Annikki Sunin muistolle

Päivi Kosonen muistelee Annikki Sunia:


Kasvoin ranskalaisen proosan rytmiin ja hengitykseen pitkälti Annikki Sunin suomennosten myötä. Simone de Beauvoirin, Marguerite Durasin, Jean Marie le Clézion, Michel Tournierin, Nathalie Sarrauten monet kaunokirjalliset teokset olen luultavasti kaikki lukenut ensin Annikki Sunin suomennoksina, ja sitten vasta, saatuani suomentajan laatutakuun, tarttunut alkuteokseen. 1980-luvun kirjallisuuden opiskelijoille Annikki Suni oli nimi – ja on edelleen.

Tapasin Annikki Sunin vasta vuonna 2008. Olin tuolloin myöntämässä yhdessä Anna-Maija Viitasen ja Risto Niemi-Pynttärin kanssa käännöskirjallisuuden Mikael Agricola -palkintoa Annikki Sunille Marcel Proustin teoksesta Jälleen löydetty aika. Juhlaesitelmää pitäessäni en malttanut olla katsahtamatta kääntäjään itseensä. En nähnytkään uupumusta ja pitkästyneisyyttä, vaan Annikki Sunin kiinnostuneen kirkkaat silmät, jotka hymyilivät ja kannustivat jatkamaan. Se on elämäni tähtihetki: hymyilevä tunnustus Annikki Sunilta, huippukääntäjältä ja vanhemmalta naiskollegalta. Jälkeenpäin, tavatessamme kirjallisissa piireissä, juttelimme kuin vanhat tutut. Ja aina hänen silmänsä hymyilivät.

Suomessa ei ole hänen veroistaan ranskalaisen kirjallisuuden tuntijaa. Jään kaipaamaan myös Annikki Sunin lempeää hymyä ja ennen kaikkea häntä itseään ihmisen mittaisena kirjallisuuden välittäjänä ja tulkkina.

Suomentaja Annikki Suni on kuollut

Päivi Brink kirjoittaa:

Arvostettu ja palkittu ranskalaisen kirjallisuuden suomentaja Annikki Suni on kuollut. Hän suomensi 1970-luvulta alkaen yli sata kirjaa muun muassa Madame de La Fayettea, Marcel Proustia, Simone de Beauvoiria, J. M. G. Le Clézio'ta, Marguerite Durasia, Michel Tournieria ja Andreï Makinea.

Me ranskalaisen kirjallisuuden ystävät olemme hänelle loputtoman kiitollisia nautinnollisista lukuhetkistä, jotka hän meille välitti.


”Mutta jos minulle suotaisiin voimia niin pitkään, että saisin viimeistellä teokseni, olin ennen muuta päättänyt kuvata, vaikka se saisikin ihmiset näyttämään hirviöiltä, sitä miten heillä on tilassa varattuun vähäpätöiseen paikkaan verrattuna määrättömän laaja ja merkittävä paikka – koska he kuin vuosien syvyyksiin uponneet jättiläiset ulottuvat yhtä aikaa elämänsä kaukaisiin aikakausiin, joiden väliin on niin moni päivä pujottautunut – paikka Ajassa.”

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä, Jälleenlöydetty aika. Suomennos Annikki Suni. Otava 2007.

Venäläinen nykyrunoilija Sergei Zavjalov

Kuvalähde: Poesia

Päivi Brink kirjoittaa:

Poesia julkaisi keväällä venäläisen runoilijan Sergei Zavjalovin runokokoelman Joulupaasto (suom. Jukka Mallinen), ja nyt kokoelmaan voi tutustua myös arvioiden kautta. Kustantaja esittelee runoilijan näin:

"Sergei Zavjalov (s. 1958) on Venäjän arvostetuimpia nykyrunoilijoita. Hän nosti ensimmäisenä venäläisessä kirjallisuudessa esiin postkolonialistiset teemat ja suomensukuisten kansojen tilanteen. Zavjalov on vaikuttanut Venäjällä toisinajattelijoiden kaunokirjallisessa liitossa Club-81:ssä, ja hänet on palkittu mm. arvostetulla Andrei Belyi -palkinnolla. Zavjalov asui Suomessa vuoteen 2010 saakka. Häneltä on suomennettu aiemmin Melika (ntamo, 2007)."
http://www.poesia.fi/sergei-zavjalov/

Kokoan tähän joitakin linkkejä, joissa runokokoelmaa ja runoilijaa esitellään:

Keskisuomalainen, Hannu Waarala:
http://www.ksml.fi/uutiset/viihde/kirjat/sergei-zavjalov-joulupaasto/1227450
"Zavjalovin teksteissä runous antaa puheoikeuden niille, jotka virallinen historiankirjoitus haluaa lakaista maton alle."

