Karel Čapek, Salamanterisota. Suom. Reino Silvanto. Helsinki: WSOY, 1938. 2. painos 1962.
Bo Pettersson kirjoittaa:
Joskus sitä muistaa
missä ja milloin on lukenut tietyn kirjan, varsinkin jos se on tehnyt
vaikutuksen. Karel Čapekin
Salamanterisodan (1936) otin mukaan astuessani armeijaan Dragsvikin
varuskuntaan syksyllä 1982, osin koska se oli sopivan pieni pokkari, osin koska
halusin pitää yllä suomen kieltäni. Olin siis maailmassa, joka koostui pelkistä
harmaisiin pukeutuneista aikuisista tai melkein aikuisista miehistä. Kaikki
harjoittelimme sodankäyntiä, mutta minä kävin salamanterisotaa iltaisin. Oli
mullistava kokemus lukea tämä antitotalitarismin merkkiteos armeijassa:
salamantereita oli kaikkialla.
Maailmansotien
välisenä aikana tšekkiläinen Karel Čapek (1890–1938)
oli huomattavampia eurooppalaisia kirjailijoita, huhuttiinpa hänen olleen
toistuvasti ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hän oli harvinaisen
monipuolinen kynäniekka, kirjoitti tieteisromaaneja, esseitä ja salapoliisinovelleja
sekä näytelmiä veljensä Josefin
kanssa. Sanan robotin nykymerkitys juontaa juurensa heidän suositusta R.U.R.
(Rossumin Universaalit Robotit) -nimisestä draamasta vuodelta 1920. Myös
näytelmästä Hyönteiselämää (1921) tuli suosittu, ja se on innoittanut
irlantilaisen Flann O’Brienin
uudisversion Rhapsody in Stephen’s Green ja Kalevi Ahon
oopperan Hyönteiselämää ja seitsemännen sinfonian.
Salamanterisodasta
on
kuitenkin tullut Čapekin rakastetuin ja käännetyin teos. Reino Silvanto suomensi sen jo 1938, kaksi
vuotta ilmestymisen jälkeen, ja siitä on otettu kolme painosta. Sen kieli voi tänä
päivänä tuntua hiukan vanhahtavalta, mutta sehän sopii, jos haluaa saada
mahdollisimman autenttisen kuvan Čapekin 1930-luvusta. Silvanto selviää myös
mallikkaasti romaanin eri kielistä ja kielellisistä rekistereistä. Tarinan
toden tuntua vahvistaa WSOY:n panostus romaanissa esiintyviin eri
lajityyppeihin (muun muassa lehtiartikkeleita, tieteellistä tekstiä,
käyntikortteja, käsin kirjoitettuja kirjeitä) ja niiden kirjasintyyppeihin.
Verrattakoon tätä suomennosta vaikkapa erääseen romaanin uusimpiin laitoksiin
englanniksi, War with the Newts (2012) kustantaja Gollanczin mainiossa SF
Masterworks -sarjassa, missä käytetään vähemmän ja uudempia
kirjasintyyppejä (ja vanhaa englanninnosta). Itse luen mieluummin Silvannon moni-ilmeisempää
suomennosta.
Mihin kapitalismi
johtaa
Mikä tekee Salamanterisodasta
niin kiehtovan, on se, ettei se kuvaa sotaa kuin viimeisimmissä luvuissa, vaan keskittyy
siihen, kuinka älykäs salamanterilaji Andrias scheuchzeri löydetään,
valjastetaan kapitalismin käyttöön, viljellään ja orjuutetaan. Se – vai
pitäisikö sanoa hän – on aikuisena kymmenvuotiaan lapsen kokoinen, väriltään
lähes musta, kävelee takajaloillaan ja käyttää eturaajojaan käsinä. Vähitellen salamanterista
tulee ihmisille ”itsestään selvä asia, aivan kuin laskukone tai jokin
automaatti”. Čapekin teksti on täynnä viitteitä ja implikaatioita, esimerkiksi Andrias
scheuchzeri on todellinen, sukupuuttoon kuollut salamanterilaji, ja maailmanlaajuisen
markkinatalouden kritiikki on viiltävää. Niin on poliittinenkin, ja näin
välittyy ihmisen pahuus, kuten orjuuden historia salamanterin evoluution muodossa.
Tätä kehitystä seurataan romaanissa perin pohjin
eri maiden lehdissä ja eri kielillä, jopa eräällä fiktiivisellä kielellä. Sitä
kommentoivat aikansa älyköt ja julkisuuden henkilöt. George Bernard Shaw ironisoi: ”Niillä ei
ole sielua, se on varmaa, ja siinä suhteessa ne ovat ihmisen kaltaisia”. Mae West on eri syystä samalla
kannalla: ”Niillä ei ole sukupuolikutsumusta, eikä siis sieluakaan”. Toiset
ovat eri mieltä, mutta taidetta niillä ei ainakaan ole; ne ovat ”realisteja”.
