sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kenen aika? ja Nuoren Voiman Venäjä-numero ilmestyivät Turun Kirjamessuilla




 

Café Voltaire -sarjan päätoimittaja Hanna Meretoja kirjoittaa:
Eilen juhlittiin Café Voltaire -sarjan neljännen osan, Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta, ilmestymistä. Syytä juhlaan olikin, sillä kirja on pitkän uurastuksen tulos ja komea kokonaisuus.  Teos on ensimmäinen suomeksi ilmestynyt venäläisen nykykirjallisuuden esitys. Julkistamistilaisuudessa professori Riitta Pyykkö haastatteli kirjan toimittajia, Tomi Huttusta ja Tintti Klapuria, sekä kirjaan useamman esseen kirjoittanutta professori Pekka Pesosta. He kertoivat kirjan syntyprosessista ja sen tärkeimmistä teemoista, jotka jäsentävät teoksen viiteen osaan: ”perestroikasta postmoderniin”, ”dystooppiseen tulevaisuuteen ja uuteen realismiin”, ”nainen, yhteiskunta ja historia”, ”nykyrunous” ja ”kulttuurienvälinen nykykirjallisuus”.

Aika valikoitui kokoelman pääteemaksi muun muassa siksi, että venäläisen nykykirjallisuuden moninaisten muotojen voi käsittää ilmentävän ajan eri ulottuvuuksia. Yleistäen voidaan sanoa, että perestroika- ja sen jälkeisen ajan kirjallisuus keskittyi menneisyyden työstämiseen, 1990-luvun proosa kiinnittyi nykyhetkeen ja 2000-luvun kirjallisuudelle ovat leimallisia erilaiset tulevaisuusvisiot ja vahva dystooppinen juonne. Lisäksi aika läpäisee venäläistä nykykirjallisuutta monenlaisten kerronnan muotojen kautta; nykykirjallisuus käsittelee erilaisia ajan kokemisen tapoja ja osallistuu historian uudelleenkirjoittamisen tehtävään.

Kenen aika? -kokoelmassa runous saa enemmän tilaa kuin sarjan aiemmissa osissa, sillä runoudella on poikkeuksellisen tärkeä rooli venäläisen kirjallisuuden historiassa ylipäätään. Kuten Pekka Pesonen tiivisti tilaisuudessa: Venäjää ei voi ajatella ilman runoutta. Tomi Huttunen puolestaan korosti, että kokeellisen runouden ja realistisen, nykyhetkeen kiinnittyvän realistisen proosan vuorottelu ja vuoropuhelu leimaavat koko Venäjän kirjallisuuden historiaa, eikä nykykirjallisuus muodosta tästä poikkeusta. Lännessä tunnetaan tällä hetkellä parhaiten 1990-lukulaiset, kuten Viktor Pelevin, Boris Akunin ja Ljudmila Ulitskaja sekä 2000-luvun fantasiaa ja dystopiaa, mutta aivan viime aikoina on esiin murtautunut uusi realistinen proosa, jota Kenen aika? -kokoelmassa esitellään mutta jota lännessä ei vielä yleisesti tunneta. Tätä uusinta proosaa ollaan parhaillaan suomentamassa.

Suomessa on nyt meneillään varsinainen venäläisen nykykirjallisuuden buumi. Suomennoksia on ilmestynyt tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, ja monet kokoelmassa esitellyt teokset on joko juuri suomennettu tai ne ilmestyvät ensi vuonna suomeksi. Viime syksynä valmistui myös lähes 700-sivuinen Kirsti Ekosen ja Sanna Turoman toimittama Venäläisen kirjallisuuden historia.

Buumia ilmentää omalta osaltaan Kenen aika? -kirjan kanssa samaan aikaan messuilla ilmestynyt Nuoren Voiman Venäjä-numero. Se on ennätyslaaja 126-sivuinen tuplanumero, joka tarjoaa useita tuoreita, kiinnostavia näkökulmia venäläiseen kirjallisuuteen. Lehdessä käsitellään muun muassa Trotskia, Solženitsynia ja Brodskyä, katsotaan Venäjän kirjallisuuden historiaa naisten kirjoittamisen näkökulmasta sekä esitellään venäläisen teatterin uusia tuulia, chick lit -kirjallisuutta ja nuorta runoilijapolvea, mukana myös aiemmin julkaisematonta materiaalia uzbekkirunoilija Hamdam Zakirovilta. Tuloksena on laaja matka läpi tsaarinajan Venäjän, Neuvostoliiton ja Putinin postvallankumouksellisen Venäjän (ellei post-liitettä sitten pitäisi korvata Pussy Riotin jälkeisenä aikana uus- tai jollain muulla liitteellä). Martti-Tapio Kuuskoski totesi eilisessä tilaisuudessa saman, minkä pääkirjoituksensa lopussa: kirjallinen Venäjän-matka sai hänet rakastumaan Venäjään omituisella tavalla. Nyt Nuoren Voiman Venäjä-numero ja Kenen aika? kutsuvat meidät kirjallisille tutkimusmatkoille venäläiseen nyky-yhteiskuntaan, venäläisen sielun syövereihin ja samalla omaan itseemme. Matkoilla on takuulla luvassa on niin monenlaisia tunteita kuin uusia ajatuksia ja oivalluksia.

