Lauren Beukes: The Shining Girls. Umuzi 2013.
Päivi Brink kirjoittaa:
Kirjoitin tänne maaliskuussa 2012 ihastuneena eteläafrikkalaisen Lauren Beukesin edellisestä romaanista Zoo City: http://avaincafevoltaire.blogspot.com/2012/03/elaimellista-menoa-joburgissa.html Tartuin innokkaasti äskettäin julkaistuun Beukesin uutuusromaaniin The Shining Girls, enkä joutunut pettymään. Romaani on outo, pelottava, väkivaltaisuudessaan kamala ja samalla ovelan rakenteensa ja persoonallisten henkilöidensä vuoksi ihana. Chicagoon sijoittuvasta The Shining Girlsistä näyttää tulevan Beukesin läpimurtoromaani Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Muun muassa Time Magazine nosti sen esiin kesäkirjoja esitellessään. Täällä Etelä-Afrikassa Beukes on ollut suosittu jo edellisten romaaniensa ansiosta.
The Shining Girls kertoo sarjamurhaajasta, joka pystyy matkustamaan ajassa. Mutta paljon enemmän se kertoo murhaajan uhreista, jotka ovat kukin tavallaan kiinnostavia naisia. Murhaaja Harper Curtis astuu 1930-luvulla taloon, josta tulee Talo, joka ohjaa hänen toimiaan ja mahdollistaa aikamatkailun. Curtis ei ole millään tavalla mystinen tai hurmaava sankari vaan pikkusieluinen, julma ja raaka mies. Hänen uhrinsa sen sijaan hohtavat Curtisin silmissä eli hehkuvat omaperäisyyttä, intoa tai jotain muuta vaikeasti määriteltävää hyvää. Naiset elävät eri 1900-luvun vuosikymmeninä erilaisissa elämäntilanteissa, mutta heidät murhataan hyvin samantapaisesti. Curtisin rikos toistuu monotonisesti ja raa’asti, viihteen ja dokumenttien kautta tuntemamme kaavan mukaisesti. Murha kuvataan aina yksityiskohtaisesti, naisten kärsimystä korostaen. Välillä kirjaa oli hyvin vaikea lukea.
Yksi uhreista, 1990-luvulla elävä Kirby, jää kuitenkin henkiin ja alkaa etsiä ”murhaajaansa” toimittaja Danin avustuksella. Kirbyn ja Danin mustalla huumorilla höystetty sanailu tuokin kaivattua huilitaukoa muuten ahdistavaan romaaniin. Romaanin kertoja on kaikkitietävä, mutta kerronnan näkökulma vaihtelee luvusta toiseen ja luvut on nimetty sen henkilön mukaan, jonka silmin tapahtumat nähdään.
Café Voltaire -blogissa on keskusteltu moniäänisyydestä nykyromaanissa ja The Shining Girls on tästä hyvä esimerkki. Tekee mieleni verrata tällä hetkellä erityisesti englanninkielisessä kirjallisuudessa muodikasta moniäänisyyttä 1900-luvun alun modernistien näkökulmatekniikkaan. Modernistit pyrkivät näyttämään jonkin tilanteen tai henkilön eri näkökulmista tuodakseen esiin, ettei ole yhtä totuutta tai ehyttä identiteettiä. Mutta tämän hetken kirjailijat tuntuvat rakentavan puhuvien päiden mosaiikkia, jossa henkilöt lisäävät oman näkemyksensä edellisiin. Ei synny ehyttä kokonaisuutta vaan rönsyilevä jatkumo. Tästä tulee mieleeni Twitter tai Facebook, jossa jokaisella on äänensä ja sana on vapaa.
