PROFESSORIPOOLI: Kafkan Amerikka

 

Franz Kafka: Amerikka. Suomentanut Elvi Sinervo. Helsinki: Tammi 1981

Liisa Steinby kirjoittaa: 

Kafkan romaani ilmestyi alun perin postuumina vuonna 1927 nimellä Amerika. Vuonna 1983 se julkaistiin Kafkan sille alun perin aikomalla nimellä Der Verschollene, joka tarkoittaa tietymättömiin kadonnutta tai hukkaan joutunutta. Sanaa on käytetty esimerkiksi merimiehestä, josta ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään ja jota siksi pidetään kuolleena. Myös esine voi olla ”verschollen”, jolloin se kadoksissa siten, ettei arvella sen enää löytyvän. Romaanin nimenä ”Tietymättömiin kadonnut” on monituinen. Miten niin ”tietymättömiin”, jos kuitenkin tarina kertoo juuri siitä, mitä päähenkilö koki Amerikassa? Kenen kannalta tietymättömiin? Haluaisin väittää, että otsikko on oleellinen osa Kafkan Amerikka-romaania. Samalla en voi olla pahoittelematta sitä, uudelle englanninkieliselle käännökselle on annettu nimeksi The Man Who Disappeared ja suomenkieliselle Mies joka katosi – ikään kuin päähenkilö olisi ”mies” ja kuin tarina koskisi sitä, miten hän ”katosi”. Romaani ei ole kertomus miehestä vaan kuusitoistavuotiaasta pojasta, eikä se kerro hänen ”katoamisensa” tarinaa. ”Der Verschollene” viittaa tilaan, ei tapahtumaan: Karl on alusta alkaen tietymättömiin tai lopullisesti kadoksiin joutunut. Romaani alkaa seuraavasti:

Kun kuusitoistavuotias Karl Rossmann, jonka hänen poloiset vanhempansa olivat lähettäneet Amerikkaan, koska palvelustyttö oli vietellyt hänet ja saanut lapsen hänen kanssaan, lähestyi New Yorkin satamaa höyrylaivassa, hänestä tuntui kuin auringonpaiste jo kaukaa tähyillen vapauden jumalattaren ympärillä olisi äkkiä ikään kuin kirkastunut. Miekkaa pitelevä käsi oli koholla kuten äskenkin, ja jumalattaren hahmon ympärillä puhaltelivat vapaat tuulet.

Aloituksessa ratkaiseva tapahtuma, jossa Karl joutuu lopullisesti kadoksiin, on kätketty ensimmäisen virkkeen sivulauseeseen: Karlin vanhemmat ovat hylänneet hänet ja lähettäneet hänet Amerikkaan, koska palvelustyttö – jonka myöhemmin mainitaan olleen kolmekymmentäviisivuotias – on vietellyt hänet ja saanut lapsen hänen kanssaan. Näin ratkaiseva teko, joka tekee Karlista ”hukkaan joutuneen”, on tapahtunut ennen romaanin alkua; ja sen tekijöitä ovat hänen vanhempansa. Vanhemmat ovat halunneet lähettämällä Karlin tietymättömiin Amerikkaan päästä hänestä lopullisesti eroon. Kirjoittajan myötätunto on näköjään ”poloisten” vanhempien puolella, jotka ovat joutuneet häpeää välttääkseen turvautumaan näin rajuun toimenpiteeseen, kun taas Karl tavataan myönteisessä mielentilassa: hän uumoilee ”vapauden tuulten” puhaltavan vapaudenpatsaan ympärillä (onko miekka jumalattaren kädessä, soihdun asemasta, tietoista ironiaa vai ainoastaan osoitus siitä, miten vähän Kafka välitti paneutua todelliseen Amerikkaan kuvatessaan sitä paikkaa, minne Karl Rossmann oli kadotettu).

                      Karlia ei nähdä missään kohdin romaania murehtimassa menneisyyttään tai sitä asiaa, että hänen vanhempansa ovat ”pyyhkäisseet hänet pois niin kuin ärsyttävä kissa paiskataan ovesta ulos”, kuten hänen Amerikasta löytyvä enonsa asian ilmaisee. ”Vapauden tuulten” ihastelu voisi kuitenkin viitata siihen, että hän arvelee päässeensä pois pakonalaisuudesta. Karlin hylätyksi tuleminen ja hänen alistumisensa siihen näköjään ilman kapinaa – tai kapinoinnin mahdollisuutta – osoittavat, että Karl ei nimestään huolimatta ole mikään ”mies” vaan täysin vanhemmilleen alistettu, epäautonominen lapsi – koulupoika, jolle voidaan langettaa rangaistuksia ilman mitään rajaa. Myöhemmin kerrotaan tapauksesta, joka oli aiheuttanut Karlin hylätyksi tulemisen: palvelijatar oli vienyt hänet huoneeseensa, lukinnut oven, riisunut häneltä vaatteet ja lähes tukehduttanut hänet syleilyynsä; ja yhdynnän Karl oli kokenut minän rajojen katoamisena, mikä oli ollut pelottava avuttomuuden kokemus. Näin teko, josta Karlia syytettiin, oli todellisuudessa ollut häneen kohdistuvaa ruumiillista pakottamista, johon liittyi itsemääräämisen täydellisen kadottamisen kokemus. Tämä itsemääräämisen puute – omaehtoisen tekemisen estäminen ja suoranainen ruumiillinen pakottaminen – leimaavat Karlin olemista sekä kotona että Amerikassa.