Julkaisutilaisuuden lopuksi yleisö halusi tietää, miten nykykirjallisuus auttaa meitä ymmärtämään venäläistä nyky-yhteiskuntaa. Tintti Klapuri vastasi, että nykykirjallisuus auttaa meitä ymmärtämään ennen kaikkea, miten erilaisia vastauksia tähän kysymykseen voi esittää. Esimerkiksi kokoelma tuo esiin, että venäläisyys ei enää määrity vain Venäjällä asuvien kokemuksesta käsin, vaan venäläistä kirjallisuutta kirjoitetaan myös muualla. Globalisaation aikakaudella aiempaa laajempi ja kulttuurien välissä elävä kirjoittajajoukko osallistuu keskusteluun siitä, mitä on venäläisyys ja millainen on venäläisen nyky-yhteiskunnan tila. Tomi Huttunen puolestaan  toi esiin, että kysymys Venäjän kulttuurin erityisyydestä on suhteellistunut nykykirjallisuudessa. Fjodor Tjuttševin paljon siteeratut säkeet vuodelta 1866 kuuluvat seuraavasti:
Venäjää ei voi järjellä ymmärtää
eikä mitata tavallisella arsinalla.
Sillä on erityinen olemus:
Venäjään voi vain uskoa

Nykykirjailija Timur Kibirov (1998) puolestaan parodioi näitä säkeitä seuraavalla pastissillaan:
Venäjää ei voi järjellä ymmärtää,
Kuten ei Ranskaa, Espanjaa,
Nigeriaa, Kamputseaa, Tanskaa,
Karthagoa, Britanniaa,
Roomaa, Itävalta-Unkaria, Albaniaakaan.
Niillä kaikilla on oma erityinen olemuksensa.
Venäjäänkö voi vain uskoa?
Ei, uskoa voi vain Jumalaan –
Kaikki muu on toivotonta.
Millä mitalla mitataankin,
Jää meille silti paljon:

Venäjällä voi vain elää,
Palvella tsaaria ja isänmaata.
                                                                                                                                                                   

Puheenvuorot herättivät vilkkaan keskustelun, jossa päädyimme lopulta varsin yksimielisesti siihen, että vaikka venäläisen tai minkään muunkaan kulttuurin ymmärtämiseen ei ole yhtä avainta eikä yhtä oikeaa näkökulmaa (tai juuri siksi), kirjallisuus on erinomainen tie päästä käsiksi venäläiseen nyky-yhteiskuntaan – ja ylipäätään nykymaailmaan – nimenomaan sen kaikessa monimutkaisuudessa. Tämä kirjallisuuden tuottama ymmärrys ei ole kapeaa ”järjellä ymmärtämistä” vaan sellaista, jossa ihminen on mukana kokonaisuudessaan myös tunteillaan, aisteillaan, koko ruumiillaan.

                                                                                                                   
Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta. Toim. Tomi Huttunen ja Tintti Klapuri. Helsinki: Avain (BTJ Finland), 2012.        
                                                                                                                             
Nuoren Voiman ”Venäjä, Venäjä, Venäjä” -numeroon (23/2012) voi tutustua täällä: http://www.nuorenvoimanliitto.fi/sitenews/view/-/nid/186/ngid/4.

Tässä vielä ryhmäkuvassa Café Voltairen uusia ja vanhoja tekijöitä (vasemmalta Riitta Pyykkö, Päivi Kosonen, Hanna Meretoja, Martti-Tapio Kuuskoski, Tintti Klapuri ja Tomi Huttunen): 


1 kommentti:

  1. Kuulostaa todella kiinnostavalta. En voi kuin siteerata "Puttepossun nimipäiviä": Voi kunpa oisin voinut olla mukana! Onneksi posti tuo kirjan tänne Afrikkaankin.

    VastaaPoista