Moninaisten puheenvuorojen vyöry merkitsee eri romaaneissa eri asioita. The Shining Girlsissä mielestäni moninaisuus luo mielikuvaa ajattomasta tai pitkälle historiaan ulottuvasta rikoksesta, joka toistuu samanlaisena vuosikymmenestä toiseen. Mutta uhrien persoonat ovat aina uusia, erilaisia, ihastuttavia ja ongelmallisia, ainutkertaisia. Naisia on monta, mutta moniäänisyyden myötä syntyy kuva siitä, että heitä on vielä enemmän. Romaani kertoo Curtisin uhreista, mutta samalla kaikista väkivaltaisesti tuhotuista naisista. Heidän kipinänsä hehkuu ja loistaa, kunnes murhaaja tukahduttaa sen.
Moninaisuudesta seuraa sekin, että henkilöitä seurataan vain hetken verran. Heihin ei ehdi muodostaa läheistä suhdetta. Kirby ja Dan nousevat päähenkilöiksi ja heidän pyrkimyksensä saada Curtis kiinni tekee romaanista dekkarimaisen. Aikamatkailuaihe tuo mukaan fantasiaelementtejä. Loppujen lopuksi voi vain ihmetellä, ettei romaani ole lainkaan sekava vaan sitä on helppo seurata ja sujuva lukea. Jännittävä juoni kietoutuu hämmentävästi kieppuen eri aikatasoilla, mutta lopulta kaikki asettuu kohdalleen kuin taikurin käsissä.
Olen siis innostunut The Shining Girlsistä ja suosittelen sitä kaikille dekkareiden, fantasian ja uuskumman ystäville. Taidan kuitenkin pitää Beukesin aiemmista kirjoista Moxylandista ja Zoo Citystä enemmän, koska ne sijoittuvat Etelä-Afrikkaan, vaikkakin jossain fantasian rajamailla kulkevassa lähitulevaisuudessa. Miljöö on niissä tärkeässä osassa ja Kapkaupunki ja Johannesburg tuntuvat eläviltä. The Shining Girlsin Yhdysvallat tuntuu fiktiivisemmältä. Beukesin tapa yhdistellä arkisen tuttua ja epätodellisen outoa on viehättävä. Se saa näkemään arjen uudesta kulmasta. Vaikka tuo arki päättyisi silmittömään väkivaltaan.
Lue lisää:
Moniäänisyydestä keskusteltiin aiemmin täällä: http://avaincafevoltaire.blogspot.com/2013/08/lindgrenin-muistissa-ja-toisiinsa.html#comment-form
Kirjailijan kotisivut: www.laurenbeukes.com
Kirjan kotisivut, missä myös kirjan mainosvideo: http://theshininggirls.com/
Kirjaan pohjautuvien taideteosten myynnillä kerättiin juuri noin 10 000 euroa raiskausten uhreja tukevalle Rape Crisis -järjestölle Etelä-Afrikassa. http://www.wishfulwandering.com/2013/09/07/the-shining-girls-charity-art-show/
Kiinnostavaa Päivi mitä sanoit moniäänisyydestä. Minä olen mietitnyt myös tätä moniäänisyyttä nyt näiden kirjallisuusterapiaopintojeni myötä - siis siinä mielessä, miten meissä puhuvat monet kuulemamme äänet - kuullut ja kuvitellut. Joskus jäämme joidenkin äänien vangiksi - kuten tässä kirjassa ilmeisesti on käynyt - mutta joskus joku uusi ääni, kaiku, sointu tai sävy, rytmi, ele sanomisessa voi taas johtaa tunnistamisen kokemukseen ja sitä kautta muutokseen. Tuokin ja tuollainenkin ääni on minussa. Hienoa. Tästähän kirjoitti aikanaan myös Bahtin, ehkä turhaankin unohdettu kirjallisuudentutkimuksen maailmassa.
VastaaPoistaAivan, omasssa mielessä kuuluva ääni ei ole samaa mieltä itsensä kanssa kaiken aikaa vaan on enemmänkin moniääninen kuoro!
VastaaPoistaNiin ja maailman kirjailijat jakautuvat mielestäni kahteen ryhmään: niihin, jotka yrittävät orkestroida tätä moniäänistä kuoroa ja niitä jotka antavat kaikkien äänien tulla.
VastaaPoista