Päivi Brink kirjoittaa:
J.M. Coetzeen omaelämäkerrallinen trilogia “Scenes of Provincial Life” koostuu kolmesta kirjasta Boyhood, Youth ja Summertime. Kirjat on suomennettu nimillä Poikavuodet, Nuoruus ja Kesä (Otava). Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi jo vuonna 1997, toinen osa vuonna 2002 ja kolmas vasta 2009. Kesä ilmestyi suomeksi viime syksynä. Boyhoodista kirjoitin Café Voltairessa jo 30.11. ja nyt kirjoitan romaaneista Youth ja Summertime. Suomennoksia en ole lukenut.
Trilogia – tai pitäisikö sanoa kolme ensimmäistä osaa Coetzeen omaelämäkerrasta – oli erittäin koukuttavaa luettavaa. Ahmin ne kaikki syksyn aikana. Sarjan päätyttyä ollaan vasta 1970-luvulla, joten voihan olla, että Coetzee kirjoittaa lisää osia sarjaan. Kustantaja päätti kuitenkin julkaista kolme nyt ilmestynyttä osaa yhdessä niteessä, mikä saa ajattelemaan, että sarja on päättynyt.
Youth kertoo kaikkitietävän kertojan äänellä John Coetzeesta parikymppisenä matemaatikkona Lontoossa. Hän haluaa uskoa olevansa runoilija ja on vakuuttunut, että Lontoossa hänen taiteilijuutensa alkaa elää ja kukoistaa. Toisin käy. Hän tukahtuu yksinäisyyteen ja tympeään työhön IBM:llä. Hänen naissuhteensa ovat sattumanvaraisia sähellyksiä, jotka tuovat enemmän ongelmia kuin nautintoa. Coetzee on yksinäinen maahanmuuttaja, joka sulkeutuu itseensä ja omaan hiljaiseen maailmaansa.
Summertimessa hypätään hieman ajassa eteenpäin ja ohimennen vain mainitaan, että Coetzee on ollut jonkin aikaa Yhdysvalloissa ennen paluutaan Etelä-Afrikkaan. Hän asuu isänsä kanssa Kapkaupungin esikaupungissa ja tulee juuri ja juuri toimeen sivutoimisen opettajan palkkioillaan. Romaanin muoto on aiempia osia monimutkaisempi: Coetzee on kuollut ja hänen elämäkertaansa kirjoittaa nuori englantilaismies, joka haastattelee muutamia ihmisiä, jotka tunsivat Coetzeen. Haastateltavat eli eri kertojat suhtautuvat kaikki nuivasti tai alentuvasti kirjailijaan, jonka nuoruudessa he eivät olisi uskoneet hänen koskaan kirjoittavan mitään merkityksellistä.
Lopulta Boyhood on osista vaikuttavin. Coetzeelle lapsuus on aikaa, jolloin persoonallisuus muotoutuu. Tai näin sarjassa käy. Jo lapsena hänen elämänsä kipupiste – suhde Etelä-Afrikkaan ja erityisesti afrikaanerikulttuuriin – saa hänet ihailemaan englantilaisuutta. Nuorena hän tavoittelee unelmaansa kulttuurisesti rikkaasta, luovasta Englannista, mutta ei löydä sitä. Coetzee ymmärtää kolmannen osan aikana, että Etelä-Afrikka on hänessä, eikä hän voi sitä paeta, vaikka haluaisi. Emigranttikirjailija kuvaa liikuttavasti rakkauttaan kotimaahan, ja mahdottomuutta elää maan väkivaltaisen historian kanssa.
Isänmaan rinnalla Coetzee käy läpi suhdetta isäänsä ja tämän afrikaanerisukuun. Lapsuuskuvauksessa ihmetytti hänen isäänsä kohtaan tuntemansa avoin viha ja häpeä. Coetzee ei korjaa ajatuksiaan nykyajan perspektiivistä vaan tuo ne esiin sellaisina kuin hän tuona aikana tunsi ja ajatteli. Youth kuvaa nuoruuden leppymättömyyttä ja halua olla erossa vanhemmista. Summertimessa kaikki on toisin, sillä Coetzee katuu ”julmuuttaan”, kuten hän sitä kutsuu, ja haluaa auttaa isäänsä. Kolmekymppisenä hän tuntee isäänsä kohtaan sääliä. Hän haluaisi elää omaa elämäänsä, mutta kokee olevansa sidottu isäänsä.
