Tiedekulman Uusi Venäjä: mukana myös Kenen aika?

Päivi Brink kirjoittaa:

Tiedekulmaan avautuu viikoilla 9 ja 10 Uusi Venäjä -kokonaisuus, jossa esitellään Helsingin yliopistossa tehtävää Venäjä-tutkimusta. Osoite on Aleksanterinkatu 7. Ohjelmassa on yhteensä 62 eri esitystä. 1.3. mukana ovat myös Café Voltaire -sarjan Kenen aika? -osan toimittajat Tintti Klapuri ja Tomi Huttunen.

1.3. VENÄLÄINEN KIRJALLISUUS
Klo 12: Yliopistonlehtori Tomi Huttunen: Venäläisen kirjallisuuden vuosi 2012
Klo 13: Kirjaesittely: Kirsti Ekonen & Sanna Turoma: Venäläisen kirjallisuuden historia (Gaudeamus, 2011)
Klo 14: Emeritusprofessori Pekka Pesonen: minun Pietarini
Klo 15: Pietarin kolme mestaria -valokuvanäyttely: Valokuvaajat Dmitri Konradt, Juri Molodkovets, Andrei Tšežin
Klo 16: Kirjaesittely: Tintti Klapuri: Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta (Avain, 2012)
Klo 17: Professori Ben Hellman: Venäläinen lastenkirjallisuus

Madventuresin Riku Rantala kohtaa yliopiston Venäjän maantieteen asiantuntijat avajaisissa 27.2. klo 15. Kalevalanpäivänä 28.2. puhutaan Suomesta ja Venäjästä, karkauspäivänä 29.3. avautuu karnevalistinen Venäjä ja naistenpäivänä 8.3. naisten Venäjä. Päivät Venäjän presidentinvaalien ympärillä (pe 2.3., ma 5.3. ja ti 6.3.) on omistettu politiikalle ja vaaleille. Venäläinen kirjallisuus on vuorossa 1.3. ja kulttuuri 7.3. Päättäjäispäivänä 9.3. kerrotaan uuden Venäjän uusista ilmiöistä. Silloin kuulemme myös, miksi Pietari on rock!

Aamuisin ja iltaisin Pietarin kolme mestaria -valokuvanäyttely. Kurkista myös öisen Tiedekulman ikkunoista sisään ja katso upea Yöllinen Eremitaasi -valokuvanäyttely. KONTTI-galleriassa esittäytyy kahden viikon ajan Venäjän modernisaation valinnat -huippuyksikkö. Tiedekulmasta löydät myös Ihana Kahvilan ja Rosebudin kirjakaupan!

KATSO KOKO OHJELMA www.helsinki.fi/tiedekulma

Suora linkki Uusi Venäjä-viikoille: http://blogs.helsinki.fi/wdc-2012/2012/02/uusi-venaja-ohjelma/

Ohjelman löydät myös Aleksanteri-instituutin kotisivulta: http://www.helsinki.fi/aleksanteri/

Tiedekulman Uusi Venäjä -ohjelman järjestävät Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutti ja Humanistisen tiedekunnan nykykielten laitos (Venäjän kieli ja kirjallisuus).

Tämä teksti on muokattu Aleksanteri-instituutin materiaalista.

Godotuksen vapaudessa

Tutkija, kriitikko Virpi Alanen kirjoittaa:

Kun Samuel Beckettin tunnetuin näytelmä Godota odottaessa (En attendant Godot, 1948-1949) tuli syksyllä 2011 Arto af Hällströmin ohjaamana ja uudelleen suomentamana versiona Kansallisteatteriin, kaupungissa tuntui pieni absurdi kohahdus - kuin siipien suhinaa. Lehtien kahinaa. Hiekan rahinaa. Oli taas mitä odottaa.

Pääosien esittäjät Esko Salminen (Vladimir), Eero Aho (Estragon), Hannu-Pekka Björkman (Pozzo) ja Janne Reinikainen (Lucky) poseerasivat ympäri kaupunkia levitetyissä mainosjulisteissa vakavina kuin sodan juuri kokeneet. Heti heidän knallihattujensa jälkeen huomio kiinnittyi uudelleen näytelmän käännettyyn nimeen, jossa suomen kielen merkityskerrostuma synnyttää uudissanan ’godottaa’. Sanan, joka tuntuu jo silkalla äänneasullaan viestivän toiminnan nyrjähtäneisyydestä ja outoudesta.

