Rei Shimura on palannut

Sujata Massey: Rei Shimura menetysten rannikolla. Suom. Terhi Leskinen. Gummerus 2016.

Joel Kuortti kirjoittaa:

Vuonna 2008 Rei Shimura -faneja odotti pettymys. Kahdentoista vuoden ja yhdeksän kirjan verran oltiin saatu seurata kekseliään yhdysvaltalais–japanilaisen naisen edesottamuksia murhien selvittelyissä. Teosten kirjoittaja, Sujata Massey, päätti päästää nuoren etsivänsä varhaiseläkkeelle, ja niin sarjan kymmenennessä kirjassa, Rei Shimura Havaijilla, tämä jääkin Havaijille avioliiton satamaan Michaelin kanssa.

Nyt kolmekymppinen Rei on jälleen tullut mukaan kuvioihin. Vuoden 2011 maaliskuun tuhoisan tsunamin myötä Massey palasi kirjoittamaan Reistä, ja tuloksena on hyvää jälkeä. Rei Shimura menetysten rannikolla (Gummerus 2016; eng. The Kizuna Coast 2014) on taattua laatua ja sisältää paljon erilaisia nyansseja. Kirjan lähtökohtana on tsunamiuutinen, joka tavoittaa Rein Havaijilta keskeltä töitä, remonttiurakan loppuvaihetta. Peloista huolimatta tuhoaalto ei juuri yllä Havaijille asti, mutta Rei saa puhelun vanhalta yhteistyötoveriltaan, antiikkikauppias Ishidalta. Tämä on loukkaantuneena tsunamialueella ja tarvitsee Rein apua. Rein ensimmäinen ongelma onkin, miten päästä Japaniin ja tuhoalueelle. Michaelin avulla hän saa järjestettyä itsensä Koreaan ja sitä kautta lautalla Osakaan.

Kuusi vuotta aiemmin, ensi kertaa vastavalmistuneena maisterina tullessaan Reillä oli ollut epärealistisia ajatuksia mahdollisuuksistaan toimia Japanissa. Vähintään yhtä vähän käsitystä hänellä on nyt, kun hän saapuu katastrofista vasta toipuvaan maahan. Herra Ishidan Hachikō-koira aiheuttaa lisähuolta, mutta Rei lähtee lopulta sen kanssa ensimmäisten vapaaehtoisten siviilityöntekijöiden matkassa auttamaan tsunamin uhreja Tōhokun rannikolle, toivoen löytävänsä ystävänsä.

Tsunamin tuhojen karmeuden paljastuessa paikan päällä, Reillä ei ole kuitenkaan aikaa jäädä niitä kauhistelemaan. Hän saa tehtäväksi keiton ja teen jakamisen, ja Hachikōn kouluttamisen uhrien etsimiseen. Kaiken sekasorron keskellä Rei ryhtyy selvittämään vielä herra Ishidan apulaisen, Kimura Mayumin, kuolemaan liittyvää epäselvyyttä. Osoittautuu, että epäilyksiin onkin syytä ja avususoperaatiosta tulee samalla murhatutkimus. Toisaalla Michael on saanut myös tehtäväksi Fukushiman ydinvoimalan turvallisuusongelmat, joten tsunamin vaikutukset ovat pariskunnan yhteinen asia, joskin erillään toisistaan.

Masseyn aiempien kirjojen tapaan Menetysten rannikkokin tuo esiin erityisiä japanilaisen kulttuurin ilmiöitä. Tällä kertaa näihin kuuluvat muun muassa benjo-taide – urinaaleihin tehtyjä posliinikuviointeja, jotka tässä tapauksessa ovat klassisten maalausaiheiden sijaan “maalattu sarjakuvatyyliin vaaleanpunaisia ja violetteja prinsessoja” (s. 298) –; enjo-kōsai – “’seurustelua korvausta vastaan’, … [jota] voisi pitää erittäin rahvaanomaisena, nykyaikaisena versiona geishan ja asiakkaan suhteesta” (s. 306) –; ja kizuna – “joka tarkoittaa jotain sellaista kuin ‘rakastavia ystävyyssuhteita’. Se eroaa länsimaisesta rakkauden käsitteestä, sillä näkökulmana on muille antaminen” (s. 151).

Kizuna-termi on itse asiassa ainoa (suurempi) ongelma kirjan suomennoksessa. Kirjan alkuperäinen nimi on The Kizuna Coast, joka antaa hyvin erilaisen vaikutelman kuin ”menetysten rannikko,” vaikka japania taitamattomalle englanninkielinen nimi aukeaakin vasta hyvän matkaa kirjaa luettua. Suomenkielinen nimi taas korostaa tuon tsunamin myötä syntyneen auttamishalun sijaan tuhoa ja menetyksiä. Ongelmaksi (jos se ongelma onkaan) asia muodostuu kuitenkin vain, jos pohtii näitä kahta versiota rinnakkain ja tarkastelee niitä myös suhteessa aiempien Shimura-kirjojen teemoihin (kuten ikebana, manga tai yakuza). Vaikka kyseessä on jo kolmas Shimura-kääntäjä (Titta Leppämäki käänsi ensimmäiset yhdeksän teosta, Paula Korhonen kymmenennen), ei Terhi Leskinen suoriudu tehtävästään lainkaan huonosti, kirjan nimestä huolimatta. [Lienee selvä, että minusta alkuperäinen nimi olisi parempi.] Teksti on kauttaaltaan sujuvaa ja oivaltavaa – hankala laquer/liquer-dilemmakin selviää mallikkaasti (s. 394).

Kun Sujata Massey vieraili Suomessa vuonna 2007, hän kertoi, että suomalaiset Rei-fanit ovat aktiivisimpien joukossa. Voin hyvin kuvitella, että uusi romaani tulee täällä löytämään lukijansa. Kirja tulee varmasti myös antamaan uusia näkökulmia niin suurtuhon aiheuttamiin inhimillisiin kärsimyksiin kuin sen myötä syntyneisiin kizuna-yhteyksiin. Japanilaiselle yhteiskunnalle se on joka tapauksessa merkinnyt paljon: ”Tsunami oli mullistanut perinpohjaisesti niin monia asioita” (s. 440).

Saa myös nähdä, mitä merkitsevät Rein mietteet kirjan lopussa, kun hän pohtii ”kuinka tämän oli tarkoitus olla erään matkan loppu. Mutta jotenkin se tuntui jonkin uuden alulta” (s. 444). Tarkoitti tämä Rein tutkimusten jatkumista tai ei, Massey on Rein viime seikkailujen välillä kirjoittanut kolme mielenkiintoista, brittiläiseen Intiaan sijoittuvaa historiallista romaania: The Sleeping Dictionary (2013), The Ayah’s Tale (2013) ja India Grey (2015). Viekö Masseyn mukanaan oma, intialais–saksalais–englantilainen syntyperä vai Rein toisenlainen diasporinen identifikaatio – vai jokin muu? Tämä jää nähtäväksi, mutta niin tai näin, lupaavalta näyttää.

Lisätietoja:
Kuortti, Joel (2005) Ruumis todisteena: Rei Shimura monikulttuurisena feministisenä etsivänä. Naistutkimus 18.1 (2005): 64–70.

Joel Kuortti on Turun yliopiston englannin kielen professori, jonka erityisosaamista on postkoloniaalinen kirjallisuudentutkimus ja intialainen diasporinen kirjallisuus.