Suomen Kuvalehti, Riitta Kylänpää:
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/kohtaamiset/sergei-zavjalov-ja-sininen-rusetti
"Zavjalov on Venäjän arvostetuimpia nykyrunoilijoita. Volgansuomalainen asui puolenkymmentä vuotta Helsingissä, opiskeli suomea, mutta muutti pari vuotta sitten Sveitsiin hänen puolisonsa saatua Zürichin yliopistosta kirjallisuuden professorin paikan."

Runotapahtumat verkossa, Zavjalov vieraili Helsingissä huhtikuussa:
http://www.runotapahtumat.net/2012/04/tuli-savu-sergei-zavjalov-helsingissa.html
"Joulupaasto on historiallinen kollaasirunoelma, joka nostaa Leningradin piirityksen esiin Auschwitzin ja Gulagin veroisena tragediana."

Helsingin Sanomat, Pauli Tapio:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Ven%C3%A4j%C3%A4+puretaan+palasiksi/HS20120722SI1KU02hc9
"Vuonna 2007 julkaistun Melika-käännösvalikoiman runot olivat rikkinäisellä venäjällä ja pastisseilla leikitteleviä tekstiraunioita. Joulupaastossa runouskäsitys on toisenlainen. Keinot ovat muuttuneet proosallisemmiksi. Samalla myytin ja identiteetin etsijästä on tullut yhä selkeämmin niiden murtaja ja kyseenalaistaja."

Kiiltomato, Esa Mäkijärvi:
http://www.kiiltomato.net/sergei-zavjalov-joulupaasto/
"Runoilija on määritellyt Venäjän valtion Volgan länsipuolella sijaitsevan Mordvan tasavallan häikäilemättömäksi miehittäjäksi. Kansansa särkyneestä identiteetistä kirjoittavan Zavjalovin runot kertovat ennen kaikkea muistin ja kielen tuhoutumisesta, mutta myös laajemmin todistamistamme lopun ajoista."

Muista myös tämä Tomi Huttusen esittely venäläisen kirjallisuuden käännöksistä vuonna 2012 Café Voltairessa:
http://avaincafevoltaire.blogspot.com/2012/01/venalaisen-kirjallisuuden-vuosi-2012.html

Café Voltairessa myös Parnasson jutusta, jossa kerrottiin pietarilaisista runoilijoista:
http://avaincafevoltaire.blogspot.com/2011/05/pietarin-runoilijaryhmat.html

PS.
Viimeisimmän tietoni mukaan Café Voltairen Venäjä-osa Kenen aika? julkaistaan Turun kirjamessuilla.

Ajan vääjäämätön juoksu ja post-fordistiset verkostot

Lotta Kähkönen kirjoittaa:

Brooklyniläisen Jennifer Eganin satiirinen teos A Visit from the Goon Squad (2010) on uudenlainen fiktio. Teos on suomennettu nimellä Aika suuri hämäys (2012, Tammi). Ymmärrän nimen kääntämisen vaikeuden. Ehkä viittaus ajan vääjäämättömään kulumiseen olisi toiminut paremmin? Yksi kirjan hahmoista toteaa “time’s a goon, right?”, millä hän viittaa juuri ajan kulumisen julmaan vääjäämättömyyteen. Ajan kuluminen on Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan inspiroimana yksi teoksen keskeisistä teemoista. Se kertoo siitä, miten elämänpolut mutkittelevat odottamattomien käänteiden myötä ja aika kuluu sukkelasti nuoruuden odotukset kerkeästi haalistaen. Henkilöhahmojensa tarinaa seuratessaan kirja kurottaa paitsi menneisyyteen myös tulevaisuuteen 1960-luvun lopusta 2020-luvulle. Aikaa ei seurata lineaarisesti, vaan menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat kerronnassa läsnä samanaikaisesti.

