Tietokirjailija ja kirjallisuudentutkija Päivi Kosonen katsoi eilen toisen kerran Yle Ykköseltä Timo Harakan luotsaamaa kirjallisuusohjelmaa ”10 kirjaa rahasta”, jossa teemaksi ja näkökulmaksi on valittu puhuttelevasti raha:
Ensimmäisessä ohjelmassa, jossa keskusteltiin Balzacin hienosta ja edelleen ajankohtaisesta romaanista Ukko Goriot, minua häiritsi se, että päävierailija Sauli Niinistö, jolle Balzacin romaanin valinta sopi niin hyvin, ei saanut tarpeeksi puhetilaa. Jäin kaipaamaan ohjelmasta juuri poliitikon ja pankkimiehen tulkintaa romaanin vanhan jauho- ja makaroonikauppiaan altruismista, hänen tyttäriensä pohjattomasta ahneudesta ja häikäilemättömyydestä tai romaanin toisen päähenkilön, nuoren miehen luovimisesta 1800-luvun Pariisissa, jossa kaikki on pelkkää kilpailua ja eloonjäämistaistelua. Hämärään siis jäi, miten Sauli Niinistö olisi tulkinnut romaanin kuuluisan loppulauseen, ja mitä hän siis loppujen lopuksi romaanista ja sen merkityksestä ajatteli.
Eilisessä ohjelmassa minua alkoi puolestaan rassata toimittajan, päävieraan ja toisen vakiovieraan välinen suhde - tai pikemminkin tuon suhteen puuttuminen. Päävieras, Eläke-Tapion toimitusjohtaja Satu Huber, oli kyllä lukenut Dostojevskin Pelurit-romaani, mutta hänen puheistaan saattoi päätellä, että romaani oli luettu eikä siitä sitten sen enempää. Hän puhuikin mieluummin muusta: sijoituksista ja riskeistä. Vakiovieras Anna Kortelainen oli puolestaan lukenut romaanin. Hänen lempihahmonsa ja pelurinsa oli mummo, hieno juttu, mutta muuta hän ei oikeastaan sanonutkaan. Toimittaja Timo Harakka teki tuttuun tapaansa hyviä kysymyksiä ja interventioita, mutta vieraiden puheet kulkivat omissa sfääreissään: toinen puhui aidasta, toinen aidanseipäästä. Kirjallista keskustelua ei ohjelmassa kuultu.
Toivottavasti Ylellä jatketaan kirjallisuusohjelmia ja jalostetaan niitä edelleen myös televisioon sopivaan muotoon. Kaikkien keskustelijoiden on oltava enemmän läsnä tilanteessa ja osattava keskustella sekä kirjallisuudesta että maailmasta.
Tervetuloa! Virtuaalinen kirjallisuuskahvila Café Voltaire jatkaa Avaimen Café Voltaire -kirjasarjan aloittamaa keskustelua maailman nykykirjallisuuksista. Ota kuppi kuumaa ja istahda pöytään. Café Voltaire on sielua virkistävä kohtaamispaikka, jossa keskustellaan nykyihmisen tilanteesta maailmassa.
Olen myös seurannut ohjelmaa, joka sinänsä on mainio tapa käsitellä jotain tiettyä teemaa kirjallisuudessa. Mikäpä nykyaikaan sopisikaan paremmin kuin raha.
VastaaPoistaJotkut vierailijat ovat olleet mainioita, ja näissä keskustelua ovatkin vieneet eteenpäin vierailijat ja tehneet nerokkaita analyyseja. Tällainen oli muun muassa keskustelu Roope Ankasta.
Ohjelman formaatissa Kortelaisen rooli jää epäselväksi. Harakka toimittajana tietenkin juontaa ja vetää. Mutta Kortelaisen läsnäolo on ontuva. Toistaiseksi Kortelainen ei ole sanonut mitään, joka olisi tuonut varsinaisen vierailijan näkemyksiin tai ajatuksiin mitään lisää. Harakka olisi voinut vetää ohjelmaa yksinkin.
Leena Laaksonen
Ehkä myös tyypillistä, että kirjallisuusohjelmassa kirjallisuudesta keskustelevat alan-, eivät asiantuntijat. Missä ovat tutkijat, kriitikot, muut kirja-alan ammattilaiset?
VastaaPoistaOhjelmassa on kuitenkin kirjallisuushistoriallinen osuus, jossa kirjailija kontekstualisoidaan ja hänen elämästään kerrotaan. Ehkä tämä osuus on liian pinnallinen? Kortelaisen tehtävä on taiteentutkijana myös luoda kontekstia kirjoille, mutta hän on taiteen ei kirjallisuuden tutkija, joten hän ei pohdi niinkään kirjallisia keinoja tai kirjallisuushistoriallista kontekstia vaan lähinnä kulttuurihistoriallista ja arvoihin ja aatehistoriaan liittyviä asioita.
VastaaPoistaMinulle syntyi sarjan ensimmäisestä ohjelmasta vaikutelma, että Anna Kortelainen oli etukäteen valmistellut sanottavansa - ja tämän suunnitelman hän myös toteutti riippumatta siitä, mistä muut puhuvat. Eli myös minä koin, että päävieras Niinistö ei tullut toivottavalla tavalla kuulluksi, kun tilaa meni muualle.
VastaaPoistaNimenomaan; juuri siitä minusta on kyse.
VastaaPoista