Näytelmän ihmiskuva on samanaikaisesti ankara ja lämmin. Siitä huokuu ajattoman eksistenssikriisin lumovoimainen mukaansatuudittelevuus. Näytelmää on esitetty jo kuusi vuosikymmentä, ja edelleen se kiehtoo ja antaa virikkeitä lukuisille tulkinnoille. Teosta on tulkittu muun muassa poliittisten metaforien, sotahistorian, uskonnollisen symboliikan tai eksistentialististen filosofioiden kautta, freudilaisittain, queer-teorian kautta ja lukuisin muin tavoin. Godot’n odottamisen epävarmuuteen on vuosikymmenten saatossa tullut nostalginen hehku: ikään kuin perimmäisen inhimillisen surkeuden taustalla kytevä tiedostamisen kipinä, elämä maailmassa, jossa lopullisen varmaa on vain epävarmuus - Vladimir ja Estragonhan eivät näytelmässä kykene edes kuolemaan, vaan heidän ainaisen odotuksen tilansa antaa kuolemankin odottaa.

Moinen epävarmuuden tila ei tietenkään olisi mahdollinen ilman modernin yhteiskunnan myötä tullutta vapautta. Vladimir ja Estragon (Didi ja Gogo) ovat, riippuen siitä miten heidän tilannettaan tulkitsee, joko vankeina tai vapautuneina epävarmuuden ja odotuksen tilassaan. Toisaalta heillä ei ole mitään minkä avulla päästä pois - tila siis vaikuttaa kovin lopulliselta - mutta toisaalta heitä on tulkittu myös auktoriteeteista, uskonnosta yms. vapautuneen ihmisen kuvauksena. Joka tapauksessa, perusasetelma on hyvin älyllinen, ja ryysyisten maankiertäjähahmojen akateemissävyinen puheenparsi on askarruttanut tulkitsijoita läpi vuosikymmenten. Toistelluin anekdootti on kriitikko Vivian Mercierin Beckettille heittämä huomio siitä, että Didi ja Gogo puhuvat aivan kuin olisivat filosofian tohtoreita. ”Mistä tiedät, etteivät he ole?” vastasi Beckett.

”Ei sinulla satu olemaan köyttä?”

Godota odottaessa sisältää vaudevilleperinteestä ammentavia ja fyysiseen, klovneriaa lähenevään vitsinkerrontakulttuuriin taipuvia kohtia, jotka näyttämöllä kuitenkin saavat oman absurdin ominaissävynsä. Huomio kiinnitetään usein Vladimirin ja Estragonin surkuhupaisaan kadunmiehen olemukseen, heidän kuluneisiin kenkiinsä ja hattuihinsa, nukkavieruihin vaatteisiinsa. Hattuja vaihdetaan henkilöltä toiselle monimutkaisten näyttämöohjeistusten kera, taskuista kaivellaan porkkanoita ja nauriita, kenkä ei lähde jalasta, housut putoavat. Dialogissa musta huumori läpäisee vakavimmat tilanteet, kuten hirttäytymisen suunnittelun yhteydessä heitetty viaton kysymys: ”Ei sinulla satu olemaan köyttä?”.

”Surkimus! Syöpäläinen! Keskonen! Sittiäinen! Jyrsijä! Kuraattori! Krumeluuri! Krriitikko!”, kuuluu näytelmän tunnettu haukkumasanaketju nykyasussaan suomeksi. Beckett on humoristisissa kohdissaan ilkikurisen vakava: henkilöhahmoilla on sekä ilonpilke että kuolemanvarjo silmänurkassaan. Uuden suomennoksen kieli on arkisen puhekielen piirteitä noudattelevaa nykysuomea, sanavalinnat on tehty mahdollisten käännösvaihtoehtojen joukosta paikoin hyvinkin värikkäitä ilmaisumahdollisuuksia suosien. Af Hällström on luopunut muun muassa kankeista me-muotoisista lauseista ja korvannut ne puhekielen tyylin mukaisilla passiiveilla.

”No niin, lähdetäänkö? Lähdetään. Eivät liikahdakaan.”

Beckettin näytelmien lumovoima tulee epäilemättä säilymään, vaikka ajat muuttuvat. Godota odottaessa on yksinkertaisen muotonsa vuoksi helposti lähestyttävä ja koskettava, vaikka lukija/yleisö ei tietäisi entuudestaan mitään näytelmän historiasta. Yksinkertaisuus sisältää moneuden, lukuisat tulkinnat, aikaan kuin aikaan sopimisen. Vladimir ja Estragon ovat filosofiselta kannalta loputtoman kestäviä hahmoja.

Beckett on onnistunut mestarillisesti vangitsemaan hahmoihinsa ne inhimilliset ominaisuudet, jotka tavalla tai toisella toistuvat yhtä absurdeina läpi ihmiskunnan historian ja nykyisyyden. Markkinavetoisen maailman sorvaamaa eriarvoistumiskehitystä pohtiessa mieleen tulee väistämättä Pozzon ja Luckyn surkea suhde, epäreiluuden ja jopa julmuuden läpäisemä riippuvuus toinen toisistaan. Entäpä Godot sitten, tuo uskonnollisia tulkintoja usein herättänyt poissaoleva hahmo - hänet voi tulkita vaikkapa sen mukaan mihin mikin aikakausi uskoo, olipa se sitten talouskasvu tai muu jumalankaltaisena pidetty asia. Jos ajatukset uskonnollisesta vapahtajahahmosta tai yhteiskunnallisesta vapauttajahahmosta jätetään Godot-tulkinnasta hetkeksi sivuun, Godot’n voisi tulkita pelkän vapauden käsitteen kautta: ihmiset ikiajoiksi jähmettyneinä omaan vapauden odotukseensa.