Mikä tekee Eganin teoksesta uudenlaisen? Yhdellä virkkeellä ilmaistuna: hybridin muodon viihdyttävyys ja uudenlaisen todentunnun luovan kokemuksellisuuden korostaminen. Hybridiys ei tarkoita Goon Squadin kohdalla vain kirjallisuuden lajityyppien rajanylityksiä ja yhdistämisiä. Ajan hermolla sykkivä teos kuvaa niin muodon kuin sisällön tasolla eri medioiden risteävän läsnäolon ja testaa samalla lajityyppien hybridisoitumisen mahdollisuuksia. Tässä se onnistuu luontevasti herättämättä vaikutelmaa teennäisestä kikkailusta. Intermediaalista vuorovaikutusta se testaa poimuttamalla vaikutteita lähinnä populaarimusiikista, televisiosta ja elokuvasta. Teos kokeilee myös PowerPoint-muodolla, mikä on herättänyt hämmästystä ja ihastusta. Se, mikä tekee PowerPoint-jaksosta onnistuneen, on tapa, jolla se sukeltaa 12-vuotiaan henkilöhahmon ja hänen veljensä kokemukseen ja ilmaisuun.

Teoksessa ei ole juonta eikä selkeitä henkilöhahmoja. Jotkut hahmot nousevat kokonaisuudessa keskeisemmiksi. Jokainen luku keskittyy eri henkilöhahmon perspektiiviin. Moniäänisyyden hyödyntäminen on jo vakiintunut nykyromaanin konventio, mutta Goon Squad tuo siihen uusia sävyjä. Luvuissa on televisiosarjoille ominaista episodimaisuutta. Eri henkilöhahmoihin fokusoivat jaksot hyödyntävät eri tyylejä kahliten lukijan taidokkaasti erilaisiin kokemuksiin ja tuntemuksiin muistuttaen samalla tavoista, jolla nykymaailmassa kasvavassa määrin jaetaan kokemusten moninaisuutta. Sivuhenkilöhahmojen tarinat toimivat kuin vinyylilevyn b-puoli. Ne tuovat teemoihin ja tapahtumiin tarinaa omalaatuisesti rikastuttavia nyansseja. Ne kiinnittävät huomion elämänkulkujen eriskummallisiin detaljeihin, jotka konventionaalisessa romaanissa jäisivät juonenkehittelyn ja selkeiden keskushenkilöhahmojen jalkoihin.

Kirjassa ihmiselämät rihmastoituvat kokonaisuudessa orgaanisesti haarautuvaksi verkostoksi, jota ohjaavat yhtäältä paikat (mm. Kalifornia, New York) ja toisaalta jaetut harrastukset ja intohimot. Musiikki on yksi keskeinen kirjan ihmisiä yhteen kytkevä asia. Yksi kirjan henkilöistä Bennie Salazar soittaa teini-ikäisenä anarkistisessa punkbändissä, ajautuu nuorena aikuisena musiikkibisnekseen, menestyy luomalla oman levymerkin ja rikastuu suuryhtiökapitalismin myötävaikuttamana. Hän läpikäy teknologian aiheuttamat murrokset, joita ovat siirtyminen analogisesta digitaaliseen äänitykseen sekä sosiaalisen median tulo. Kirja muistuttaa laajemminkin murrosten hengästyttävästä vauhdista ja luo kriittisen katseen post-fordistiseen verkostotalouteen, jossa kuluttajia ohjaillaan joustavilla, kekseliäillä ja yksilöllisyyttä hämäävästi korostavilla tavoilla ja jossa kapitalismia palveleva, addiktoiva teknologia tuo jatkuvasti muutoksia. Kirja ei yksinkertaista tai asetu ilmiöiden ulkopuolelle. Päinvastoin, se tarkastelee länsimaista elämäntapaamme pyrkimällä tavoittamaan sen monimuotoisuutta. Monimuotoisuudessa piilee lukemattomia haarautuvia suuntia, jotka voivat sisältää myös yllättäviä mahdollisuuksia.

Eganin tavassa kirjoittaa on vapauden ja vaivattomuuden tuntu. Kirjoittamisen kautta tiivistynyt maailman ja kokemuksen kuvaus toteutuu kummallisen eheästi ja koskettaa.


Kirjallisuudentutkija Lotta Kähkönen on toinen Café Voltairen Muistijälkiä-osan toimittajista.