rakennekyntisten naisten kanssa ilmeistä epäsopivuutta.

Tai Meikäläisten Borja, jota kertoja luonnehtii ”tiedostamattomaksi, alkuvoimaiseksi eksistentialistiksi”, joka ”kykeni toimimaan vain äärimmäisissä tilanteissa”, ”luomaan uraa vain vankilassa”, ”taistelemaan elämästään vain seistessään kuilun partaalla”. Hyvä Jumala, ajattelin Dovlatovia lukiessani, tässähän on suomalaisten nykyhullujen – kaiken maailman duudsoneiden ja tundraa kiertävien nykytoimittajien – kuva. Ja sitten tulin ajatelleeksi, kuinka paljon samaa hulluutta on myös itsessäni... Mutta ei nyt siitä sen enempää.

Sanalla sanoen Dovlatov luo näillä teoksillaan oman tekijän leimansa ja jälkensä, kirjoittaa itsensä traagisella huumorilla osaksi venäläisen kirjallisuuden hullua historiaa. Hänen kirjailijaksi tulemisensa etapit on kirjoitettu Meikäläisiin ja Matkalaukkuun joilla hän ansaitsee paikkansa kirjallisessa kaanonissani. Häntä ei aivan helposti unohdakaan. Kertomuksiin tekee mieli palata. Niiden tuttuun hulluuteen:

Lukekaa vaikka. Kirjailijan omakuva itsestään:

Syön mitä sattuu. Leikkaan hiukseni, kun lakkaan näyttämästä ihmiseltä. Ajan ne sitä paitsi heti siiliksi, jotta ei taas kolmeen kuukauteen tarvitsisi vaivautua. / Olen sanalla sanoen haluton poistumaan kotoa. Toivon, että minut jätettäisiin rauhaan.... (Matkalaukku, Popliinipaita, 105.)

Ensin ajattelin että no vot, lainaus sopii suomalaisiin miehiin. Sitten älysin katsahtaa peiliin. Tuollainenhan itsekin olen enimmän aikaa. Meikäläiset? Karjalaisten perilliset? Neuvostoajan kasvattamat?

Eiköhän tämä riitä tästä. Turha editoida. Koha hänes on.


5 kommenttia:

  1. Voimme elää toivossa, että lisää Dovlatoveja suomennetaan. Lupailee Idiootti.
    Olen lukupiirimyyjä ja myyskennellyt kymmenittäin Dovlatoveja. Asiakaspalaute on ollut kiittävää ja kirjat saavat jatkuvasti uusia ihailijoita. Minusta Dovlatov on samaa koulukuntaa kuin Kurt Vonnegut. Hulvattomia yhteiskuntakriitikoita molemmat.

    Katsottuani Russian Libertine -dokumentin, kahteen kertaan, tilasin toisen toisinajattelijan, Dovlatovin aikalaisen Viktor Jerofejevin Venäläisen sielun ensyklopedian. Olen sitä vasta silmäillyt, mutta odotukset ovat korkealla.

    Suosittelen venäläistä kirjallisuutta. Myös Ljudmila Ulitskajan kirjoissa (mm. Naisten valheet) on klassista venäläistä tunnelmaa.

    Olen hurmoksissani kirjoittanut Dovlatoveista kritiikit:
    http://www.suomalainen.com/fi/Meik%C3%A4l%C3%A4iset-sku-P9789525860061
    http://www.suomalainen.com/fi/Matkalaukku-sku-P9789525860108
    Sekä ylistellyt häntä blogissani:
    http://lukeminen.fi/blogit/lukupiiri-on-sivuseikka/lukupiirilukusessa
    http://lukeminen.fi/blogit/lukupiiri-on-sivuseikka/lukupiirin-suurin-arvo

    VastaaPoista
  2. Kuulostipa hauskalta! Luen juuri Rosa Liksomin Hytti nro 6 -romaania, joka sijoittuu 80-luvun lopun Neuvostoliittoon. Hyvin samanlaiselta vaikutti meininki!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kerttulille vinkeistä. HIenoa jos Dovlatovia tulee lisää. Saa nähdä kuinka uudistumiskykyinen hän on sitten ollutkaan. Harmshan kirjoitti aika lailla absurdismin eri sävyillä - milloin traagisia milloin koomisia puolia korostaen. Kiinnostaa verrata Dovlatovia sitten häneen kun on saanut syvempää näkemystä.

    Joku joskus mietiskeli tuota Ulitskajaa lukupiiriimme - eli täytyypä ilman muuta ottaa ensi kevään listoille. - Rosa Liksomista, jota Päivi B suosittelee, en sen sijaan pitänyt.

    Jäin muuten miettimään, mikä on lukupiirimyyjä?

    VastaaPoista
  4. Idiootin kustantajana oikaisen sen verran, että painokset eivät ole vielä lopussa. Kumpaakin Dovlatovia on yhä saatavilla. Jos tilaa Idiootin verkkokaupasta viimeistään 18.12. kello 14, toimitus ehtii vielä ennen joulua perillekin...

    VastaaPoista