Louis-Ferdinand Céline: Sota. Suom. Ville Keynäs. Siltala 2024.
Päivi Brink
kirjoittaa:
Vuonna 1944 yli 5000 sivua Louis-Ferdinand Célinen käsikirjoituksia varastettiin hänen
kotoaan. Toisen maailmansodan aikana antisemitistisiä ja saksalaismielisiä
pamfletteja kirjoittanut Céline oli paennut samana vuonna vaimonsa kanssa Saksan
kautta Tanskaan. He palasivat Ranskaan vasta 1951, jolloin Céline armahdettiin.
Céline valitti usein kadonneiden papereittensa kohtaloa. Vasta 70 vuotta
myöhemmin nämä käsikirjoitukset tuotiin julkisuuteen. Todennäköisesti vuonna
1934 kirjoitettu Sota on ensimmäinen näistä
sivuista julkaistu kokonaisuus. Gallimard julkaisi romaanin alkuteoksen vuonna
2022, ja 2024 Siltala julkaisi Ville
Keynäksen ansiokkaan suomennoksen.
Käsikirjoituksesta on päätelty, että Céline suunnitteli alun
perin Kuolema luotolla -romaaninsa
koostuvan osista Lapsuus – Sota – Lontoo. Vuonna 1936 julkaistu romaani Kuolema luotolla kuvaa kuitenkin vain
Célinen alter egon Ferdinandin lapsuutta. Céline ei itse tarjonnut Sota-teosta julkaistavasti 1930-luvulla.
Tähän voi olla monta syytä. Yksi voi olla aikakauden poliittisen ilmapiirin
kärjistyminen, kun oikeisto ja vasemmisto taistelivat toisiaan vastaan. Céline
kirjoitti 1930- ja 40-luvuilla kommunismin vastaisia ja antisemitistisiä
pamfletteja, jotka liittivät hänet oikeiston leiriin. Célinen 1932 julkaistu
romaani Niin kauas kuin yötä riittää
oli vielä poliittisesti hyvin ambivalentti teos, jota pidettiin vuoroin
kommunistisena ja vuoroin oikeistolaisena. Hänen vuosikymmeniä jatkunut
suosionsa ja jopa kulttimaineensa perustuu pitkälti juuri Niin kauas kuin yötä riittää -romaaniin. Vuonna 1941 Céline
kirjoitti pamfletissaan muun muassa, että juutalaisten läsnäolo Ranskassa oli
pahempaa kuin saksalaisten miehittäjien. Sota-romaanissa
antisemitismi ei kuitenkaan nouse esiin.
Céline kuoli jo vuonna 1961, mutta hänen vaimonsa Lucette
kuoli 107-vuotiaana vasta vuonna 2019. Toimittaja Jean-Pierre Thibaudat, joka toi käsikirjoitukset julkisuuteen
vuonna 2021, piti niitä hallussaan 15 vuotta. Henkilö, joka antoi
käsikirjoitukset hänelle, asetti ehdoksi, että tekstit saa julkaista vasta Lucetten
kuolemaan jälkeen, jotta hän ei hyödy käsikirjoituksista rahallisesti. Syynä
oli tämän sodan aikana vastarintaliikkeeseen kuuluneen henkilön
vasemmistolainen poliittinen näkökanta. Vuonna 2032 Célinen tekijänoikeudet
joka tapauksessa raukeavat.
Sotilaiden ja
kotirintaman suhde vaikuttavasti kuvattu
Romaani Sota on
hyvin uskollinen Célinen käsin kirjoitetulle tekstille, vaikka käsikirjoitus on
viimeistelemätön ja täynnä kirjailijan korjausmerkintöjä. Joissakin kohtaa jopa
päähenkilöiden nimet saattavat vaihtua kesken kaiken. Toimittajat poistivat
kuitenkin teoksen ensimmäiset sanat: ”Ei se ihan niinkään mennyt”. Mielestäni
tuo olisi ollut hyvin célinemäinen aloituslause. Hänen teoksensa tuntuvat usein
kirjasta toiseen jatkuvalta tekstivirralta, johon voi hypätä mukaan sopivassa
kohtaan.
