Päivi Kosonen kirjoittaa
Riikka Forsströmin kirjasta
Yön valtakunta
(Tammi, 2012).
Marraskuun pimeydessä tekee mieli vetäytyä. Kuolema, yö ja pimeys, hiljaisuus ovat kyllä läsnä. Houkuttelee istuskella nojatuolissa, selailla ja lueskella Riikka Forsströmin vasta ilmestynyttä kulttuurihistoriallista kirjaa Yön valtakunta. Kirjassa on imua.
Kirjassaan kulttuurihistorioitsija Riikka Forsström inventoi yön merkityksiä eri aikoina. Aihe on hieno ja esimerkkejä riittää: kirjallisuutta ja merkityksiä, elokuvia ja kohtauksia, upeita lainauksia eri ajoilta joka lähtöön. Varsinainen historia esitys ei kuitenkaan ole, vaan pikemmin populaari yön ensyklopedia, jota sävyttää kirjoittajan uusromanttinen käsitys yöstä jonakin kauniina ja kauheana, runollisena ja mystisenä. Romanttinen yön valtakunta ilmenee myös teoksen kuvaliitteiden kuvissa.
Tekijälle itselleen yö on uusromanttinen taikametsä, ”joka levittäytyy eteemme joka ilta auringon laskiessa” ja johon astumme ”aina yhtä peloissamme, aina yhtä täynnä odotusta”. Romanttinen käsitys sävyttää Forsströmin tulkinnat, ja parhaimmillaan tekijä onkin 1800-luvun kirjallisuudessa, romantiikan ja symbolismin aikakaudella, Jean-Jacques Rousseaun, Victor Hugon, John Keatsin, Shelleyn, Brontën, Charles Dickensin, Goethen ja muiden seurassa.
Forsströmin kuu levittää kuulasta hohdettaan, vyöryy taivalla, luo aavistuksenomaisen sillan veteen. Antiikin yö, keskiaikainen noitasapatti taivutetaan nekin romantiikan kuviin ja muotteihin. Toisaalta kirja on täynnä kiinnostavaa ja hyvin kerrottua pikkutietoa. En ole ennen tiennyt, että Shakespearen näytelmien kohtauksista 16 % tapahtuu yöllä.
Omimmillaan Forsström vaikuttaa olevan kertoessaan elämäkerrallisia anekdootteja romantikkokirjailijoista. Vaikka olen esimerkiksi Chateaubriandin omaelämäkerran lukenut moneen kertaan, en ole kiinnittänyt huomiota hänen yökuvauksiinsa, esimerkiksi siihen, että hänen isänsä karkaisi hänen pelkokynnystään panemalla hänet lapsena nukkumaan yksin kaukaisessa linnantornissa. Enkä ensin muistanut Rousseaun tähtitaivaan kiikarointejakaan, filosofin muista yöllisistä seikkailuista puhumattakaan. Elämäkerralliset tapahtumat Forsström hallitsee. Samoin hän kuvaa hyvin romanttisia maalauksia.
Ikävä puoli kirjassa on, että yltiöromanttinen käsitys pitää etäällä ja poissa negatiiviset tunteet, silottelee kauhun ja pelon särmät, hämärtää yön mykät vyöhykkeet. Sanomattakin on selvää, että Forsströmin yön valtakuntaan eivät kuulu suomalaiseen arkiyöhön kuuluvat asiat: hiljaisen väkivallan uhka, viikonloppuöiden reuhaava parisuhdeväkivalta, marraskuinen kompurointi huussiin sysipimeässä tai kelmeän kuun valossa, itkevä sylilapsi, yöllinen synnytys, yksinäinen öinen kipu, koko se yöllinen yksinäisyyden, taloudellisen huolen, menetyksen pelon ja murheen vyöhyke, jonka kaikki meistä omalla tavallaan tuntevat. Näistäkin kyllä kirjallisuus ja elokuvat kertovat omalla tavallaan.
On selvää, että ennen nykyistä 24/7 -aikaamme yö on merkinnyt jotain ihan muuta. Mitä kaikkea, sitä tekijä ei tässä teoksessa vielä tavoita.