Kansallisteatterissa vielä huhtikuuhun asti.
http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/godota-odottaessa/

Rousseaun juhlavuosi

Päivi Brink kirjoittaa:


Koskapa tänä vuonna tulee 28.6. kuluneeksi 300 vuotta filosofikirjailija Jean-Jacques Rousseaun syntymästä, suosittelen, että luette Rousseaun kirjoja. Yhteiskuntasopimuksesta on oikein selkeä esitys Rousseaun yhteiskunnan järjestymisen ideaalista, Émile sen sijaan kertoo kasvatuksesta ja luonnon ja kulttuurin vaikutuksesta ihmiseen, ja Tunnustuksia on Rousseaun omaelämäkerta.

Rousseau sijoittuu tyyliltään valistuksen ja romantiikan välimaastoon. Hän piti tunteita erittäin merkittävänä osana filosofiaansa, vastusti eriarvoisuutta ja kannatti luonnollisia vaistoja. Hän uskoi, että ihmiset ovat luonnostaan hyviä, mutta kulttuuri ja yhteiskunta on pilannut heidän luonnolliset vaistonsa. Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista (1755) sekä Yhteiskuntasopimuksesta (1762)kuluivat Ranskan suuren vallankumouksen kannattajien käsissä 1700-luvun lopussa.

Voltaire ja Rousseau tunsivat toisiaan kohtaan kunnioitusta, mutta he riitautuivat 1750-luvulla, ilmeisesti silkasta kateudesta toistensa menestystä kohtaan. Suuretkin ajattelijat voivat olla pikkumaisia.Mutta heidän filosofiassaan oli selviä eroja, sillä Voltaire ei ollut romantikko vaan valistusfilosofina uskoi järjen voimaan.
http://agora.qc.ca/Documents/Rousseau--Voltaire_et_Rousseau_par_Elme-Marie_Caro

Täältä voi ladata Rousseaun kirjoja ilmaiseksi ranskaksi e-kirjoina:
http://www.livrespourtous.com/e-books/list/onecat/Livres-electroniques+Auteurs+R-a-Z+Rousseau,-Jean-Jacques/0/all_items.html

Rousseaun juhlavuodelle omistettuja verkkosivuja:
http://www.ville-ge.ch/culture/rousseau/
Facebookissa: 2012 Rousseau pour tous
http://rousseau300.ch/
http://www.rhonealpes.fr/622-rousseau-2012.htm

Kuvalähde: http://www.lucidcafe.com/library/96jun/rousseau.html

Suomenruotsalaista kirjallisuuskeskustelua

Päivi Brink kirjoittaa:

Nyt kannattaa seurata Schildts & Söderströmin sivuilla käytävää blogikeskustelua kirjailijan palkkioista ja kustantamon voitoista ja siitä, minkälaisen kirjallisuuden kustantaminen kannattaa. Tässä kirjailija Monika Fagerholmin kommentti, jonka oikein ymmärtämiseksi kannattaa lukea keskustelua laajemmin:

08.02.2012 13:44 Monika Fagerholm
Sluta behandla oss författare som om vi var idioter. Det är inte upp till förlagets ledning eller någon annan att ekonomiplanera för oss - hur vi försörjer oss eller inte försörjer oss angår inte förlaget eftersom vi som sagt inte är anställda hos förlaget och därmed också har vår frihet att välja var vi ger ut våra böcker (i teorin :-) )DET saken gällde var en ödmjuk undran om hur det är möjligt att det led som håller igång hela den här showen ("bokproduktionen") ska få ett par hundra euro för ofta flera års jobb medan alla andra led har ersättningar för sitt arbete som normala människor (förlaget som ska "dela förlusterna" är ingen fysisk person så förhållandet är inte jämlikt - själva har ni månadslöner)? Och därtill är det nog meningen "vi" ska förstå att utdelningar på aktieinnehav ska bli möjliga (och givetvis,också de i helt andra storleksklasser)samt att styrelsemedlemmarna ska ha sina skäliga arvoden etc. Resonemanget att vi ska ha leva av bidrag för att ägarna ska få ut vinster är ju också marknadsekonomiskt åt helvete (om det börjar gå bra för förlaget så höjs ju inte royaltysatserna t.ex.) - vid sidan av då det principiella att högre leden i den här showen ska få l e k a marknadsekonomi kosta vad det kosta ville medan vi som inte tjänar nu eller förväntas tjäna i framtiden ska stå för idealismen. För vi alla vet ju att utgivningen av skönlitteratur i svenskfinland aldrig varit lönsamt. Det är den här principiella diskussionen om hur vi ska ha det som borde föras - läs t.ex. Miki Ekman i Nya Argus - men också så att vi som sitter här ganz unten ska ha en say.

http://www.sets.fi/BlogPost.php?id=883

15 000 kävijää Café Voltairessa!

