Lotta Kähkönen kirjoittaa:
Brooklyniläisen Jennifer Eganin satiirinen teos A Visit from the Goon Squad (2010) on uudenlainen fiktio. Teos on suomennettu nimellä Aika suuri hämäys (2012, Tammi). Ymmärrän nimen kääntämisen vaikeuden. Ehkä viittaus ajan vääjäämättömään kulumiseen olisi toiminut paremmin? Yksi kirjan hahmoista toteaa “time’s a goon, right?”, millä hän viittaa juuri ajan kulumisen julmaan vääjäämättömyyteen. Ajan kuluminen on Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan inspiroimana yksi teoksen keskeisistä teemoista. Se kertoo siitä, miten elämänpolut mutkittelevat odottamattomien käänteiden myötä ja aika kuluu sukkelasti nuoruuden odotukset kerkeästi haalistaen. Henkilöhahmojensa tarinaa seuratessaan kirja kurottaa paitsi menneisyyteen myös tulevaisuuteen 1960-luvun lopusta 2020-luvulle. Aikaa ei seurata lineaarisesti, vaan menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat kerronnassa läsnä samanaikaisesti.
Mikä tekee Eganin teoksesta uudenlaisen? Yhdellä virkkeellä ilmaistuna: hybridin muodon viihdyttävyys ja uudenlaisen todentunnun luovan kokemuksellisuuden korostaminen. Hybridiys ei tarkoita Goon Squadin kohdalla vain kirjallisuuden lajityyppien rajanylityksiä ja yhdistämisiä. Ajan hermolla sykkivä teos kuvaa niin muodon kuin sisällön tasolla eri medioiden risteävän läsnäolon ja testaa samalla lajityyppien hybridisoitumisen mahdollisuuksia. Tässä se onnistuu luontevasti herättämättä vaikutelmaa teennäisestä kikkailusta. Intermediaalista vuorovaikutusta se testaa poimuttamalla vaikutteita lähinnä populaarimusiikista, televisiosta ja elokuvasta. Teos kokeilee myös PowerPoint-muodolla, mikä on herättänyt hämmästystä ja ihastusta. Se, mikä tekee PowerPoint-jaksosta onnistuneen, on tapa, jolla se sukeltaa 12-vuotiaan henkilöhahmon ja hänen veljensä kokemukseen ja ilmaisuun.
Teoksessa ei ole juonta eikä selkeitä henkilöhahmoja. Jotkut hahmot nousevat kokonaisuudessa keskeisemmiksi. Jokainen luku keskittyy eri henkilöhahmon perspektiiviin. Moniäänisyyden hyödyntäminen on jo vakiintunut nykyromaanin konventio, mutta Goon Squad tuo siihen uusia sävyjä. Luvuissa on televisiosarjoille ominaista episodimaisuutta. Eri henkilöhahmoihin fokusoivat jaksot hyödyntävät eri tyylejä kahliten lukijan taidokkaasti erilaisiin kokemuksiin ja tuntemuksiin muistuttaen samalla tavoista, jolla nykymaailmassa kasvavassa määrin jaetaan kokemusten moninaisuutta. Sivuhenkilöhahmojen tarinat toimivat kuin vinyylilevyn b-puoli. Ne tuovat teemoihin ja tapahtumiin tarinaa omalaatuisesti rikastuttavia nyansseja. Ne kiinnittävät huomion elämänkulkujen eriskummallisiin detaljeihin, jotka konventionaalisessa romaanissa jäisivät juonenkehittelyn ja selkeiden keskushenkilöhahmojen jalkoihin.
Kirjassa ihmiselämät rihmastoituvat kokonaisuudessa orgaanisesti haarautuvaksi verkostoksi, jota ohjaavat yhtäältä paikat (mm. Kalifornia, New York) ja toisaalta jaetut harrastukset ja intohimot. Musiikki on yksi keskeinen kirjan ihmisiä yhteen kytkevä asia. Yksi kirjan henkilöistä Bennie Salazar soittaa teini-ikäisenä anarkistisessa punkbändissä, ajautuu nuorena aikuisena musiikkibisnekseen, menestyy luomalla oman levymerkin ja rikastuu suuryhtiökapitalismin myötävaikuttamana. Hän läpikäy teknologian aiheuttamat murrokset, joita ovat siirtyminen analogisesta digitaaliseen äänitykseen sekä sosiaalisen median tulo. Kirja muistuttaa laajemminkin murrosten hengästyttävästä vauhdista ja luo kriittisen katseen post-fordistiseen verkostotalouteen, jossa kuluttajia ohjaillaan joustavilla, kekseliäillä ja yksilöllisyyttä hämäävästi korostavilla tavoilla ja jossa kapitalismia palveleva, addiktoiva teknologia tuo jatkuvasti muutoksia. Kirja ei yksinkertaista tai asetu ilmiöiden ulkopuolelle. Päinvastoin, se tarkastelee länsimaista elämäntapaamme pyrkimällä tavoittamaan sen monimuotoisuutta. Monimuotoisuudessa piilee lukemattomia haarautuvia suuntia, jotka voivat sisältää myös yllättäviä mahdollisuuksia.
Eganin tavassa kirjoittaa on vapauden ja vaivattomuuden tuntu. Kirjoittamisen kautta tiivistynyt maailman ja kokemuksen kuvaus toteutuu kummallisen eheästi ja koskettaa.
Kirjallisuudentutkija Lotta Kähkönen on toinen Café Voltairen Muistijälkiä-osan toimittajista.
Kiitos, Lotta, sait kirjan kuulostamaan todella kiinnostavalta. Vaikka sisältö ja merkitys ovat kirjallisuudessa tärkeitä, myös muoto ja kokeellisuus virkistävät ja saavat parhaimmillaan lukijan henkäilemään ihastuneesti. Muoto tukee aina sisältöä ja tekee sen tuntuvammaksi, syventää sitä, on osa sitä. Tämän kirjan haluan ehdottomasti lukea!
VastaaPoista