”Scenes of Provincial Life” on hienosti kirjoitettu ja säälimätön omakuva miehestä, joka ei kohtaa ketään eikä ymmärrä ketään. Kirjallisuudesta on tuleva hänen tapansa kommunikoida, mutta hän ei ole löytänyt vielä ääntään romaanien tarinan päättyessä. Hänen rakkautensa on monimutkaista, eikä sitä rakkaudeksi heti tunnista. Mutta kirjasarjan luettuani ymmärrän paremmin niitä, jotka ovat muuttaneet pois Etelä-Afrikasta, eivätkä pysty asumaan täällä, vaikka rakastavat kotimaataan. Kirjasarja kuvaa Coetzeeta, mutta ihan yhtä paljon se kertoo Etelä-Afrikasta ja sen kipeästä historiasta. Sen lukeminen oli vaikuttava kokemus juuri nyt, kun olen muuttanut Kapkaupunkiin. Coetzeen muun tuotannon osaksi sarja solahtaa luontevasti, ovathan kommunikoinnin ongelmat ja ihmisten kohtaamisen vaikeus olennaisia teemoja hänen muissakin teoksissaan.
Kiitos arvioinneistasi! Itse olisin pettynyt, jos myöhempää kokemusta lapsuus- ja nuoruusvuosilta ei tulla kertomaan, olisi antoisaa nähdä, mitä ikääntyminen muuttaa (vaikka ikääntyneenä nämäkin on taidettu kirjoittaa).
VastaaPoistaVarsin syvällä on etenkin ”Kesässä” pessimistinen minäkuva. Se puolestaan on omiaan herättämään lukijan sympatiat – emmehän me pidä liian täysipäisistä ihmisistä. Luovan ihmisen yksinäisyys on mielestäni keskiössä näissä kirjoissa, joka tuntuu välillä jopa viehättävältä yksinäisestä lukijasta, (vaikka se ei olisi soveliasta tämän päivän medianäkyvyysvillityksessä).
Olkoon tarina pääosin fiktiivinen tai suurelta osin faktaan pohjautuvaa, syntyy halu tietää kirjailijan taustan ja syntymäpaikan merkityksiä. Vaikka toisaalta sekään ei lopulta ole merkityksellistä, vaan nimenomaan se tarina, joka kerrotaan ja joka jää elämään ja synnyttää tunteita ja ajatuksia ja lopulta toivon: jokainen ihminen on arvokas ja lähtökohdista riippumatta mahdollisuudet ovat rajattomat – eikä lopultakaan ole merkityksellistä mitä muut meistä ajattelevat. (Vai vaaditaanko sittenkin se onneton lapsuus, että syntyisi todellisia taiteilijoita?)
Olet oikeassa, yksinäisyys on Coetzeen kirjoissa esiin nouseva piirre. Ihmiset ovat perimmiltään yksin hänen kirjoissaan. Minusta Coetzeen minäkuvassa yhdistyy itseinho tai -halveksunta ja itserakkaus, halu nähdä itsensä erikoisena, taiteilija. Hän katsoo itseään raa'an anlyyttisesti, kaunistelematta. Hänen narsisminsa ei estä häntä näkemästä, etteivät muut ihaile häntä. Samalla kuitenkin kirjailijan ääni on lempeä ja oivaltava.
VastaaPoistaMinun on vaikea nähdä hänessä narsistista ihmistä, mutta kylläkin sitä oikeaa luonnollista narsismia, joka kuuluu ihmisenä olemiseen ja tarpeeseen tulla arvostetuksi. Eikö Coetzee sentään ole ihan oikeastikin arvostettu ja "erikoinen, taiteilija". Ja me "muuthan" toki ihailemme häntä, juuri mm hänen vaatimattomuutensa vuoksi. Arveletko että se on itsetarkoituksellista?
VastaaPoistaTarkoitin juuri näin, että hänen narsisminsa ei ole sokeaa ja kieroutunutta. Hän katsoo itseään hyvin paljaasti.
VastaaPoista