Päivi Brink kirjoittaa:

Hienoa, että kirjallisuuskeskustelu kiinnostaa teitä blogimme lukijoita! Toukokuussa 2011 perustettu blogimme on tilastoinut jo 15 000 käyntiä sivuillamme. Kakkukahvin paikka.

Café Voltairessa valmistaudutaan jo "Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta" -osan julkaisuun. Kevään aikana tulossa lisää kansainvälisestä nykykirjallisuudesta, kirjallisen kentän muutoksista ja elämästä kirjallisuuden lukijana.

Tervetuloa kahville ja keskustelemaan!

"En ole kanssasi samaa mieltä, mutta puolustan kuolemaan saakka oikeuttasi sanoa mielipiteesi." - Voltaire

Avain lopettaa yleisen kirjallisuuden kustantamisen

BTJ Finlandin tiedote 8.2.12
BTJ Finland laajentaa kirjastoille suunnatun ammattikirjallisuuden valikoimaansa

Kirjastoalan toimija BTJ Finland tulee keskittymään yhä voimakkaammin uusien palvelujen kehittämiseen kirjastoille. BTJ:hin kuuluva Avain-kustantamo laajentaa kirjastoille suunnattujen ammatti-, tieto- ja äänikirjojen valikoimaansa. BTJ lopettaa yleisen kirjallisuuden kustantamisen syksyllä 2012 keskittyäkseen vahvemmin ydinosaamiseensa eli kirjastoille suunnattuihin palveluihin.

Keväällä 2012 Avain-kustantamolta ilmestyy yhteensä 20 nimikkeen valikoima. Kevään ensimmäinen kaunokirjallinen julkaisu on unkarilaisen nykykirjallisuuden kärkeen kuuluvan György Spirón ensimmäinen suomennettu romaani Kevätnäyttely. Kevään kotimaisena kaunokirjana julkaistaan Seija Vilénin toinen romaani Pohjan akka. Vahvaan tietokirjallisuusvalikoimaan kuuluu mm. Hanna Nikkasen ja Lilly Korpiolan ajankohtainen populaari tietokirja Arabikevät. Avain julkaisee myös ainoana suomalaisena kustantamona yksinomaan kirjastoille suunnattua ammattikirjavalikoimaa.

BTJ Finland Oy on osa ruotsalaista BTJ Group -konsernia. BTJ:n liiketoimintaan kuuluvat kirjastoaineistonvälitys, luettelointi- ja tietokantapalvelut, Avain-kustantamo sekä BTJ Pron kalusteet sekä tarvikkeet. Lisäksi BTJ välittää koulukirjoja peruskouluille. Kirjastojen monipuoliseen palvelemiseen keskittyvän yrityksen vahvuuksia ovat kirjastomaailman ja kirjastoasiakkaiden pitkäaikainen tuntemus.

---

Lisäksi Avaimen Facebook-sivuilla selvennetään:

Avain siis lopettaa yleisen kirjallisuuden, joka tarkoittaa kaunokirjallisuutta sekä yleisiä tietokirjoja, kustantamisen syksyllä 2012. Jatkamme kuitenkin kirjastoille suunnatun ammattikirjallisuuden julkaisemista. Tämä pitää sisällään laajemminkin kirjallisuutta käsitteleviä teoksia (kuten esimerkiksi Aloittamisen taito ja Länsimaisen kirjallisuuden historia) ja kirjoittamisoppaita (kuten Kirjoita runo! ja Sata sivua), joita markkinoidaan kirjastojen lisäksi myös kirjakaupoille ja muille jälleenmyyjille. Kustannamme ainoana tahona Suomessa yksinomaan kirjastoille suunnattua monipuolista kirjallisuutta, mistä olemme ylpeitä! Avain on osa BTJ:tä, joka on kirjastotuotteisiin ja -palveluihin keskittyvä yritys.

Esimerkkejä kirjastoille suunnatusta ammattikirjallisuudestamme löytyy nettisivuilta: http://www.avain.net/julkaisut/kirjastoammatillinen-kirjallisuus.html

Anna-Riikka Carlson WSOY:n kustannuspäälliköksi

WSOY:n tiedote:

08.02.2012
FM Anna-Riikka Carlson on nimitetty WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäälliköksi 1.5.2012 alkaen.

Carlson on toiminut perustamansa Avain-kustantamon vetäjänä vuodesta 2003.

FM Lari Mäkelä on aloittanut WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden toimituspäällikkönä vuoden 2012 alusta. Hän on työskennellyt WSOY:ssä kustannustoimittajana vuodesta 2007 alkaen.