Vähitellen salamanterit asuttavat kaikki
rannikot ja tarvitsevat lisää elintilaa. Koska niitä on seitsemän miljardia ja
ne pyörittävät kapitalismin rattaita, ihmiset tekevät parhaansa täyttääkseen niiden
toiveen. Salamanterien johtajalla, Chief Salamanderilla, on ”ylevä ja
uudenaikainen ajattelutapa”, mutta hän paljastuu ihmiseksi, joka ensimmäisessä
maailmansodassa palveli vääpelinä. Muutetaan vääpeli muotoon korpraali, niin eivätköhän
kaikki lukijat ymmärrä, että tässä – siis vuonna 1936 ilmestyneessä kirjassa –
viitataan Hitleriin ja hänen Lebensraum-argumentointiinsa.
Čapekin veli Josef menehtyi muuten sittemmin Bergen-Belsenin keskitysleirillä,
mutta hän itse säästyi tältä kohtalolta, koska ehti kuolla keuhkokuumeeseen
joulupäivänä 1938.
Salamanterit keskuudessamme
Romaanin markkinatalouden
ja teknologian palvelijasta – salamanterista – tulee vallanpitäjä. Kuka on
syyllinen? ”Kaikki tehtaat. Kaikki pankit. Kaikki valtiot”, vastaa eräs henkilö.
Toinen sanoo: ”Kaikki tahtoivat ansaita niillä. Me olemme lähettäneet niille
aseita ja vaikka mitä. Syyllisiä olemme kaikki”. Čapek näyttää, että molemmat
ovat oikeassa. Kuinka salamanterisodassa käy jätän kertomatta, jotta
mahdollisimman moni lukija pääsee nauttimaan tästä verrattomasta tieteissatiirista.
Viimeisessä
luvussa tekijä itse astuu esiin ja keskustelee sisäisen äänensä kanssa siitä,
mitä sitten tapahtui. Hän antaa ymmärtää, että romaani ei ehkä kuvaa omaa aikaansa
tai tulevaisuutta, vaan ehkä historiaa, kuten viitisenkymmentä vuotta myöhemmin
Pierre Boullen tieteisromaaniin
perustuvassa elokuvassa Apinoiden planeetta. Näin Salamanterisodassa
esiintyvän metafiktion, lajikirjon ja kirjasintyyppien leikittelyn myötä Čapek
on aikaansa edellä, jopa siinä määrin, että häntä voisi kutsua
pre-postmoderniksi kirjailijaksi.
Kuten näytelmässä R.U.R. ja Čapekin tuotannossa yleensä, Salamanterisodassa ihmisen
itsekkyys ja ahneus ottavat ylivallan ja hänen toimintansa osuu lopulta hänen
omaan nilkkaansa. Kirjailijan oppineisuus ja monipuolisuus ovat aina
havaittavissa, mutta ote on inhimillinen ja satiiri hyväsydämistä, joskin kärkevää.
Alkusanoissaan romaanin Gollanczin laitoksessa brittiläinen tieteiskirjailija
ja tutkija Adam Roberts
vertaa Čapekia kahteen muuhun böömiläiseen aikalaiskirjailijaan, Jaroslav Hašekiin ja Franz Kafkaan, ja on jopa sitä
mieltä, että Čapek laajuutensa, energisyytensä ja ymmärryksensä syvyyden ansiosta
on Kafkaakin merkittävämpi kirjailija.
Prahaan
on pystytetty järkälemäinen kivipaasi Čapekin muistolle. Siinä lukee KAREL ČAPEK kissankokoisin
kirjaimin, jotka koostuvat parin sentin mustanpuhuvista reijistä. Čapekin katse
porautuu niin graniitin kuin ihmismielen läpi mustalla huumorillaan.
Jos Salamanterisota jonkun mielestä
tuntuu aikansa eläneeltä, niin ajatelkoon vaikka, mitä hän tällä hetkellä pitää
käsissään tai mitä hän vierittää toisen käden etusormella. Onko tietotekniikka
tämän päivän salamanteri? Ainakin markkinavoimat osaavat hyödyntää sitä
voittojen maksimointiin yhtä hyvin kuin 1930-luvun kapitalistit salamantereita.
Andrias salamanterilajin nimessä muuten tarkoittaa ’ihmisenkaltainen’.
Salamanterit liikkuvat jo keskuudessamme, ja ehkä jotkut meistä ovat
salamantereiden sukua.
Bo Pettersson on
Helsingin yliopiston Yhdysvaltain kirjallisuuden emeritusprofessori.
