PROFESSORIPOOLI: Herääminen: Feministinen ja darwinilainen romaani

Kuukauden klassikko:
Kate Chopin, Herääminen (The Awakening, 1899). Suom. Raija Larvala. Turku: Faros, 2009.

Bo Pettersson kirjoittaa:

1960-luvun lopulle asti syvän etelän kirjailija Kate Chopin (1850–1904) oli miltei kokonaan unohdettu. Kirjallisuushistoriat mainitsivat hänet ohimennen ns. local color -paikalliskirjailijana. Sitten norjalainen kirjallisuustieteilijä Per Seyersted löysi hänet ja ihmetteli, kuinka niin kiinnostava kahden romaanin ja kymmenien novellien prosaisti oli päässyt unohtumaan. Vuonna 1969 hän julkaisi englanniksi Chopinista kriittisen elämäkerran, minkä myötä amerikkalaiset kriitikot ja toisen aallon feministit viehättyivät kirjailijasta niin, että Chopinin novelleista ja varsinkin hänen keskeisemmästä teoksestaan Herääminen painettiin uusia painoksia. 2000-luvun alussa Raija Larvala kirjoitti ohjauksessani pro gradunsa tästä romaanista ja suomensi sen sittemmin – hyvin suomensikin. Eli joskus akateeminen tutkimus voi auttaa löytämään unohdettuja helmiä.

Nainen ristitulessa
On ymmärrettävää, että teos joka nostetaan kaanoniin feminismin kautta, on etupäässä saanut feministisiä luentoja. Tähän on useita syitä. Heräämisen motiivina on suhteellisen onnellisesti naimisissa olevan aikaiseen keski-ikään ehtineen naisen, Edna Pontellierin, lähinnä seksuaalinen herääminen. Kuten niin monista 1800-luvun naissankareista hänestä tulee langennut nainen: hänellä on lyhyt fyysinen suhde Alceehen ja sittemmin syvempi rakkaussuhde Robertiin. Kun Edna vähitellen oppii uimaan (yksi hänen heräämisistään), on luontevaa, että hän lopuksi ui ulapalle, mikä yleensä nähdään itsemurhana.

Kun Chopin sankarinsa tavoin oli cajun eli Louisianan ranskalainen ja innostunut ranskalaisesta kirjallisuudesta, Heräämisen päähenkilö ja juonenkäänteet ovat johtaneet siihen, että romaania usein kutsutaan amerikkalaiseksi Rouva Bovaryksi. Yhtymäkohtia kyllä löytyy ranskalaiseen proosaan, varsinkin Gustave Flaubertin Emma Bovaryyhin, ja käänsihän Chopin myös suosikkikirjailijaansa Guy de Maupassantin novelleja. Tältä hän varmaan oppi sen, mitä kutsui kirjailijan yhdenneksitoista käskyksi, ”Älä saarnaa”.

Herääminen tasapainotteleekin monessa mielessä. Ednaa revitään kahteen suuntaan: kaksi hyvin erilaista rakastajaa, kaksi ystävätärtä (äitihahmo ja yksinäinen taiteilija), ja kaksi vanhempaa miestä (härkämäinen, jopa väkivaltainen isä ja ymmärtäväinen tohtori Mandelet). Myös kuvakieli on kaksijakoista. Tässä Edna on lähdössä uimaan romaanin lopussa: ”Miten oudolta ja pelottavalta tuntui seistä alastomana taivaan alla – ja kuinka ihanalta! Hän tunsi itsensä vastasyntyneeksi olennoksi, joka avaa silmänsä tutussa maailmassa, jota ei ollut koskaan tuntenut. [/] Vaahtopäiset pienet aallot [--] kiertyivät kuin käärmeet hänen nilkkojensa ympäri. [--] Meren kosketus on aistillinen, se sulkee ihmisruumiin pehmeään, lujaan syleilyynsä.” Kuvat asetellaan vastakkain: Edna on kuin vastasyntynyt, mutta aallot ovat käärmeenomaisia; hän on sekä syytön että syyllinen.

Kaiken keskellä yksin
Onkin syytä katsoa Ednaa laajemmasta näkökulmasta. Kun Chopin kirjoitti romaaninsa 1890-luvun lopulla syvässä etelässä, jopa tällainen tasapainotteleva kuvaus oli varsin uskalias. Herääminen saikin paljon kritiikkiä, vaikka itärannikon avarakatseisimmat kriitikot ymmärsivät arvostaa sitä. Kirja voidaan siis nähdä proto-feministisenä teoksena, ja Chopin yritti muutenkin elämässään ja tuotannossaan löytää paikkansa itsenäisenä naisena, leskenä ja kuuden lapsen äitinä yhteiskunnan normien rajamailla.

Heräämisessä on kuitenkin paljon muutakin. Sen alkuperäinen otsikko oli ”Yksinäinen sielu”, ja sitä Edna kuvastaa ollessaan niin monessa mielessä ristitulessa. Chopinin esseistä käy ilmi, että hän oli sisäistänyt Charles Darwinin evoluutio-opin: elämä ei välitä yksilöistä vaan jatkuvuudesta. Vehreän etelän symbolien ja kuvien kautta Edna nähdään ”olentona”, joka lopullisessa heräämisessään V. A. Koskenniemen tavoin ymmärtää olevansa kaiken keskellä yksin. Romaanin lopussa näemme Ednan vielä uivan ja ajattelevan lapsuutensa vehreyttä aikana, jolloin hän ensimmäistä kertaa kiinnostui miehistä.

Herääminen ja Chopinin monet hienot novellit kannattaakin lukea tarkkaan, sillä kirjailija ei päästä henkilöitään eikä lukijaa helpolla. Hän luonnehtii hienovaraisesti ja avoimin silmin sekä naisia että miehiä olemassaolon taistelussa. Tämä taistelu saa usein piirteitä rakkaudesta tai halusta, mutta kuvaillessaan niitä Chopin näyttää, että evoluutio on muovannut ihmisen siinä missä muunkin maapallon eliöstön.

Bo Pettersson on Yhdysvaltain kirjallisuuden professori Helsingin yliopistossa.