- WSOY jatkaa työtään kotimaisen kaunokirjallisuuden keskeisenä kustantajana entisestään vahvistunein voimin. Anna-Riikka Carlson tuo kokemuksensa ja raikkaat näkemyksensä työyhteisöön, jossa on suuri innostus ja vahva osaaminen. Wsoy:n kirjailijakunta ja uudet kyvyt ovat osaavien ammattilaisten hyvässä hoidossa, kustantaja Leena Majander sanoo.

Charles Dickensin syntymästä 200 vuotta

Päivi Brink kirjoittaa:

Onneksi olkoon englantilaisen realistisen romaanin mestari Charles Dickens!Raymond Williams kirjoitti kirjassaan "The English Novel from Dickens to Lawrens" näin:
"He is able to dramatise those social institutions and consequences which are not accessible to ordinary physical observation. He takes them and presents them as if they were persons or natural phenomena." Dickens tunnetaankin juuri yhteiskunnallisena kirjailija, jonka kirjat viihdyttävät, mutta puhuvat samalla merkityksellisistä sosiaalisista ongelmista. Hänet muistetaan myös Lontoon kuvaajana - uuden, räjähdysmäisesti kasvaneen suurkaupungin ilmiöiden pohtijana.

The Guardian julkaisi tänään Dickensin elämäkerran kirjoittajan Claire Tomalinin kirjeen Dickensille. Tässä ote siitä, mitä Dickens Tomalinin mukaan ajattelisi nykyajasta:

"In London, you would notice at once that the great black bulging dome of St Paul's, as you described it, is no longer black. The fog, the mud and the filthiest slums have gone. The absence of workhouses and the small number of street children would please you, and the lack of blatant prostitution in the Haymarket.

But you would see the same gulf between the rich, at ease enjoying their money and power, and the poor, relying on out-of-date food thrown out by supermarkets and food parcels from charities, and fearing for their jobs. And since you were obsessively interested in prisons all your life, you might be daunted by the huge increase in our prisons and number of prisoners."
http://www.guardian.co.uk/books/2012/feb/07/letter-charles-dickens-200th-birthday

New York Times kirjoittaa Dickensin vauhdikkaasta persoonasta:
"It’s a wonder Dickens didn’t explode and perish long before his death in 1870, at age 58. Quite apart from the act of composing his novels, he was a whirlwind, living a life that is nearly unmatched in its vigor. He had one entire career as a magazine editor, another as an actor and manager of theatrical productions, still another as a philanthropist and social reformer. The record of his private engagements alone — dinners, outings, peregrinations with his entourage of family and friends — is exhausting to read. The novels stand out against the backdrop of hundreds of other compositions, all of them written against tight deadlines."
http://www.nytimes.com/2012/01/15/opinion/sunday/the-whirling-sound-of-planet-dickens.html?_r=2

Ja täällä Dickensiä esitellään laajemmin: http://dickens.fi/dickens.html

Tässä vain pari netistä löytämääni Dickens-sivua. Nyt jos koskaan kannattaa tutustua Dickensiin ensimmäistä kertaa tai uudestaan! Lopuksi vielä puheenvuoro sankarille itselleen, joka rakasti yöllisiä kävelyretkiä Lontoon kaduilla:

"Although I am an old man, night is generally my time for walking. In the summer I often leave home early in the morning, and roam about the fields and lanes all day, or even escape for days or weeks together; but, saving in the country, I seldom go out until after dark, though, Heaven be thanked, I love its light and feel the cheerfulness it sheds upon the earth as much as any creature living."
Näin alkaa romaani The Old Curiosity Shop.

Kokoelma vanhinta suomalaista scifiä

Tietokirjailija Juri Nummelin kirjoittaa:

Aivopeili. Autonomian ajan tieteiskirjallisuutta. Toim. Jari Koponen ja Vesa Sisättö. 350 s. Avain 2011.

Tieteiskirjallisuuden perinnön ohuutta Suomessa on aina valiteltu kovaan ääneen. Se ei kuitenkaan ole koskaan ollut niin olematon kuin on annettu ymmärtää, vaan suomalaisen kirjallisuuden historia on itse asiassa täynnä tieteiskirjallisuutta, sitä vain ei ole useinkaan otettu huomioon historiankirjoituksessa, vaan kaikki mahdolliset esiintymät on sysätty syrjään tai ne on unohdettu, joko tieten tai tietämättä.