Julkaistu romaani Sota
on kuitenkin yllättävän ehyt. Romaanin rakenne vie rintamalta sotilassairaalaan
ja lopulta sen vieressä olevan kylän kaduille ja kuppiloihin. Parasta
romaanissa on Célinen aiemmista romaaneista tuttuun tapaan taitava, omaperäinen,
villin puhekielinen kielenkäyttö ja köyhän, nuoren sotilaan näkökulma. Ville Keynäs
on suomennoksessa tavoittanut hienosti Célinen lauserytmin.
Romaani alkaa vaikuttavalla kuvauksella rintamalta, missä Ferdinandiin
on osunut kranaatin sirpale. Nämä tapahtumat ovat ainakin osin omaelämäkerrallisia,
sillä Céline itsekin sai sirpaleen päähänsä taistellessaan nuorena
rivisotilaana ensimmäisessä maailmansodassa.
”Piti jäädä sinne
vielä seuraavaan yöhön. Veri oli liimannut vasemman korvan ja suun kiinni
maahan. Niiden välissä kulki hirmuinen meteli. Nukuin siinä metelissä ja sitten
satoi, lujaa. Kersuzon makasi painavana siinä vieressä kaatosateessa. Kurkotin
kättäni sen ruumista kohti. Yletyin koskettamaan. Toista kättä ei pystynyt
liikuttamaan. En tiennyt missä se oli.”
Célinen sotakuvaukselle oli jo Niin kauas kuin yötä riittää -romaanissa tyypillistä kaaosmaisuus.
Sotilaat kuolevat sattumanvaraisesti ja hirvittävän raa’asti. Sota jatkaa samantapaisesti, mutta itse
rintamakuvaus jää hyvin lyhyeksi. Itse asiassa Sodan keskiössä on kotirintamalla olevien itsekkyys suhteessa
sotilaisiin. Tässä se jatkaa Niin kauas
kuin yötä riittää -romaanin kuvausta sodasta ja kotirintamasta. Se ikään
kuin alleviivaa jo aiemmin sanottua. Ensin sotilassairaalassa ja sitten kylässä
kuvataan ihmisiä, jotka eivät halua edes tietää, mitä rintamalla tapahtuu. Sekä
sotilaiden vanhemmat että lääkärit haluavat sotilaat kuntoon, jotta he voisivat
palata rintamalle. Sodan kauhuja tai poikansa pelkoa he eivät halua kohdata
vaan vanhemmat haluavat olla ylpeitä poikansa ”saavutuksista” rintamalla.
Sairaalassa sotilaiden kammottavat vammat tuodaan rationaalisuuden
piiriin. Niihin suhtaudutaan hallittavina ja usein myös korjattavina haasteina,
joiden edessä kukaan ei kauhistele tai järkyty. Sotilaiden silpoutuneita
ruumiita sairaalassa kohtaavat sairaanhoitajat kuvataan 1920- ja 30-lukujen
ranskalaisessa kirjallisuudessa useimmiten joko nunnamaisina olentoina tai
flirttailevina ja kevytkenkäisinä. Myöskään Sodassa
sairaanhoitajat eivät osoita minkäänlaista kauhistusta sotilaiden vammojen
tai heidän hourailustaan paljastuvien kauhujen edessä.
Bébert oli Célinen kissan nimi, ja saman nimen hän antoi Niin kauas kuin yötä riittää -romaanissa
pikkupojalle köyhien korttelissa. Sodassa
Bébertiksi nimetään haavoittunut sotilas, jonka Ferdinand tapaa sairaalassa. He
koettavat selviytyä yhdessä ja erikseen hyvin samaan tapaan kuin Niin kauas kuin yötä riittää -romaanin Robinson
ja Ferdinand. Heti kun Bébert ja Ferdinand ovat tarpeeksi hyvässä kunnossa, he
alkavat tehdä retkiä läheiseen kylään. Siellä he tapaavat myös nuoria naisia.
Bébert huomaa heti mahdollisuuden tienata rahaa, ja kutsuu vaimonsa paikalle myymään
seksiä englantilaisille sotilaille, jotka majoittuvat kylässä.
Vastenmielisintä Sodassa
on naishenkilöiden halveksiva kuvaus. Naiset kuvataan seksuaalisesti
kyltymättöminä ja rahanahneina, valmiina pettämään miesten luottamuksen.