                      Karl ei sinänsä ole tahdoton tai passiivinen, kuten osoittaa ensimmäinen luku nimeltä ”Lämmittäjä”. Karl asettuu voimakkaasti puolustamaan laivan lämmittäjää, joka oman kertomuksensa mukaan on tullut väärin kohdelluksi. Karlin asiaan puuttuminen ei tietenkään tuota tulosta vaan pikemmin osoittaa hänen olevan tietämätön aikuisten maailman pelisäännöistä. Hänen avuttomuuttaan ilmentää myös se, että lähdettäessä laivasta New Yorkin satamassa hän pyytää tuttavaa vahtimaan hänen matkalaukkuaan, kun hän hakee hyttiin unohtuneen sateenvarjonsa, muttei palatessaan löydä tuttavaansa sen enempää kuin matkalaukkuaankaan.

                      Kun New Yorkista löytyy yllättäen hyvässä asemassa oleva eno, joka ottaa Karlin huostaansa, uusi mahdollisuus näyttää avautuvan Karlille. Karlin elämä enon luona on yhtä epäautonomista kuin millaista sen on täytynyt olla kotona vanhempien luona. Hänen ei ole lupa kulkea vapaasti enon talossa tai lähteä kaupungille; eno ei pidä edes siitä, että hän seisoo huoneensa ikkunan ääressä katselemassa suurkaupunkia. Enon määräämä päiväjärjestys sisältää ratsastustunteja puoli viideltä aamulla (!) ja englannintunteja puoli seitsemältä; ja kokoaikainen kontrolli on varmistettu sillä, että eno voi koska tahansa tulla hänen huoneeseensa eikä silloin halua löytää häntä ikkunan äärestä seisomasta. Karl myöntyy tähän kaikkeen. Hylkääminen kuitenkin toistuu, ja jälleen siten, että Karlia syytetään jostakin, mikä ei ollut hänen oma tekonsa: Karl vierailee enon tuttavan luona, mihin eno vastahakoisesti antaa hänelle luvan. Kun Karl haluaisi palata enon luo, häntä ei päästetä lähtemään. Puolelta öin vierailun isäntä antaa hänelle kirjeen, jossa eno ilmoittaa hylkäävänsä Karlin; käy ilmi, että ei olisi hylännyt tätä, jos tämä olisi palannut ennen puolta yötä. Karl joutuu kirjaimellisesti maantielle, ja hänen seuraansa liittyy kaksi hampparia, jotka anastavat hänen hienot vaatteensa ja hänen rahansa. Karl ei ponnistuksistaan huolimatta pääse miehistä eroon, vaan nämä tekevät hänestä palvelijan toisen miehen rakastajattarelle, tavattoman lihavalle Bruneldalle. Tässä asemassa Karlilta jälleen puuttuu kokonaan oikeus omaehtoiseen tekemiseen tai edes liikkumiseen ja fyysiseen koskemattomuuteen.

                      Kafkan Amerikka kertoo ”hukassa olemisesta”. Karl Rossmann on tietymättömissä vanhemmiltaan, jotka ajoivat hänet pois kotoaan. Mutta vanhemmilta tietymättömissä olemisen tila ei ole sellainen, jossa Karl olisi vapaana vanhempien kontrollista saavuttanut itsenäisyyden. Hän on edelleen itseltään hukassa: hän on kokonaan vailla itsemääräämistä. Kafkan Amerikka on, kuten hänen romaaninsa Oikeusjuttu ja Linna, vastateos modernin aikakauden romaaneille, jotka tyypillisesti kertovat modernin, autonomisen yksilön tarinan. Kafkan päähenkilöt eivät ole oman elämänsä sankareita eivätkä edes sen subjekteja. He ovat toisten ihmisten mielivaltaisen toiminnan kohteita, joiden omalle toimijuudelle ei anneta minkäänlaista tilaa.

                     

 Liisa Steinby on Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori emerita.