Jari Koposen ja Vesa Sisätön kokoama Aivopeili korjaa puutetta kiitettävästi. Koponen on käynyt läpi autonomian ajan sanoma- ja lukemistolehtiä ja kirjannut ylös kaikki vähänkin science fictioniin viittaavat tarinat. Viime syksynä ilmestyneeseen Aivopeiliin on valittu näistä kiinnostavimpia. Suomalaisen science fiction varhaisvaiheita ryydittävät Sisätön ja Koposen hyvät esipuheet, joista varsinkin Koposen teksti on erityisen kiinnostava, sekä seitsemän ulkomaisilta kirjailijoilta valittua tarinaa, joiden kaikkien käännökset ilmestyivät jo aikanaan suomalaisissa lehdissä. Aivopeilistä syntyy erinomainen kuva siitä, miten tieteiskirjallisuus Suomeen tuli ja ketkä sitä kirjoittivat.

Sisätön esipuhe on lähinnä teoreettinen avaus siihen, miten suomalaista tieteiskirjallisuutta tulisi lähestyä. Koposen esipuheen perusteella suomalaisen science fictionin varhaisvuosien kiinnostavimmat tarinat ovat selkeästi romaaneja, varsinkin Gabriel Sandenin englanninkielisellä nimellä varustettu Money. En amerikansk roman (1916), joka vaikuttaa siltä, että se pitäisi aivan ehdottomasti saada suomeksi. Samoin Konrad Lehtimäen Ylös helvetistä (1917) pitäisi julkaista uudestaan hyvällä esipuheella ja muutamalla aikalaisarvostelulla varustettuna. Hauskasti Koponen tyrmää presidentti Kekkosen varhaisen tarinan "Matka Marsiin", joka ilmestyi Perjantaissa vuonna 1916: "kyhäelmä ei juuri mainintaa ansaitsisi". Tarina löytyy sekä kirjasta Nuori Urho (1999) että kokoelmasta Minä olin diktaattori (2009).

Aivopeilin kiinnostavin novelli on varhaisin, turkulaisen yliopistomiehen Gabriel Israel Hartmanin novelli "Uni", joka ilmestyi jo 1803 (eli ei varsinaisesti ole autonomian ajan teksti). Tarina ilmestyi Åbo Tidningissä ja on kiinnostava maailmanlaajuisestikin, koska siinä - ainakin Jari Koposen mukaan - esiintyy ensimmäistä kertaa ajatus mikrokosmoksesta: Hartmanin nimetön kertoja kuvailee vuonna 1899 tapahtuvaa mikroskooppiesitystä, jossa paljastuu, että maailmat sisältävät aina pienempiä maailmoja ja tämä jatkuu ad infinitum! Yleensä ensimmäisenä mikrokosmos-tarinana on pidetty englantilaisen Fitz-James O'Brienin kertomusta "The Diamond Lens" vuodelta 1858. Hartman on kirjoittanut "Uni"-tarinansa viehättävän täsmällisellä empire-tyylillä. Tarina sietäisi kääntää ja julkaista myös muilla maailman kielillä.

Zachris Topelius tunsi aikansa genrekirjallisuutta ja hän kokeili myös kauhunovelleja, kuten tyylikkäissä tarinoissa "Toholammi" ja "Ikuinen ylioppilas". Aivopeili paljastaa, että Topelius harrasti myös tieteisfiktiota, joskin toisiinsa liittyvät tarinat "Maailmankuivuus" ja "Maa nimeltä Victorianmaa" (kummatkin 1844) ovat enemmänkin runollista yhteiskunnallista utopiaa kuin varsinaista science fictionia. Topeliuksen vahvassa kuvitelmassa maailma tuhoutuu kuivuuteensa - ajankohtainen teema edelleenkin -, mutta uudenlainen utooppinen yhteiskunta muodostuu jonnekin Afrikan seuduille. Samantyyppinen tarina on H. C. Andersenin "Vuosituhansien kuluttua", joka on Aivopeilin ulkomaisten tarinoiden osastossa - köydenvedossa Topelius kuitenkin päihittää tunnetumman satusedän!

Monet Aivopeilin suomalaisista tarinoista kertovat sukupuoliroolien kääntämisestä päälaelleen, jotkut lähes pakkomielteenomaisesti. Koposen esipuheesta käy ilmi, että aihe askarrutti kotimaisia kirjailijoita enemmänkin, eikä esimerkiksi kirjaan päätyneessä Evald Ferdinand Jahnssonin tarinassa "Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983" anneta mairittelevaa kuvaa naisten tulevasta vallasta. Ei tarinassa kyllä kauhean mairitteleva kuva synny kirjoittajastakaan!

Paremmin pärjäävät asiaan satiirisesti suhtautuneet naiset, Fredrika Runeberg tarinallaan "Nurinkurinen maailma" (1857) sekä oululaissyntyinen Alba Ödegård, jonka tarina "Zulumaassa seitsemänsadankahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua" on tosin aika pitkäpiimäinen jaarittelu. Ideoiden tasolla se on kylläkin herkullinen ja todistaa suomalaisessa kirjallisuudessa melko harvinaista kevyttä piikittelyä.