Keskeiset naiset ovat joko prostituoituja tai sairaalloisen aktiivisia
seksuaalisesti. Seksuaalisuuden ja aktien yksityiskohtainen kuvaus olisi
todennäköisesti 1930-luvulla sensuroitu. Se voi olla yksi syy siihen, ettei
Céline tarjonnut Sotaa kustantajalle
kirjoitettuaan sen. Niin kauas kuin yötä
riittää kuvasi naisia myös ensisijaisesti seksuaalisuuden kautta, mutta
seksi oli siinä sentään vastapainoa sodalle tai tehdastyölle. Nyt naiset
tuntuvat jatkavan sodan tunteettomuutta ja raakuutta. Seksuaalisuus on vain
yksi keskinäisen riiston muoto kotirintamalla, ei vastakohta sodan raakuudelle
kuten Niin kauas kuin yötä riittää -romaanissa.
Sairaanhoitaja, joka kiertää runkkaamassa potilaitaan, ja lopulta himoitsee
jopa ruumiita, on kummallinen karikatyyri. Hänkin innostuu sankaruudesta ja
mitaleista. Onko hän vain Ferdinandin harha? Jo aiemmissa romaaneissaan Céline
käyttää houretta toden kertomisen välineenä. Fantastisten elementtien kautta
ilmaistaan Ferdinandin näkemyksiä maailmasta.
Maailmansotien välisen ajan ranskalaisessa kirjallisuudessa
oli yleistä, että naisiin kohdistettiin väkivaltaa ja väkivaltaisia
fantasioita. Tämän on tulkittu johtuvan siitä, että kotirintamaan kohdistui
ensimmäisessä maailmansodassa vain vähän väkivaltaa, eivätkä sodasta palanneet
miehet pystyneet arvostamaan kotirintaman ponnisteluja. Naiset saattoivat yhä pitää
yllä patrioottista propagandaa ja fantasioita sankarisotilaista, kun miehet sen
sijaan olivat kokeneet järjetöntä väkivaltaa ja sodan kaaoksen, missä
sankaruudelle ei ollut sijaa. Sota-romaanissa naisten ruumiit tavallaan häpäistään
äärimmäisen seksualisoinnin avulla.
Yksilön selviytymistaistelu
Sekä sairaalassa että kylässä sotilaat seuraavat, kuinka
muut hyötyvät sodasta taloudellisesti. He tekevät kauppaa kaiken aikaa, ja
sotilaat yrittävät huonolla menestyksellä osallistua kaupankäyntiin itsekin.
Pikku sotilaat pelkäävät kaiken aikaa joutuvansa takaisin rintamalle. Tämä vastakkaisten leirien kuvaus muistuttaa vasemmistolaisten kirjailijoiden
viestiä: sodassa vastakkain eivät ole valtiot vaan rikkaat ja köyhät. Ne,
joilla on valtaa, suhtautuvat rivisotilaisiin hyödykkeinä, jotka voi uhrata.
Célinellä painopiste on kuitenkin yksilön
selviytymistarinassa: keinoja kaihtamatta pikku sotilaat koettavat vain pysyä
hengissä. Minkäänlainen isänmaallisuus ei heitä kosketa. Kansallistunteen
sijaan sotilaita ajaa eloonjäämisen vietti. Tämän pasifistisen viestin
kuuleminen vuosikymmenten takaa onkin paras syy lukea tämä kirja. Viesti
välittyy Célinen jäljittelemättömällä tyylillä, jonka vimmainen laukka
hengästyttää, viihdyttää ja vakuuttaa.
Sota-romaanin
lopussa päävammansa vuoksi jatkuvista kivuista ja äänistä kärsivä Ferdinand saa
kieroiltua itselleen puolen vuoden sairasloman ja pakenee Lontooseen. Gallimard
julkaisi vuonna 2023 käsikirjoituspinon toisen osan Londres eli Lontoo. Täytyy toivoa, että sekin saadaan suomeksi.
Sodan julkaisuhistoriasta
lisää täällä: https://www.vanityfair.fr/actualites/article/des-milliers-de-feuillets-inedits-de-celine-ont-ete-trouves
Kirjoitin nimellä Päivi
Mäkirinta lisensiaatin tutkielman Modernin
sivilisaation, kansakunnan ja yksilön kriisi Louis-Fedinand Célinen romaanissa Voyage
au bout de la nuit. Turun yliopisto 2005.
Päivi Brink on koulutukseltaan kirjallisuudentutkija ja ammatiltaan freelancetoimittaja.