Monet tarinoista eivät ole kovin novellimaisia, vaan enemmänkin kuvailua siitä, millaista tulevaisuudessa on. Yhteiskunnallisesti kiinnostava on Kyösti Teräksen "Uudenvuodenpäivänä 1995" (1895), jossa kirjoittaja maalailee kiinnostavia näkyjä tulevaisuuden Tampereesta. Samantyyppinen, joskin yhteiskunnallisesti kitkerämpi on työväenliikkeessä mukana olleen Kaapro Jääskeläisen "Heräämiseni eli Jääskeläisen ylösnousemus" (1895). Siinä kuvataan ristiriitaisia tunteita herättävästi tulevaisuuden maailmaa, jossa kiinalaiset ovat ottaneet vallan länsimaissa. Novelli jää kutkuttavasti kesken.

Yllättävän novellimainen ja joukossa hyvin erilainen on toimittaja Axel Fogelholmin lyhyt humoreski "Kuinka ensi vuosisadalla voi polttaa nenänsä" (1883), joka sivuaa jopa ihmissyöntiä. Vielä hurjempaan menoon yltää nimimerkki TRT:n kirjoittama "Ratkaisu" (1917), jossa Suomi räjäytetään irti mantereesta, tarkoituksena ratkaista Itämerellä raivoava sota rannikkovaltioiden kesken. TRT:n todellista henkilöllisyyttä ei tiedetä.

Ulkomaiset tarinat ovat monimuotoisempia, mikä tietysti kertoo perinteen vahvuudesta. Parhaiten aikaa on kestänyt saksalaisen Carl Grunertin "Vakooja" (1908), vauhdikas ja kovaotteinenkin kuvaus marsilaisten salaperäisestä hivuttautumisesta Maan päälle. Tarinan suomennos ilmestyi Kyläkirjaston Kuvalehdessä B7/1914. Toisen saksalaisen, paljon tunnetumman Kurd Lasswitzin "Aivopeili" (1900, julkaistu Vipunen-lehdessä 29/1912) on raskassoutuisempi, vaikka Lasswitz onkin tavoitellut kepeätä tyyliä. Vikaa voi olla suomennoksessakin.

Ranskalaisen Albert Robidan "Venäjän tulevaisuus romaanikirjailijan esittämänä" on kiinnostava katkelma, joka julkaistiin lyhyen suojasään aikana vuonna 1906: siinä venäläiset anarkistit käyttävät niin rajuja paukkuja, että maankuoreen repeää suunnaton reikä ja Venäjä on lähellä tuhoutumistaan.

Jack Londonin "Goliat", jota ei Koposen ja Sisätön mukaan ole julkaistu missään muualla suomeksi, on reipashenkinen terrorismia suosiva tarina, jossa parempaa tulevaisuutta haikaileva kapteeni Nemo -hahmo uhkailee maailman eri valtoja niin vahvasti omilla pelottavilla tuhoaseillaan, että nämä tottelevat ja maailmasta todella tulee parempi paikka! London hiukan tuntuu perääntyvän omista haaveistaan kirjoittamalla lopuksi, että tarina on 2250-luvulla kirjoitettu kouluaine - mutta kertoo silti todella tapahtuneesta!

Kirjan päättävät kaksi hyvin erilaista tekstiä, Anton Tshehovin "Tulevaisuuden avioliitto" (1885, julkaistu Perjantai-lehdessä 19/1917), joka on tshehovilainen mutta vähän vaatimaton bagatelli, ja ruotsalaisen naisasianaisen vahvasti satiirinen tulevaisuudenkuvaus "Nainen vuonna 2009", jota lukiessa ensiksi pudistelee päätään epäuskoisena, mutta sitten Key vetää maton lukijan alta. Tarinan alkuperäinen nimi ja ilmestymisvuosi eivät ole tiedossa, joten itse pitäisi periaatteessa epäilyksenalaisena, onko se Keyn kirjoittama. Se ilmestyi Viikko-lehdessä 41/1916.

Tarinoiden lisäksi kirjassa on myös suomalaisen science fictionin bibliografia, joka on varmasti perinpohjainen. Jää mietityttämään, minkälainen on Juhani Ahon "Suurin totuus" (Päivälehti 95/1895), mutta se on helppo tarkistaa, koska tarina on osa Ahon Lastuja.

Aivopeili on hienosti koottu paketti, joka synnyttää halun saada lisää, vaikka kaikki tarinat eivät enää oikein kestäkään lukemista - esimerkiksi Ödegårdin ja Jahnssonin tarinat jäivät minulta kesken. Valituksen aiheita on kuitenkin joitain. Ensinnäkään en ymmärrä, miksi kannessa on Könnin kuokkamiehen kuva, kun yksikään tarinoista ei viittaa hahmoon millään tavalla.

Toiseksi harmittaa, että esipuheissa mainitaan kiinnostavan kuuloisia tekstejä, joita ei kirjassa kuitenkaan ole. Tällaisia ovat ainakin Ilmari Kiannon "Lentokoneella Suomussalmelta Amerikkaan" (1913), jota Jari Koponen kutsuu jopa Alfred Jarry -henkiseksi absurdismiksi (!) ja Vihtori Peltosen eli Johannes Linnankosken "Yhdeksännentoista vuosisadan illansuussa" (1898). Viktor Petterssonin "Kolmenkymmenen vuoden jälkeen" (1886) ilmestyi 1986 kokoelmassa Jäinen vaeltaja, mutta kyllä tähänkin sen olisi voinut ottaa - tai sitten uutena käännöksenä jonkin toisen Pettersonin tarinan, kun niitä esipuheessa kuitenkin kehutaan!

Kolmanneksi hiukan harmittaa, että Koposen kokoama bibliografia ristikkäisviittauksineen on hankalasti hahmotettava ja käytettävä.

Runoilija Wislawa Szymborska on kuollut

Päivi Brink kirjoittaa:

Hieno puolalainen runoilija ja kääntäjä Wislawa Szymborska kuoli eilen 88-vuotiaana. Hän sairasti keuhkosyöpää. Vuonna 1996 hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Vaikka runoilijan tuotantoa on suomennettu hienosti, en internetistä löytänyt kokonaista runoa suomeksi. Täällä InfoPolandin sivuilla voi käydä lukemassa englanninkielisiä käännöksiä Szymborskan runoista.

http://info-poland.buffalo.edu/web/arts_culture/literature/poetry/szymborska/poems/link.shtml

Alla oleva AGNIonlinen linkki vie runoon, joka kertoo suhteesta sieluumme.
A Few Words on the Soul alkaa näin:

We have a soul at times.
No one’s got it non-stop,
for keeps.

Day after day,
year after year
may pass without it.

https://www.bu.edu/agni/poetry/print/2002/56-szymborska.html

Saksalaisesta nykykirjallisuudesta radiossa

Päivi Brink kirjoittaa:

Hanna Meretoja ja Stefan Moster keskustelivat todella kiinnostavasti saksalaisesta nykykirjallisuudesta Ylen Radio 1:n Kirjakerhossa viime marraskuussa. Nyt ohjelma on uusinnan vuoksi jälleen kuunneltavissa Ylen Areenalla.

Luvassa on todella taitavaa teosanalyysiä ja osuvaa taustoitusta kirjalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin.Jenny Erpenbeckin romaanista Kodin ikävä ja Martin Walserin romaanista Muuan rakastava mies syntyy monipuolinen kuva. Kääntäjät saavat paljon kiitosta taidoistaan. Keskustelussa nousee esille myös se, että saksalaisesta kirjallisuudesta kirjoitetaan ja julkaistaan vain vähän kritiikkejä, eikä se saa tilaa mediassa. Tällainen keskustelu on parasta antia, mitä puheradio voi antaa: keskustelijoilla on aikaa sanoa, mitä he haluavat, mutta keskustelu pysyy kuitenkin hienosti asiassa.

Ota kuppi kuumaa ja istahda leppoisasti radion ääreen 53 minuutin ajaksi. Et tule katumaan. Suosittelen lämpimästi!

http://areena.yle.fi/audio/1327678676423?ns_campaign=social-media&ns_mchannel=facebook&ns_source=like&ns_fee=0&cmpid=yes

Kirjakerho: Historian kuvat saksalaisessa nykykirjallisuudessa
Kirjakerhon toimittaa Pietari Kylmälä. Ohjelma on uusinta marraskuulta 2011.

YLE Radio 1
Kesto 00:53:12
Esitysaikaa 27 päivää jäljellä

Schildts & Söderströms yhteen

Päivi Brink kirjoittaa:

Täällä toisella puolen maailmaa tämä tuli minulle yllätyksenä: Schildts ja Söderströms yhdistyivät. Tieto tupsahti eteeni Facebookissa, minne kustantamo perusti heti uuden sivun. Hyvä niin. Sivuilla kerrotaan muun muassa näin:

Välkommen till Svenskfinlands nya förlag!
Vi har stolta anor – Söderströms förlag grundades redan 1891 då Werner Söderström förde över sin svenska utgivning till ett eget bolag, Schildts förlag grundades 1913 av Holger Schildt. Den 1 februari 2012 gick vi samman för att bygga en hållbar grund för den finlandssvenska förlagsverksamheten.

Nyt kun yhdistyminen on tapahtunut, se tuntuu varsin luontevalta. Kilpailun kiristyessä pienet yhdistävät voimansa. Toivotan erinomaista tulevaisuutta suomenruotsalaiselle kustantamolle, joka toivottavasti tuo meille lukijoille edelleen erinomaista suomenruotsalaista kirjallisuutta. Ovathan monet parhaista kirjailijoistamme ruotsinkielisiä.

Grattis på födelsedagen!

Tässä uudet verkkosivut: http://www.sets.fi/